maanantai 29. kesäkuuta 2015

Huvitusta

ja kuvitusta

Tai oikeastaan väritystä. Hurahdin siihen sitten minäkin. Viime vappuna sain pitkästä pitkästä aikaa kokeilla värityksen iloja. Tai saanut olisin varmasti aina, muttei ole tullut mieleenikään. Nyt vain mietin miksi ei? 


Tulevia trendejä ja uusia ajatuksia bongaileva ystäväni järjesti väritystä aikuisille jo vappuna, edelliskesänä ostamaansa Lontoon karttaan. Tuolloin minulla ei ollut vielä hajuakaan tästä väritysbuumista, joka nyt on valloillaan tai edes sen tulemisesta.


Viikonlopun hyvissä tunnelmissa poikkesin kirjakauppaan ja se oli sitten menoa. Kirjan sijaan ostin värityskirjan ja tussit. Sen jälkeen ei ole telkkaria tarvinnut avata, eikä miettiä mitä tekisi (josko sitä nyt muulloinkaan niin mietin).


Olen vain ajatellut värejä, värejä, värejä ja vähän Intiaa ja kaupunkeja ja ihmisten vaatteissaan käyttämiä väriyhdistelmiä ja huokaillut kuinka kaikki värit sopivat oikeastaan niin hyvin yhteen.


Ensimmäinen kuvakaan ei ole vielä valmis ja silti uskon olevani pahemman kerran koukussa. Harkitsen jopa piirtämistä, vaikka taitoja siihen ei juuri ole. 

16 kommenttia:

  1. Heh! Olet niin ajan hermolla, Juuri luin jostain näistä värityskirjoista. Mä vaan värittelen täällä ikkunanpokia. Voisihan niissäkin olla tuollaisia veikeitä kuvioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikkunanpokien värittely ja varsinkin kivien pyörittely ovat varmasti koukuttavia puuhia nekin!

      Poista
  2. Tuo on niin kivaa ❤️
    Mulla on ihana Sari Pelhon värityskirja jota olen valitettavan vähän ehtinyt väritellä, mutta ehkä huomenna kun isoin rinsessa tulee kylään. Samat tussit kuin sinulla ja akvarellikynät odottavat siltä varalta, että tulee sadekuuroja ja pysytään sisällä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih...Akvarellikynät! Vaikuttavat herkullisilta.

      Poista
  3. Minäkin ostin viikko sitten värityskirjan ja tykkään kovasti.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista. Minäkin tilasin nyt värityskirjan, puutarhakaupasta (Kodin kukat).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tykkäät! Sadepäivien iloksi voi sitten kissojen rapsutuksen lomassa väritellä.

      Poista
  5. Ei pöllömpi harrastus, meditatiivinen ja ihanan rauhoittava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On. Nollaa aivot ja tuo uusia ajatuksia ja ideoita.

      Poista
  6. Intialaisten salajuoni matkailun lisäämiseksi!

    VastaaPoista
  7. Kauniilta näyttää!
    Pari viikkoa sitten väritin ensimmäisen värityskuvan ja se on todella rentouttavaa ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielläkin! Ja sen lisäksi olet ehtinyt myös SEN kirjan lukaista ja toteuttaakin asioita.

      Poista
  8. Josko minäkin kokeilisin.......

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.