sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Omituisia ajatuksia

lauantai-aamusta

Jos on perjantai-iltana mukavaa tekemistä, viikonlopusta saa eniten irti. Jos perjantaina saa aikaan sotkun tiskipöydälle, jättää sen siihen yöksi ja siivoaa sotkun yöpaita yllään lauantaiaamuna ja ehkä suorittaa käsitiskiä, ei viikonloppu voi olla kuin täydellinen.


Viime perjantaina sain sotkun aikaiseksi kokkailemalla ystävälle pekoniavokadopastaa. Hyvää tuli ja koska tällainen suurtalouskokki olen, tähteitä jäi nautittavaksi vielä sunnuntailounaallekin.

Vaan ennen lounasta täytyy hoitaa muutama jo aloitettu homma loppuun asti. Kukkiakin pitää vielä tänään muistaa kastella, kun ei ole sitä kunnon kesäsadetta tullut vieläkään. Pöh.

Lukuvuorossa: Mary Higgins Clark Laulun loppu, Tammi 2016, omasta kirjastosta. 

Lukuvuorossa: Mary Higgins Clark Perinnön varjo, Tammi 2011, omasta kirjastosta. 

4 kommenttia:

  1. Nam! Olen muuten tehnyt usein avokadopastaa sen jälkeen, kun oli se hittipastajuttu. Koska en muista, miten sitä tehtiin, olen vaan pilkkonut avokadoa paistinpannulle muiden kastikeainesten sekaan ja se mössööntyy ihanasti ja imee siinä itseensä chilin makua, tai mitä siinä pannulla kaverina onkaan.
    Muista myös kärhön kastelu ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti menin kärhön kastelemaan :D Avokadopastaa sopiikin hyvin soveltaa. Siitä on vaikka mihin.

      Poista
  2. Namm..pekoniavokadopasta kuullostaa hyvältä..:)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.