Sivut

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Mustikkapiirakka

Ruokaohje

Eilen vietin aikaa ystävillä ja vein mukanani mustikkapiirakan jälkiruuaksi. Oli ensimmäinen laatuaan ja varsin maukas. Nam, nam. Ohje on Myllyn Parhaan ja ollut mm Anna-lehden päälle niitattuna nyt kesällä. Pohja on valmistaikina (pyöreä piirakkataikina, makea) ja täyte menee näin:

200 g Philadelphia-tuorejuustoa
1 dl kevytkermavalmistetta
1/2 dl sokeria
1 muna

Sekoitetaan yhteen (ja minä lisäsin vielä 1 tl vanilijasokeria).

Sitten 5 dl marjoja olisi pitänyt lisätä vasta kun piirakka on ollut uunissa 20 - 30 min 200 asteessa, mutta minä heittelin mustikat mukaan jo uuniin. Lisukkeeksi oli vielä mansikoita.

Onnistunut! Tulinpa iloiseksi!



Muutenkin mustikka maistuu nyt erityisen hyvälle. Kaikessa muodossa.

5 kommenttia:

  1. Onpa kaunis piirakka ja hyvän kuuloinen! Mustikkapiirakat ovat ihan parasta, heti kantarellipiirakoiden jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Kanttarellipiirakka! Sellainen täytyy muistaa tehdä. Nam.

    VastaaPoista
  3. Kantarellipiirakkapostausta odotellessa voisit kirjoittaa rakkaasta romusta, sinulle on haaste Saaripalstalla!

    VastaaPoista
  4. Hyvältä kuulostaa tuo ohje. Ja mukavalta vaikuttaa blogikin. Sait uuden lukijan:)

    VastaaPoista
  5. Saila: Kiitos haasteesta! Pistetään mietintään :) k

    Myrsky: Oli hyvää! Kiitos vaan, toivottavasti miellyttää jatkossakin :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.