keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Asfalttia

Aah, ihanaa

Muutamien päivien vesisade ja pluskelit ovat saaneet ihmeitä aikaan! Vaikka en uskokaan, että talvi tähän loppuisi, olen mielissäni siitä, että paksut, liukkaat jääkerrokset saavat kyytiä. Saisivat sulaa vaikka kaikki ennen kuin talvi uudelleen alkaa. Paljon mukavampi tarpoa lumella tai asfaltilla kuin jäällä.


Kuva viime vuoden huhtikuun Tulppaanien lumo -näyttelystä Kaisaniemen kasvitieteellisestä. Kasvitieteelliseen täytyy mennä uudelleen ja toivottavasti myös Tulpaanien lumo -näyttely järjestetään tänä tulevana keväänä.

4 kommenttia:

  1. Voi mikä kevätaurinko tuossa kuvassa! Nyt kun on asfaltti saatu esiin, olisi seuraavaksi sitten sen auringon aika ;-)

    VastaaPoista
  2. Meillä on vielä kovin loskaista, asfalttia on tosin hieman jo näkyvissä!

    VastaaPoista
  3. Meillä on aivan hirvittävän liukasta, olen hakannut jäätä portailta, ettei kukaan halkaise kalloaan. Jos tätä keliä jatkuu on kohta maa näkyvissä, toivottavasti kasvit ehtivät saada uuden lumipeitteen ennen pakkasia.

    VastaaPoista
  4. Saila: Ja ajattele, että tuo kevät päivä oli kylmä, hieman oli vielä lunta kaduilla, mutta valo oli tuommoinen!

    Myrsky: Loskaa näillä nurkinkin vielä on, mutta keskustassa oli jo ihan sulaa. Nyt sitä lunta sitten kyllä tulee jo lisääkin!

    Cheri: Toiveesi taitaa toteutua, lumisade on alkanut. Toivottavasti sait jään pois rapuilta, ettei tule havereita!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.