keskiviikko 6. elokuuta 2014

Maailma muuttuu

ja tavat myös

Olen varmasti joskus ollut sitä mieltä, että päivälehti minulle tulee aina. Maailma muuttuu ja minä sen myötä. Ensin muutin tilaukseni vain viikonloppuisin ilmestyväksi paperilehdeksi ja viime viikolla luovuin paperilehdistä kokonaan. Nyt mennään nettiversiolla. Hyvin toimii tämäkin versio aamiaisen kanssa. 


Vähemmälläkin paperilla siis selviää. 

14 kommenttia:

  1. Minä haluan vielä viikonloppuisin rapistella lehteä :) Mutta nettiversio on kieltämättä kätevä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin halusin sitä aikaisemmin, nyt totutellaan tähän :)

      Poista
  2. Kumma kyllä, selviää! Minäkin mietin, että sitten kun on varaa, tilaan uudestaan viikonloppulehden. Vaan enpä ole varma, tilaanko, siis sitten kun on varaa. Tähän on niin tottunut, ettei jätepaperia tarvitse viedä niin usein ;-) Ja saarikodissa sytytepaperia löytyy aina kumminkin, kyllä postia aina sen verran tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin selviääkin. Vaikka voi alussa hassulta tuntuakin.

      Poista
  3. Mie kun olen a i n a jollain koneella, niin kotons kuin töissäkin, niin kesällä kaipaan paperilehteä :)
    Se on niin kiva istua ulkona aamiaisella ja lueskella lehti läpi....vaikka samat uutiset on jo kuullut tuoreina edellisenä päivänä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on tullut huomattua, että osa lehdessä olleita uutisia on jo ihan tuttuja! Kun lehti tuli, huomasin silti aina räpelöiväni välillä tablettia. Joten räpelöidään sitten kunnolla :)

      Poista
  4. Taidan olla joku poikkeus, kun en kaipaa paperilehteä yhtään. Se oli niin isokin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli. Tosin tämä on minulle nyt vielä niin uutta, etten osaa suuremmin surra tai olla surematta. Toistaiseksi hyvä näin.

      Poista
  5. Aamulehdet ovat aivan turhuutta meidän taloudessa. Se tulee tänne vasta päiväpostin mukana joskus puolenpäivän ja iltaneljän välillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei sitten oikein enää aamulehdeksi voi kutsua. Minulla ainakin oli niin, että jos ei siihen aamulla tartu, niin ei sitten enää illallakaan.

      Poista
  6. Just päätin tänään luopua aamuisesta paperilehdestä. Olen perheen ainoa lukija ja töihinkin lehti tulee, joten turhan kallis harrastus. Ja mulla on ihan sama, että illalla aamulehteen ei enää tule palattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Lehdet ovat myös kovin kalliita. Se oli yksi syy perumiseen ainakin täällä.

      Poista
  7. Arkena nettilehti olisi kätevä, mutta viikonloppuisin olisi kiva lukea paperiversiota oikein ajan kanssa. Maailma muuttuu, ja meidän on viisasta muuttua mukana :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla nettilehti toimii hyvin, niin arkena kuin pyhänä :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina.