lauantai 31. joulukuuta 2016

Uusi vuosi

Uusia kujeita?

Jääkaapissa on kuplivaa kuohujuomaa, tietokoneen vieressä nachoja ja juustokastikedippiä lähikaupasta. Kameran akku latauksessa ja jalusta pystytettynä. Ensimmäiset raketit jysähtelevät jo. Minulla on erilainen uusi vuosi, vietän sen yksin tai on täällä seuranani seitsemän kissaa. En ole koskaan viettänyt uutta vuotta näin.


Uusi vuosi ei ole minun juhlani. En pidä raketeista. Minusta ei koskaan tule niin rikasta, että räjäyttäisin ilmaan rahaa. Minulle riittäisi aivan hyvin, että pakolliset ilotulitukset järjestäisi jokin julkinen taho, kunta tai kaupunki.

Uuden vuoden lupauksia en ole juuri harrastanut. Vuonna 2008 lupasin kuitenkin itselleni, että joka vuosi minun on tehtävä jotain uutta tai opeteltava uusi taito. Olikohan minulla silloin ikäkriisi?Ensimmäisenä vuonna kokeilin virkkausta, se ei edelleenkään ollut minun lajini. Virkkasin kolme leveää ja pitkää kaulaliinaa pitkillä pylväillä. Vihreän ystävälleni, punertavan kirjavan itselleni sekä tummanharmaan. Se päätyi loppujen lopuksi Saila ystäväni vinkistä tyynyksi sohvan päälle ja siitä on sen jälkeen nauttinut niin kissani Sulo kuin Namukin.



Sitten tuli tämä bloggaus. Naukulan Kerho -blogini aloitin 6.1.2009, aika kauan aikaa sitten. Sittemmin uusia asioita ovat olleet taloyhtiön hallitustyö, kaksi uutta työpaikkaa, joogan aloitus, yhdistystyö, keramiikkakurssi ja useat valokuvauskurssit. Tänä vuonna tänne syntyivät sijoituskissani viisi pentua. Ensi vuodeksi en ole suunnitellut mitään erityistä. Kun pitää silmät avoinna, kyllä sieltä jotain vastaan tulee.

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille! 
Viettäkää hyviä juhlia, nauttikaa elämästänne ja tehkää hyviä lupauksia. 

7 kommenttia:

  1. Onpa sinulla ihan parasta seuraa! Pitääpä mennä Naukulan puolelle kurkkaamaan, jos löytyisi lisää suloisia kuvia. Mukavaa juhlailtaa ja onnellista ensi vuotta!

    VastaaPoista
  2. Sulla on ihan paras seura siellä! Luulen, että sisällä tapahtuu jännittävämpiä asioita kuin ulkona. Mahtavaa alkavaa vuotta koko teidän porukalle!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa ehtoota teille <3.
    Täälläkään ei tykätä raketeista. Mutta kuohuva maistuu kyllä. Skool sinulle ja muruille. Hyvä ollakin kotona , etteivät pikkuiset pelkää.
    Muistelmissaan tulee Onni mieleen. Pelotti niin, että piti asustella pari päivää lauteitten alla. Mutta ruoka- ja vesipalvelu toimi sinnekin. Reppana, sitten kun rohkeni lähteä sieltä pois piti kulkea hitaasti polvet koukussa masu lattiaa viistäen.

    VastaaPoista
  4. Sinulla on ihan parasta seuraa siellä! Ei tuommoista uutta vuotta montaa kertaa elämässä pääse kokemaan. Mekin vietämme ihan vaan koti-iltaa, kun kissoja tuo paukuttelu pelottaa. Kuohuvaa toki on jääkaapissa:)

    VastaaPoista
  5. Hyvää vuotta 2017! Sinulla on ainakin ihan parasta seuraa. Minäkään en pidä raketeists ja säälin kaikkia eläimiä, jotka joutuvat paniikkiin niiden vuoksi. Uuden oppiminen on aina innostavaa.

    VastaaPoista
  6. Ai säkin olit yksinään. Oisin voinut soittaa, jos olisin tiennyt, mutta arvelin että oot jossain muualla. Vaan missäpä sitä olisi parempi kuin kissanpoikien kanssa? Ne kuitenkin kasvaa niin nopsaan.
    Mulla ei ole lupauksia uudeksi vuodeksi, ollut kai koskaan. Tulee vastaan mitä tulee, eipä noista tiedä.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.