keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Itsekuri

ja loistavasti sujunut ostolakko

No, niin maanantain jälkeen tapahtunutta:

- bussikortti vanheni ja seutulippu oli hankittava
- viimeiset piilolasit lähtivät käyttöön ja uusia oli tilattava
- kestolottokin vanheni ja uusi oli laitettava voimaan
- sain jotain silmääni sen piilolasin lisäksi, ja jouduin piipahtamaan apteekissa
- päätin, ettei ostolakko koske palveluita
- minun oli pakko saada uusi lyhty pihalle, olihan Kampin Indiskassa tänään -20% ja kun minä kerran olen siitä turkoosista vähän haaveillut niin ehkä sitten piti ostaa uusi lyhty.

Ja miksikö minä ylipäätään kävin siellä Indiskassa ostolakon aikana? No, kun piti käväistä siellä Kampin apteekissa niitä silmätippoja hakemassa ja reitti Elielin aukiolle kulki kätevästi kakkoskerroksen kautta ja siinä nyt sattui olemaan se Indiska edessä. No juu, tiedänhän minä, että se apteekki on katutasossa mutta teki niin kovasti mieli ajella rullaportaissa. Harvemmin nykyään pääsee. Paitsi työmatkoilla Sörnäisiin. Kun metrolla kulkee, niin kyllähän niitä nyt siellä, mutta ei se ole ollenkaan sama kuin kauppakeskuksessa. Sitä paitsi, asiasta viidenteen, Sörnäisten asemalla on ollut soittelemassa jousikvartetti ja hyvin soittaakin. Että se siitä.

9 kommenttia:

  1. :-DDD Mukavaa ostolakon jatkoa!
    Ai niin, minullakin olisi asiaa Indiskaan katsomaan, jos niillä olisi edelleen valikoimissa sama ihana tähti kuin sinulla yhdessä aiemmassa postauksessa...

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti ostolakko onnistuu jatkossa paremmin ;)

    Aivan ihana turkoosi lyhty. Eihän noin kaunista voi jättää kauppaan? Eihän?

    VastaaPoista
  3. Saila: Vähän kyllä katselin siellä sillä silmällä, enkä vastaavaa lyhtyä nähnyt. Ehkä tulee syssymmällä1

    Ninni: Kiitos! Tukiryhmää tässä taidetaan tarvitakin. Turkoosi lyhty on ihana, ei voinut jättää. On myös aika painava, joten ei varmasti syksymyrksyt heittele!

    VastaaPoista
  4. No, sinun tuli siinä lakkoillessa sentään kuntoiltua, kun kävelit sinne ja tänne (ja hiukkasen ajelit rullaportaissa). Minä senkun tällään takapuoleni sohvaan ja lankean ostoksiin verkkokaupoissa - ostolakosta huolimatta ;)

    VastaaPoista
  5. Ainahan sitä välillä tekee mieli katsella maisemia, haukata happea tai ajella rullaportaissa, eikä sille mitään voi jos kivoja kauppoja osuu kohdalle! Ne vaan ON siinä! Ei voi mitään!

    VastaaPoista
  6. Millan: Hyvä näkökulma! Minä kuntoilin :) Valitettavasti sohva kutsuu usein täälläkin!

    Zepa: Ei voikaan, ei millään voi mitään.

    VastaaPoista
  7. No, hyvinhän se on kaikesta huolimatta sujunut :)

    VastaaPoista
  8. Onnea uudelle lyhdylle! Hih, ostolakko ;)

    VastaaPoista
  9. Elina: No, ainakin on bussilippu kuukaudeksi ;)

    Pirkko: Kiitos! On se vaan kaunis.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.