maanantai 27. tammikuuta 2014

Aikaisia aamuja

ja pienet päiväunet

Minut herätettiin tänään jo kello viideltä. Heti en suostunut nousemaan, yritin kääntyä ja siirtyä ja vaikka mitä, mutta huonoin tuloksin. Helmi-kissa piti pintansa ja sai aamuruokansa jo klo 5.23. Minä en saanut näiden aamutoimien jälkeen uudelleen unta, vaan kiertelin blogeissa, luin päivän ensimmäiset uutiset, keitin kahvit ja nautin aamiaisen. 

Sain myös päivän ensimmäisen idean. Kirjahyllyssä on joulunaikaan ollut tuollainen punainen pallovalaisin. Jotenkin tykästyin siihen, että kirjahyllyssä on valo ja olen miettinyt mitä tuon jouluisen tilalle laittaisin. Tänä aamuna sitten muistin, että olen joskus saanut veljeltäni joululahjaksi kaksi tuollaista alemman kuvan lasikuutiovalaisinta. Kävin laittamassa niistä toisen kirjahyllyyn. Sitten tuli uni. 



Päivän ensimmäiset ja viimeiset päiväunet otettiin kello 8 - 10.45. 

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! 

8 kommenttia:

  1. Päiväunet heti aamusta on niiin makeat! Kuinkahan pärjään kun menen taas töihin....

    VastaaPoista
  2. Mukavaa viikkoa sinnekin. Hyvä aika ottaa päiväunet, ei mene yöunet pilalle :) Lasikuutiovalaisin on oikein passeli kirjahyllyvalo.

    VastaaPoista
  3. Lasikuutio on oikein kaunis kirjahyllyvalo. Päiväunet ♥.

    Mukavaa viikkoa teille myös!

    VastaaPoista
  4. Kuutiovalaisin on ihan parhaimmillaan tuolla kirjojen seurassa. Päiväunet aamulla on aina niin makoisat!

    VastaaPoista
  5. Päivi: Samaa minäkin olen ajatellut! Mutta kyllä siihen taas tottuu.

    Cheri: Ei todellakaan mene yöunet pilalle, päin vastain, saavat hiukan kaivattua jatketta :)

    AnnaS: Kiitos! Tuo on etsinyt paikkaansa pitkään.

    Pirkko: Niin minustakin! Hyvä kun keksin tuon.

    VastaaPoista
  6. Komea kuutio. Minäkin otin (tosin sunnuntaina) vuoden ensimmäiset päikkärit. Oli niin mahtavaa, päädyin sitten toiselle päikkärikierrokselle sitten illalla:D

    VastaaPoista
  7. Sinä se keksit aina jotain uutta sisustukseen! Ja päikkärit, ne olisivat tarpeen täälläkin.

    VastaaPoista
  8. Myrsky ja Minna: Kun pääsee päikkäreiden makuun, niin...

    Snabelbacka: Tiedä nyt kuinka hyvä keksintö tuo oli. Pieni lasikuutiolamppu on ollut minulla varmasti jo lähes kymmenen vuotta!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.