sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Maisemia

Nuuksion kansallispuisto

Eilen ulkoiltiin ystävien kanssa Nuuksion kansallispuistossa. Valitsimme reitiksi Punarinnankierroksen, jonka pituus oli 2 km ja ainakin Metsähallituksen sivujen mukaan sopii aloittelijoille. Minulle tuo sopi mainiosti ja nosti jopa hien pintaan. Toki reitin kokonaismatka oli hieman pidempi kun poikkesimme käymään nuotiopaikalla maisemia ihailemassa ja nauttimassa kunnon retkeilijöiden tapaan eväät. Pullakahvit.






Oli upea päivä ja vasta kuin vatsa oli ravittu maukkaalla lihapadalla, repesi taivas. Vettä tulikin sitten lyhyessä ajassa paljon. En edes tiedä kuinka paljon, koska kesällä hankkimani vesimittari täyttyi piripintaan.

7 kommenttia:

  1. Ihania maisemia, kiitos hienoista tunnelmapaloista. Kyllä syksyinen metsä on vertaansa vailla, retkenne kuulostaa leppoisalta eväineen. Vettä on tosiaan tullut reippaasti, sademittari on tulvinut yli ja jokainen pihalla oleva ämpärikin on täyttynyt.

    VastaaPoista
  2. Nuuksio on nätti paikka. Olen käynyt siellä viimeksi 15 vuotta sitten. Hih. Nyt katselen ihan toisenlaisia järviä ja soita. Hämeessä.

    Nätit kuvat.

    VastaaPoista
  3. Cheri: Oikeassa olet! Retki oli leppoisa ja varsin mukava. Tosin hiljaisempaa olisi voinut paikoitellen olla.

    Nettimartt: On ihana paikka! Pitemmälle reitille ei tällä kerralla uskallettu, ehkäpä seuraavalla kerralla sitten.

    VastaaPoista
  4. Kauniit maisemat, tuonne pitäisi joskus vielä päästä.

    VastaaPoista
  5. Niin kaunista. Syksy värittää maisemaa ihanasti :)

    VastaaPoista
  6. Pirkko: Maisemat olivat kyllä todella kauniit!

    Ninni: Niin tekee! Upeita värejä joka puolella.

    VastaaPoista
  7. Tuolla minäkin olen paljon käynyt mutta lähinnä marjassa ja sienessä. Siitä paha paikka, että yksin ollessani eksyn joka kerta. Enää ede edes uskalla tuonne yksin mennä. Ihanat maisemat, pieniä järviä, isoja kallioita, niin kuin sinun kuvistasi näkyy.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.