keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kesääää, huhuu

Missä olet? 

Oi voi. Kyllä minä niin kovasti nyt sitä kesää kaipaisin. Näin jälkikäteen ajatellen voisi jopa todeta, että juhannuksena oli hyvä sää. 

Juhannusaattojuhlien ohjelmassa oli kokkausta ystävien kesken ja ruokailu tapahtui ulkona. Vaikea on uskoa, mutta onneksi on kuvamateriaalia. 






Niin lämmin ei kuitenkaan ollut, että olisin siirtynyt valkoviiniin. Ruuan kanssa mentiin edelleen talvisemmalla vaihtoehdolla, eli sillä punaisella. Voi ehkä laskea komeen piikkiin sen, että mölkyssäkin heitin enemmän ohi kun osuin. 

Kaunis kiitos juhlien isäntäväelle sekä muille juhlijoille. Hauskaa oli ja herkullista, kuten aina. 

Lukuvuorossa: Book Rhidian Talo Elben rannalla, seven pokkari 2015, omasta kirjahyllystä. 

9 kommenttia:

  1. Vähän viileetä oli, täälläkin istuttiin lähes toppavaatetuksessa grilliherkkuja nautiskelemassa. Teillä on oikein makoisen näköinen kattaus.

    VastaaPoista
  2. Mekin syötiin juhannuspäivänä ulkona; vettä tuli lähes kaatamalla mutta pöytä oli terassilla katon alla, vain grillaaja kärvisteli sateessa ja tunnelma oli oikein mukava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivänä täällä siirryttiin jo sisäruokailuun! Oli sen verran sateista.

      Poista
  3. Maukkaat näköiset ruuat! Mä olen kyllä siirtynyt punaviiniin.
    Mitä, tänäänhän oli ihan hyvä sää puuhailla ulkona. No joo, osan päivästä oli kyllä fleecetakki pitkähihaisen puseron päällä :-D

    VastaaPoista
  4. Oi, kuinka herkulliset tarjoilut!
    Minulla oli lyhyt untuvatakki juhannuksena päällä, kun oli vähän kylmää..
    Mihin voi reklamoida näin_huonosta kesäsäästä? Mutta sama juttu taisi olla viime vuonna ensin alkuun. Siis että kylmää oli ja reklamaatio jäi tekemättä :D

    VastaaPoista
  5. No nyt kyllä silmä ja makunystyrät nauttivat noista emmeistä!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.