torstai 5. helmikuuta 2015

Runebergin päivä

Johan Ludvig Runeberg

Johan Ludvig Runeberg syntyi 5. helmikuuta 1804 Pietarsaaressa. Toukokuun 17. päivänä 1837 Johan Ludvig ja Fredrika Runeberg sekä heidän kaksi poikaansa muuttivat Porvooseen. Ei kuitenkaan vielä kuvien keltaiseen taloon, tämä tapahtui myöhemmin.

"Kun hän 1851 myi teostensa kustannusoikeudet Ruotsiin Abraham Bolinille, kirjakauppiaalle ja kustantajalle, hän teki niin edullisen kaupan että saattoi ostaa talon Porvoon uudesta empirekaupunginosasta, Aleksanterinkadun ja Kirkkokadun eli nykyisen Runeberginkadun kulmasta." 








Sen me kaikki jo varmasti tiesimmekin, että Runeberg oli perso makealle ja kun kotoa ei mitään löytynyt, kehitti Fredrika Runebergin tortun. Tiedä sitä sitten. Tänä vuonna olen maistellut näitä herkkuja jo kolme, viimeisimpänä Lidlistä hankitun. Voittajana on edelleen Uudenmaan Herkun Runebergin torttu. 

Kuvia kesäiseltä retkeltä löytyy enemmän täältä.

Runebergin koti on kyllä vierailemisen arvoinen paikka ja samalla voi käydä myös poikansa Walterin veistoskokoelmaa ihailemassa.



Tiedot kirjasta: Rahikainen Agneta, Johan Ludvig ja Fredrika Runeberg, kuvaelämänkerta, SKS, 2004. 

8 kommenttia:

  1. Hyvää Runerberginpäivää sinulle ja Sulolle! Virkistävän kesäisiä kuvia. Porvoo on kaunis ja idyllinen kaupunki, monen kesäretken arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Toivottavasti teilläkin oli mainio päivä.

      Poista
  2. Runeberginpäivä = Nam! Lidlin kautta tieni vie (täällä ei ole maisteltavana tuota Uudenmaan vaihtoehtoa)..

    VastaaPoista
  3. Täällä kävi tie kahvipöytään Lidlin kautta :)
    Sen verran hyväksi havaittu....

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen popsinut jo kaksi torttua, kävin ystävän luona kahvilla. Olivat kyllä miniatyyrimallia.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.