Sivut

maanantai 22. huhtikuuta 2013

1/9 + parvekelasit

Keittiönikkuna

Mikä lie kevätpörriäinen minuun tänään pistänyt kun ryhdyin miettimään bussissa kotimatkalla ikkunanpesua. Hämmästyttävää on, että minä myös toteutin ajatukseni. Pesin keittiön ikkunan. Jäljellä on enää kahdeksan ikkunaa (jos lasken mukaan myös parin oven ikkunat) sekä parvekelasit.

Loppu-illan taputtelen itseäni olkapäälle ja ihastelen saavutuksiani. Ikkunanpesu on inhokkityöni. Yksi niistä.


Ja kyllä - kolmen krookuksen valtaisa kukkameri on vallannut etupihan. Kyllä nyt kelpaa niitä puhtaan ikkunan takaa ihailla.




5 kommenttia:

  1. Oli juuri sopiva hetki pestä juuri tuo ikkuna, mistä krookukset näkyvät! Sietääkin taputella. Täälläkin pestään ikkunoita äärimmäisen harvoin.

    VastaaPoista
  2. Ikkunanpesua, ja vieläpä maanantaina. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!

    VastaaPoista
  3. ikkunanpesuun pitää aina vähän piiskata itseään, mutta kyllä se on vaivan väärti, näkee taas ulos.

    VastaaPoista
  4. Kylläpä kukkii ihanasti, täällä vielä lunta ja kylmää ilmaa joten ei kuki mikään ja merikin osittain vielä jäässä, kevättä odotellen siis.

    VastaaPoista
  5. Saila: Nytpä niitä ihanuuksia on tullut jo enemmän! Jippii!

    Myrsky: Siihenpä se sitten jäikin tältä erää - tosin tiistaina satoi vettä! (tekosyy, tiedetään, olisi voinut pestä sisäpuolelta.)

    Cheri: On ehdottomasti sellainen homma, että kun sen saa tehtyä tulee hyvä mieli!

    Sarppu: Kyllä se sinnekin tulee ihan pian. On jo nurkan takana, jossei vielä ole tavoittanut!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.