torstai 30. tammikuuta 2014

Praha

vuonna 2003

Nyt kun matkailua ei voi harrastaa, täytyy turvautua vanhojen matkojen muisteluun. Vuorossa on Praha. Kiva, mukava, käveltävä kaupunki. Menisin mielelläni uudelleen.



Alla oleva kuva oli tuskan takana. Kiipesimme torniin, kapeaan, pyöreään, korkeaan torniin. Asteita oli tukahduttavan paljon ja usko meinasi matkalla loppua. Tuskaisena, punaisena ja hikisenä pääsin kuitenkin läähättäen huipulle. Oli sen arvoista.




Jaksan vieläkin ihmetellä sitä, kuinka vähän valokuvia kinofilmiaikoina olen ottanut. Silloin kuvittelin ottavani paljon kuvia. Kuinka vähän silloin tiesinkään.


12 kommenttia:

  1. Matkakuvat on aina kivoja, niitä on mukava katsella ja muistella matkan tapahtumia. Valokuvauksen saralla on tapahtunut suuria muutoksia suhteellisen pienessä ajassa, minun ensimmäinen kamerani oli ns.laatikkokamera jonka sain isältäni joka oli toimittaja, se oli siis hänen vanha työkameransa. Sillä sai kyllä upeita mustavalkokuvia :)).

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen ollut Prahassa, kerran äitini kanssa. Se on ollut yksi hienoimpia paikkoja missä olen käynyt. Menisin mielelläni uudelleen.

    VastaaPoista
  3. Kivoja kuvia taas! Joo muistan kun näin ekan digitaalikameran. En voinut ymmärtää, miten se toimi. Ilman filmiä??!

    VastaaPoista
  4. Päivi: Tosi paljon on tapahtunut! Minulla on paljon kuvia 2000-luvulta paperisina. Joitain olen skannannut ja laittanut tänne (ja Naukulaan) muistiin.

    Paula: Ilmeisen hyvin säilynyt kaupunki. Muistini mukaan minulle kerrottiin että saksalaiset valtasivat sen nopeasti toisen maailman sodan aikana, eikä tuhoisia pommituksia ollut.

    Zepa: Todennäköisesti sinä olet nähnyt ekan digikameran noin 5-10 vuotta ennen kun minä olen niistä kuullutkaan!

    VastaaPoista
  5. Praha, kävisin mielelläni muuallakin kuin lentokentällä! Kahdesti olen siellä lentoa vaihtanut ja toisella kertaa tapasin mielenkiintoisen ihmisen. Olin melkoisen uupunut kahden vuorokauden valvomisesta ja luin matkalukemisenani ollutta Draculaa. Yhtäkkiä hyvin virkeä ääni kysyi minulta, että mitä luen. Keskustellessa selvisi, että tapaamani henkilö oli syntynyt ja elänyt nuoruutensa ns. Draculan linnan liepeillä. Hauska kohtaaminen, jota edelleenkin lämmöllä muistelen - jo siinäkin olisi kelpo syy käydä Prahassa ihan kunnolla :)

    VastaaPoista
  6. Lisään vielä; blogissani olisi sinulle haaste :)

    VastaaPoista
  7. Elina: Hauska kokemus lentokentältä! Voin kyllä suositella tuota kaupunkia. Kiitos myös haasteesta! Vastailen pian, kunhan olen pitänyt mietintämyssyä päässäni hetken :)

    VastaaPoista
  8. Kauniita kuvia! Matkahaave-listalla Praha on kärkipäässä, eikä olisi kovin kaukanakaan.
    Krakova on myös säästynyt toisen maailman sodan pommituksilta ja se olisi mielenkiintoinen matkakohde. Lähistöllä olisi myös mm. Auschwitzin keskitysleiri -haluaisin sen nähdä.

    VastaaPoista
  9. Minulla on toiveissa tuo Krakova! Myös Auschwitz kiinnostaa siellä.

    VastaaPoista
  10. Upeita kuvia, ehkä kameraa käytti harkitummin filmiaikana. Nykyisin on niin helppoa ottaa useita versioita ja deletoida heti kelvottomat. Praha on kaunis kaupunki, olen pari kertaa käynyt siellä läpikulkumatkalla. Mieleen ovat jääneet oluttuvat ja tuo upea astronominen tornikello.

    VastaaPoista
  11. Aina ei voi matkustella, mutta onneksi on muistot! -- Praha on minulta vielä kokematta, sitä kaikki kehuvat.

    VastaaPoista
  12. Cheri: Harkinta on todellakin vähentynyt, jos ei peräti loppunut! Tekniikka on sen mahdollistanut.

    Snabelbacka: Ei voi, mutta onneksi kotonakin on mukavaa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.