torstai 18. lokakuuta 2012

Mietityttää

Kuntavaalit

Kävelin tänäkin aamuna Helsingin rautatieasemalta metroon. Vaalimainoksen jakajia, ehdokkaita tai muita, oli muutaman sadan metrin matkalla useita. Kuinkakohan moni aamuäreä työmatkalainen valitsee ehdokkaansa, sillä perusteella kuka saa tungetua matkaan kuvallisen postikortinomaisen vaalimainoksen jossa äänestysnumero? Veikkaan ettei monikaan.

Metron liukuportaita koristaa nyt komea ehdokaskuvakavalkaadi. Erään ehdokkaan mainoksessa oli teksti: "Helsinki ei ole vielä valmis" Tällä toki saattaa olla jokin syvällinenkin merkitys, jota minä en ymmärrä, mutta kysyisin vain silti: Mikä kaupunki on valmis?

5 kommenttia:

  1. Kävin tänään Helsingissä ja huomasin myös metrojen ulosmenoaukoilla: Hei, olen vaaliehdokkaana .... No ensinnäkin väärä kunta ja toiseksi en myöskään usko noiden papereiden voimaan. Onneksi kaupunki ei ele valmis. Eikä maaseutukaan, sen puoleen.

    VastaaPoista
  2. Melko pinnalliseksi taitaa jäädä kuva ehdokkaasta, jos sen pelkän lappusen perusteella joutuu muodostamaan. Voin kuvitella, että valinta on vaikea siellä teillä, missä vallankahvaan pyrkijöitä on aivan valtavasti, kun se on sitä täälläkin..varsinkin, kun en tunne ketään, eikä "oman" puolueen ehdokkaita tässä kunnassa ole.

    VastaaPoista
  3. Heh, niin, valmis mihin? Tai valmis siinä mielessä, että kaupungin rakentaminen on kesken: rakennetaan lisää, mihinköhän se ehdokas sitten rakentaisi? Tai mitä mahtaa tarkoittaa. Tuo on vähän vaikea mainoslause todellakin!
    Mikään ei ole ikinä valmista; kaupunki, elämä, ihminen, talon remontti, ikkunoiden korjaus (huokaus)...
    Mutta eri hieno valokartio sulla!

    VastaaPoista
  4. Cheri: Niin, väärä kunta minullakin! Etten senkään takia viitsi.

    Millan: Minä olen asunut nykyisessä vaalikunnassani vuodesta 2005, ja todellakin on vaikeaa! Varsinkin kun sitä kunnallispolitiikkaa ja poliitikkoja on aika vaikea seuratakin!

    Saila: Juuri niin! Mikään ei ole ikinä valmista. Paitsi kissa nyt tietysti on sitäkin ollut jo vuosituhannet. Valmis ja täydellinen. Valokartio on saanut kehuja :)

    VastaaPoista
  5. Minä kävin jo ennakkoon äänestämässä. Ehdokkaan valitseminen oli erittäin vaikea tehtävä.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.