keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Littlebit Design

Roppakaupalla kehuja

Ensimmäistä kertaa tutustuin näihin koruihin Pepin avulla, jos ei blogissa niin sitten Instagramissa. Ensimmäinen ajatus oli, että vau ja sitten se linkki hukkui jonnekin. Vähän aikaa sitten törmäsin uudelleen ja nyt päätin ryhtyä toimeen.

Tarvitsin ehdottomasti Littlebit Design -yrityksen valikoimista kaksi rannerengasta (olisin tarvinut muutakin, mutta päätin odottaa seuraavaa palkkapäivää ja mielessä liikkui sanat kohtuus kaikessa tarvitsemisessasi Mamma N).

Breathe. 

let shit go


Tilauksen tein viime viikolla, paketti saapui tänään. Ja minkälainen paketti. Kaikki oli mietitty, asioihin oli panostettu ja itse rannekorut olivat upeita.



Lähetyksen mukana oli kirje, jossa kerrottiin, että saa mainostaa some-kanavissa jos siltä tuntuu. Minusta olisi tuntunut siltä ilman tuota kainoa kehoitustakin. Erittäin upea näyte mitä saadaan aikaan silloin kun asioihin paneudutaan, niitä mietitään ja kaikki on kasattu yhteen ihanaksi, täydelliseksi paketiksi.

Rannekoruni maksoin ihan itse (28 €/ kpl), joten tämä ei ole maksettu mainos. Kuviakaan en ehtinyt ottamaan järkkärillä kun oli niin kiire kertomaan tästä mainiosta yrityksestä, sen mainioista tuotteista ja kerrassaan täydellisestä paketista, minkä sain. Ja voi olla, että joudun nukkumaan nämä rannerenkaat päällä, enkä ehkä ota niitä koskaan pois. Sitä paitsi sopivat hyvin suunnitelmiinikin (huom. edellinen postaus).

10 kommenttia:

  1. Nyt sinä kyllä...
    ...joudut kuvaamaan ne korut, eihän tällaisessa jännityksessä voi lukijoita pitää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Honey! Joudut klikkaamaan yrityksen sivuille :D Silläminä en ota näitä käsistäni pois ja on yksi kummassakin.

      Poista
  2. Ne on ihania koruja!
    Et voi riisua pois ranteesta never ever.
    Minusta Suomi 100v rannekoruun ois pitänyt painaa teksti: Havuja prkl!

    VastaaPoista
  3. Ne korut haluaisin minäkin nähdä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkkiä klikkaamalla pääsee näkemään niitä ja paljon muuta ihanaa.

      Poista
  4. Tätä ilosanomaa kuljettaa mielellään eteenpäin 😉👍🏻

    VastaaPoista
  5. <3 KIITOS!
    Mainiota, että korut oli mieluisia!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.