sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Syksyisin

Aina syksyisin

Syksy on minulle parempi ajankohta uuden aloittamiseen, muutokseen ja kaikenlaiseen puuhasteluun. Ehkä koulu on aikanaan tähän tapaan opettanut. Nyt mietin mitä uutta voisin aloittaa. Laihduttamaan toki aina voisi ryhtyä, mutta voisiko sitä kutsua harrastukseksi? Lisäksi olen miettinyt Marttoihin liittymistä, vatsatanssia ja vaikka mitä.

Myös sisustus kiinnostaa syksyisin (ja keväisin). Eilen sai työhuone uuden ilmeen. Vielä ei ole valmista, se tulee sitten ajan kanssa. Työhuoneeseen tuli palasista koottu kirjahylly (Ikeasta).


Kirjoituspöytä pääsi uudelle paikalle ja sai kaverikseen uuden pöytävalon ja seinälle talot (kävin kuin kävinkin eilen Nurmijärvellä!). Kirjasimet on ostettu tänä kesänä Billnäsistä ja Private-kyltti viime kesänä Porvoosta. Seinällä kiipeilevät liskot ovat olleet matkassa jo vuosia. Pölykerroksesta päätellen vuosituhansia.

5 kommenttia:

  1. Äääää sisustusvirikkeitä, en lukenut! EN lukenut! Eikä tee mieli muuttaa mitään kotona!
    - - -

    No, tähän mennessä ainoa oikeasti uusi juttu syksysssä on ollut toi iipadi, mutta siinäpä riittääkin askaretta ennen kuin se on hallussa!

    VastaaPoista
  2. Oi, miten siisti työhuone sinulla. Minulla tuppaa jatkuvasti menemään feng sui sekaisin työkammiossa. Kuka täällä oikein sotkee? Olen suunnitellut työhuoneen sisustamista pitkään, mutta kun on paljon töitä ei ehdi ja kun vähemmän töitä ei viitsi olla sisätiloissa.

    VastaaPoista
  3. Zepa: Siinä riittääkin ihan varmasti puuhaa, ainakin minulle riittäisi!

    Cheri: Tai sitten tarkkaan rajatut kuvat? Ei vaineskaan, kyllä tällä hetkellä on siistiä. Mutta meni siihen muutama tovi kun tavarat vaihtoivat paikkaa!

    VastaaPoista
  4. Toimivan näköinen työhuone sinulla:) Mulla olis projekti edessä, Pojalta tyhjentyneen huoneen muokkaus omaksi työsopekseni. Jipii ja huoh ;)

    VastaaPoista
  5. Pirkko: Nimenomaan jipii ja huoh! Hikistä ja nautinnollista puuhaa kun tavarat vaihtavat paikkoja ja uusia kasaa!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.