keskiviikko 7. elokuuta 2013

Tanlayn linna

Ranskassa

Taannoisella Ranskan matkallani vierailimme ystävieni kanssa myös Tanlayn linnassa. Minun mittapuuni mukaan linna oli komea ja iso. Linna oli yksityisomistuksessa ja toinen puoli linnaa olikin omistajaperheen käytössä.




 Me pääsimme vierailemaan 1500-luvulla rakennettuun osaan. Kaikkialla ei saanut kuvata, mutta onneksi tanssisalissa sai. Siellä oli uskomattoman upeat seepian väriset maalaukset seinillä ja katossa. Maalaukset olivat aivan kuin kolmiulotteisia ja jopa näistä valokuvista tämän näkee. Seinät ja katto ovat siis aivan sileät ja tasaiset.





Linnassa oli myös salainen torni, jossa kolme veljestä, jotka linnan rakennuksen aloittivat pitivät salakokouksiaan. Siellä kokoontuivat kalvinistit. Tornin kattoon oli maalattu sen aikainen pilapiirros. Siinä kaikista uskonnollisimmat katolilaiset oli maalattu alastomiksi ja vapaamielinen nainen hyvin sovinnaisiin vaatteisiin.




Olimme lisäksi niin onnekkaita, että olimme paikalla noin viisi minuuttia ennen opastettua kiertokävelyä. Muuten emme sinne olisi edes päässeet. Mikäli matkailet näillä main, niin voin suositella käyntiä tässä kohteessa!

8 kommenttia:

  1. Tuo on varmaan Ranskan mittapuussa tavallinen pikkuinen linna ;-)
    Onpahan tanssisali, aivan upea! Hienoa että pääsitte käymään ja kiitos kun vähän niinkuin pääsimme mekin.

    VastaaPoista
  2. Ihan patsailta tai kohokuvilta näyttävät nuo maalaukset - taitavaa työtä!
    Ja kyllä kelpaisi pyörähdellä tuollaisessa tanssisalissa;)

    VastaaPoista
  3. Saila: Minäkin epäilen, että Ranskan linnastandardit ovat vähän poikkeavia omistani :)

    Lady of the Mess: Kohokuvilta kyllä näyttävät! Jaksan vain hämmästellä tätä taituruutta.

    VastaaPoista
  4. Ei oo todellista - tuo 3D!

    Sikaupeeta muutenkin, mutta onhan kyl nuo "patsaat" ihan omaa luokkaansa :-0

    VastaaPoista
  5. Zepa: Eikö! Ja minä hölmö kun ajattelin, että 3D olisi uusikin juttu. Niin todistivat vain 1500 tai 1600-luvun taiteilijat senkin vääräksi. (En tiedä koska maalaukset saliin tulivat)

    VastaaPoista
  6. Hieno paikka! Onneksi tuollaisen linnan ylläpito maksaa niin paljon, että sinne on pakko päästää vierailijoita :D

    VastaaPoista
  7. Minna: Oli upea!

    Snabelbacka: Ei voi kuin arvailla mitä maksaa? Ja paras veikkaus on PALJON!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.