Sivut

tiistai 22. lokakuuta 2013

Napattu jouluhaaste

Sirpalta

Nappasin tämän haasteen Sirpalta, ihan lupaa kysymättä ja yllättäen. Pakkohan minun oli, kun olen tunnustautunut jouluihmiseksi ja yrittänyt käännyttää muutamaa vastaanhangottelevaa ystäväänikin siihen. 


1. Parasta joulussa? Rauhallisuus, hiljaisuus ja kodin koristeleminen. 
2. Joulumusiikkisi? No jos rehellisiä ollaan niin Boney M! Heiltä on siis joskus tullut discojytkeen lisäksi myös joululevy. 
3. Tykkäätkö katsella jouluelokuvia? Millaisia? En erityisesti. Mutta elokuvia kyllä, sellaisia hiljaisia ja rauhallisia joissa on onnellinen loppu. 
4. Jouluherkkusi? Riisipuuro. 
5. Mitä ehdottomasti pitää olla jouluaterialla? Äidin tekemää lasimestarin silliä. 
6. Koska joulukoristeet pääsevät kotiasi koristamaan? Ajoissa, heti itsenäisyyspäivän jälkeen. 
7. Joulu kotona vai jossain muualla? Kotona ja aattona vanhemmillani.
8. Itse tehdyt lahjat vai kaupasta ostetut vai molempia? Kaupasta. 
9. Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan? Kyllä. Valaisevat jo nyt. Kissan ulkotarhan kristallikruunussa ja etupihalla lyhdyssä. Nämä eivät kyllä ole jouluisia. 
10. Joulu oman perheen kanssa vai isommalla porukalla? Hyvin pienellä porukalla eli aattona vanhempieni ja veljeni kanssa ja muuten kahdestaan Helmi-kissan kanssa. 
11. Onko sinulla joku joululahjatoive? Ei, paitsi että olen ajatellut hankkia ison, tosi ison kattilan. Toisikohan Porvoon joulupukki?



8 kommenttia:

  1. Voi, mä oon kanssa niin jouluihminen. Just katselin kaikkkia ihanuuksia netissä, pitäis varmaan ensin käydä läpi kaikki tähän asti kerääntyneet koristeet sun muut ja sitten vasta hankkia uusia...Uskon että marraskuun loppuun mennessä olen jo siinä kunnossa,että voin aloittaa joulupuuhat pikkuhiljaa.

    VastaaPoista
  2. Silli on hyvää! :)

    Ihanaa lukea monenlaisista joulunviettotavoista. :)

    VastaaPoista
  3. Olen Sirpan kanssa samaa mieltä; erilaisista joulunviettotavoista on mukavaa lukea!
    Tämä on kiva haaste, nappaan sen blogiini :)

    VastaaPoista
  4. Joulu on kiva juhla jos sen kanssa ei tarvitse stressata. Minustakin siinä on parasta rauhallisuus ja hiljaisuus sekä koristelu. Joulu katkaisee talven mukavasti. Mitä aiot panna isoon, tosi isoon kattilaan :)

    VastaaPoista
  5. Luin Sirpan kommentista, että siili on hyvää ja mietin, että MITÄ!
    Joo, minustakin Boney M on hyvä, siis ne diskobiisit ;-)
    Joulusi kuulostaa kadehdittavan rauhoittavalta.

    VastaaPoista
  6. Rikon vähän joulurauhaanne, sorry. Minulle joulu on ristiriitainen, suurperheen äitinä täytän itseni liialla odotuksella ja vaateilla. Olen yrittänyt päästä siitä ja olla stressaamatta, mutta joulukauhu hellittää tosi hitaasti.
    Samaa mieltä kanssanne olensiitä, että joulukoristaminen on kivaa ja toisten joulutapoihin tutustuminen on kivaa. Kitos niistä.

    VastaaPoista
  7. Päivi: Meitä on monta! Toivottavasti pääset joulupuuhiin. Onneksi niitä ei tarvitse aloittaa ihan heti.

    Sirpa ja Kollo: Niin on! Minustakin on kiva lukea joulunviettotavoista.

    AnnaS: Kiva!

    Cheri: Se nimenomaan katkaisee pimeyden niin hyvin ja kohta sen jälkeenhän päiväkin jo pitenee!
    Kattilaan ajattelin ehkä joskus sopan keittää tai paljon pastaa :)

    Saila: Rauhallinen se onkin!

    Inna Vaara: Toivottavasti tuleva joulusi on vähästressinen!

    VastaaPoista
  8. Paras joulu on mahdollisimman vähästressinen!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.