sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Puolimaratoonilla

Kotikatsomossa

Voi olla, että olen aikaisemminkin kertonut, että tykkään maratooneista. Puolimaratoonitkin kelpaavat. Juoksijoiden matkassa käy pienellä matkalla itsekin, sen verran hienosti maratoonit kuvataan. Tänään kävin Amsterdamissa, liian lyhen aikaa tosin, mutta energiaa tästä pienestä matkasta sain silti.


Ystävän kanssa viestiteltiin maratoonin aikana ja hän oli tehnyt oivan havainnon. Minne ihmeeseen olivat kaikki pyörät kadonneet katukuvasta?


Saisivatkin näyttää telkkarista enemmän maratooneja, 50 kilometrin kävelyitä (samasta syystä) tai muita matkailuohjelmia.

9 kommenttia:

  1. :-D Mä taas tykkään katsella Ranskan ympäriajoja, siellä muuten näkyy pyöriä, hehhehee!
    Yhtä vihreää suorakaiteen muotoista nurmikenttää tuolla eteläisessä Lontoossa kyllä katselisin ihan mielellään, jos sitä Suomen tv:stä näytettäisiin. Siellä olisi reilun tunnin päästä alkamassa vuoden tärkein ottelu eikä sitä näytetä miltään Suomen fuc--- surkealta tv-kanavalta. Ai per----!
    Niin että vähän ärsyttää juu. Ja sit kaikenmaailman fu--- tangomarkkinoita pyörii tv:ssä koko ajan. Voi ---††††%%§###†---
    Parempaa sunnuntaita kaikille yleisurheilun, humppatangon ja jalkapallon ystäville vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh, tunnen itseni rikolliseksi, kun katsoin matsin MTV3 sportilta ja vielä Jarin selostamana. Perään on tulossa Ensimmäinen Suomalainen tuon kisan aikuisten finaalissa! Jes!

      Poista
    2. Ymmärrän. Molempia. Minäkin olisin mielelläni katsellut myös Wimbledonia, noiden puolimaratoonien lisäksi. Olisi kyllä upeaa saada Wimbledon takaisin yleveron rahoittamille kanaville.

      Poista
  2. Ei ollut tullut mielen viereenkään ajatella maratoneja ja 50km kävelyjä matkailuohjelmina, mutta oikeassahan sinä olet! Matkailuahan se on. Kiitos avartavasta ajattelusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hyviä matkailuohjelmia ovatkin! Joskus jopa selostetaan nähtävyydetkin.

      Poista
  3. No niin, mua ei kiinnosta maratonit, ympäriajot, jalkapallo, vihreät kentät eikä todellakaan tangomarkkinat. Erilainen vanhako?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla taisi pyöriä ihan muut asiat mielessä muutenkin ;)

      Poista
  4. Mä nyt tipuin kärryiltä ja taisin jäädä vielä renkaankin alle...
    Mutta osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.