Sivut

lauantai 16. tammikuuta 2016

Tyhjällä lennolla

ja lentokenttäostoksilla

Kävin taas työmatkalla. Menomatkalla kone oli poikkeuksellisesti lähes tyhjä.


Eipä sitten kukaan kuullut mahdollista kuorsaustani. Aikainen herätys luo aina tarpeen lyhyille torkuille. Puoli tuntia riittää pitämään virkeänä aina iltaan asti. Niin tälläkin kerralla.

Näinä aamulentoaamuina ei tule mieleeni syödä edes sitä 80-lukulaista luonnonjugurtti-mysliaamiaista kotona. Olen päättänyt aloittaa tällaiset aamuni kentällä ruisleipä - maitokahviaamiaisella, vaikka se käsittämättömän kallista onkin ja ruisleipäkin on pienentynyt kuukauden sisällä ainakin kolmanneksen.

Aamiaista syödessäni bongasin sivusilmällä Marimekon myymälän. Oli muuttanut. Koska aikaa oli, kuten yleensäkin, kävin katsomassa myymälän tarjontaa. Olen nimittäin himoinnut tiettyä mustaa Marimekon laukkua jo pitkään ja kuinka ollakaan se oli alessa (-30%, poistuu mallistosta), enkä sitten voinut vastustaa. Ostin. Poistuva malli ja kaikkea. Juuri se mitä olen havitellut.

Mariskooli on otettu kuvaan mukaan laukun kokoa demonstroimaan. 



Olen tyytyväinen hankintaani. Laukkuun nimittäin mahtuu. Kotiuduttuani oli pakko kuvata laukku ja sen sisällys: passi, erinäisiä papereita, kaksi kirjaa, kaksi kynää, kaksi pastillirasiaa, pussukka, jossa lisää pastilleja, nenäliinapaketti, puhelimen laturi, pieni pokkarikamera kotelossa, huivi lentokoneeseen, lisää pastilleja, työpaikan kulkukortti kaulanauhassa, huulirasva sekä kohtuullisen kokoinen lompakko, niin ja myslipatukka kriisitilanteita varten.

Erinomainen hankinta, selittelen täällä tätä itselleni. Eikä laukkuja voi koskaan olla liikaa, eihän?

Lukuvuorossa: Sue Monk Kidd The Secret Life of Bees, Headline Book Publishing, ostos Shannonin lentokentältä Irlannista, 2012. 

22 kommenttia:

  1. Ei, laukkuja ei voi olla koskaan liikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä paitsi tämä oli niin pienikin, ettei säilytyskään vie tilaa. Nih.

      Poista
  2. Onpa harvinaista että kone on noin tyhjä.
    Oikea tilaihme tuo laukku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hämmästyin kyllä. Varsinkin kun aikaisempi kokemus on ihan jotain muuta.

      Poista
  3. Tuo on niin upea tunne, kun kauan himoitsema esine on alessa. Se on jo niin hyvä syy ostokselle <3

    VastaaPoista
  4. Laukkuja ei todella voi olla liikaa (paitsi ehkä miehestä). Itseäni harmitti torstaina etten ehtinyt lentokentällä mihinkään kun turvatarkastusjonossa meni 45 min ja portille oli jo sitten todella kiire.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinkkinä sulle, normaalin lähtöaulan (T2) yläkerrassa on toinen turvatarkastuspaikka (kun katsot selkä ulko-ovelle päin turvatarkastukseen, niin oikeassa kulmassa menevät liukuportaat ylös) ja sieltä selviää yleensä niin paljon nopeammin, että ostoksillekin ehtii. Niin ja aamiaiselle.

      Poista
  5. Mulla ON laukkuja liikaa, mut ymmärrän että kaikki ei ole vielä ylittäneet kriittistä pistettä :-))

    Ja toihan on hyvä hankinta! Tyylikäs ja tilava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai toiset ovat vielä denial-tilassa?

      Poista
    2. Se tila on varmaan ihan siinä kriittisen pisteen vieressä.

      Poista
  6. Eikö voi olla ;)
    Jopa mahtuu kaikki tarpeellinen noin pieneen laukkuun. Tulikin mieleeni, että missäs mun Ratian laukku onkaan ( se perusmalli, jossa se heittoläppä..heh...edessä). Se on vihreä....ei sovi kaikkiin ulkovaatteisiin vaan.
    Eiks pelottanut noin tyhjässä koneessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti laukku löytyy! Se on hyvä laukku :) Ja okei sitten, kyllä voi olla liikaa mutta tämä ei silti ollut vika hankinta. Ei ollut.

      Poista
  7. Laukkuja pitää aina olla. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan tänne Muistikirjaan! Kävin Aurinkokujalla ja liityin lukijaksi minäkin.

      Poista
  8. Tuon olisin minäkin ostanut viivana, jos olisin ollut kentällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On osoittautunut erinomaiseksi hankinnaksi!

      Poista
  9. Komppaan muita: laukkuja EI voi olla liikaa. Olisi tuo yksilö voinut lähteä minunkin matkaani.

    VastaaPoista
  10. Pienensi laukuksi melko ahmatti :D

    VastaaPoista
  11. Pieneksi pieni laukku söi hurrjasti!

    VastaaPoista
  12. Oho, mahtuipas sinne paljon! Hyvä laukku. Ja jos se kerran on poistuva malli ja alennuksessa ja muutenkin piti hankkia, niin silloinhan se piti ilman muuta hankkia!

    VastaaPoista
  13. Hieno ja hyvä ostos, miten paljon voi yksi pieni laukku vetää sisälleen kaikenlaista tarpeellista kamaa!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.