sunnuntai 10. elokuuta 2014

Tuikkuja

kissatalouteen

Pimenevät illat tuovat halun sytyttää kynttilöitä. Niiden polttaminen taitaa kyllä tulevana syksynä ja talvena jäädä ulkolyhtyihin. Onneksi on löytynyt uusi mukava tapa sisätiloihin.




Patterikäyttöiset puolipallot sopivat tuikkulyhtyihin mainiosti. Eipä sitten kissanpoika aiheuta vaaratilanteita eikä polta viiksiään ja minä saan nauttia pienistä valonpilkahduksista. 

10 kommenttia:

  1. Tuohan on hyvä vaihtoehto aktiivisen kissanuorukaisen omistajalle ;). Eivät nämä vanhat kollit enää riehu siihen malliin että syntyisi vaaratilanteita kun on itse hollilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helminkin kanssa pystyi oikein hyvin käyttämään tuikkuja ja kynttilöitä sisällä, Sulon kanssa en ota riskejä.

      Poista
  2. Emäntä: Led-tuikut, niitä meillä käytetään. Mutta nuo ovat tosi kivan näköiset; niitä voisikin laittaa tänä vuonna.

    VastaaPoista
  3. Minä olin omat led-tuikkuni jonnekin kadottanut. Nämä tulivat tilalle.

    VastaaPoista
  4. Meilläkin paloi pihassa eilen lyhtyjä :) Ihanaa, rakasta lyhtyjen ja kynttilöiden polttelua, vaikkakaan sitä ei enää voi tehdä samassa mittakaavassa kuin kissattomana aikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kissallinen aika on muuten vailla vertaansa :)

      Poista
  5. Pimeinä iltoina kaipaa tuikutusta.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.