tiistai 19. elokuuta 2014

Runebergeillä

Porvoossa

Sunnuntaisella Porvoon retkellä pistäydyimme myös Runebergin kodissa. Vierailemisen arvoinen paikka, eikä pelkästään kodin vaan myös Fredrikan puutarhan vuoksi. Se on upea. Samalla pääsymaksulla pääsee kesäaikaan myös Runebergin pojan, Walterin, veistoskokoelmaa ihailemaan. Kannattaa käydä. Ei kotia, eikä erillisissä tiloissa ollutta veistoskokoelmaa, saanut kuvata, joten tässä tunnelmia Fredrikan puutarhasta. Puutarhan erikoisuutena oli kukat. Muiden kuin hyötypuutarhojen viljejy oli erittäin harvinaista 1800-luvun loppupuolella. 










Kesäksi Fredrikan sisäkukista otetut pistokkaat olivat päässeet ruukuissaan koristamaan pihapiiriä. Kaunista. 

14 kommenttia:

  1. Kaunista tosiaan! Minä lupaan nyt laittaa Porvoon ensi kesän matkaohjelmaani, sen verran paljon nähtävää siellä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieneksi kaupungisksi siellä tosiaan on aika paljon nähtävää :)

      Poista
  2. Taidat saada Porvoon kaupungilta provikoita, kun kehuminen vaan jatkuu ja jatkuu? Mutta taitanet olla oikeassa - Porvoo on upea retkikohde pääkaupungin kainalossa. Kunpa saisin toteutettua retkensinne syyskuun aikana. Aiempina vuosina kytiin useasti kun lapset oli pieniä. Lähellä, pienimittakainen ja Brunbergin herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, saisinkin! Vaan eipä taida Porvoon väki edes tietää pienen blogini olemassaolosta :) Enkä nyt ehkä sanoisi, että kaupunkia kehun. Kerron vaan siitä ja sen nähtävyyksistä :)

      Poista
  3. Tuo puutarha on todella ihana vehreä keidas, tuolla puiden siimeksessä on niin kiva kulkea. Aivan ihana paikka, ja siitä on liian monta vuotta kun olen edellisen kerran käynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha oli tosiaan hieno, ensin ajatteli, että se on pieni mutta kun sinne meni sisälle, tunnelma muuttui ja siellä oli vaikka mitä.

      Poista
  4. Olen kerran käynyt tuolla Runebergilla. En muista sieltä enää mitään, olisi siis varmaan aika mennä uudestaan.
    Fredrikan puutarha näyttää viehättävältä.

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Niin on, ja ihan siinä toisen kaupungin ison tien kupeessa.

      Poista
  6. Olin asunut Porvoossa jo liki puolivuosisataa, ennenkuin tutustuin Frederika Runebergin kotiin. Lapsenlapset ihmettelivät, kun kerroin, että en ollut taloon tutustunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä aina joka paikkaan ehdi ja silloin kun ehtisi, ei välttämättä näitä paikkoja muista! Fredrikalla ja J.L Runebergillä oli kyllä kaunis koti.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina.