sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Nyt alkaa arki

Miniloma ohi

Olen uusi ihminen. Joulun ja vuodenvaihteen tuomat ylimääräiset vapaapäivät rentouttivat. Loppiaisen jälkeiset kaksi lomapäivää kruunasivat tilanteen. Nyt on mieli virkeä ja olo levännyt. Muutama paperikasa on selvitetty, muutama rästihomma tehty. Pyjamapäiviä on ollut useampia kuin vähään aikaan. Pyykkikori on tyhjä (tässä kohdin unohdan nyt ihan tarkoituksella ne kaksi pesua odottavaa kylppärin mattoa) ja vaatekaappi siivottu.

Keväälle on varattuna yksi valokuvaukseen liittyvä kurssi, joogakausi alkaa, kuten myös aktiivinen kausi yhdistystoiminnassa. Työ pitää kiireisenä, muutama työmatka tiedossa ja yksi kurssi. Niin, ja myös kesäloma. Sitten joskus.


Uudenvuodenlupauksia en ole tehnyt, mutta nyt voisin tehdä. Lupaan hengittää, hengähtää ja osata olla vaan. Tästä se sitten taas lähtee - ihana arki.

16 kommenttia:

  1. Onnea ja menestystä tulevaan kevääseen, hyvä kun olet saanut akut täyteen uutta tarmoa ja työn iloa.
    Yhdistystoiminta kissaihmisten parissa on kivaa ja antoisaa, tosin joskus voi itse "kissa" olla pieni miinus ja harmituksen paikka tai sitten iso ilo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Uskon, että keväästä tulee antoisa ja opettavainen.

      Poista
  2. Kunnon katko on paikallaan sydäntalvella. Paljon iloa tapahtumarikkaaseen kevääseesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Paljon on tapahtumia ja niistä on paljon iloa. Näin uskon.

      Poista
  3. On vaikea taito osata olla vaan ...

    VastaaPoista
  4. Kaikkea hyvää tähän vuoteen. Arki alkaa täälläkin tänään ja työt, loma oli kyllä luksusta ja oleminen ihan parasta. Nyt sitten täydellä höyryllä kohti kevättä :).

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa hyvältä! Voi kun minäkin pääsisin valokuvauskurssille tänä vuonna..

    VastaaPoista
  6. Onnea, loma on tehnyt tehtävänsä. Iloa uuteen arkeen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä todella tuntuu. Iloa myös sinulle ja ruusuntuoksua.

      Poista
  7. Hyvät lupaukset. Hengähtämisen sinulla malli onkin (näkyy kuvassakin).

    Onneksi sait lomalla levättyä ja latauduttua. Kummasti se kyllä tuntuikin, vaikka ei niin kovin monta päivää ollutkaan vapaata. Oikein hyvää arkea sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut montaa päivää, mutta tarpeeksi silti! Mukavaa arkea myös sinne ja rapsutuksia.

      Poista
  8. Arki todella on ihanaa <3 Mukavaa arkea teille kaikille.

    Mamma hyvä. Minulla on blogissani sinulle haaste. Täyttäisitkö Ystäväkirjaa?

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.