perjantai 28. heinäkuuta 2017

Kolme neljästä

maalattu

Takapihalla on tapahtunut lisää. Toisen puolen aidan kolmeneljäsosaa on saanut uutta väriä pintaansa. Sain eilen innostuksen kyläreissuni jälkeen ja ryhdyin maalaamaan kun sadetta ei ollut tullut kahteen päivään ja aita oli kuiva.




Kuvista ei tarvitse juuri arvailla mikä osa on maalattu ja mikä ei. Neljäs osa jäi maalaamatta kun koin sinne pääsyn kuitenkin liian hankalaksi. Sen vuoro on kun kissojen ulkotarha kunnostetaan. Yöllä heräsin rajuun rankkasateeseen. Onneksi maalit olivat kuitenkin vielä aamulla aidassa.

10 kommenttia:

  1. HYvä sinä! Kyllä maalilla saa ihmeitä aikaiseksi..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme, että siihen pensseliin tarttuu silti niin harvoin.

      Poista
  2. Pihallasi on tapahtunut paljon ja ripeään tahtiin! Maalaamisen kannalta tämä kesä on kyllä varmasti ollut hieman haastava, kun melkein joka päivä on edes vähän satanut. Kiusaa se on pienikin kiusa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tapahtunut ja olen siitä onnellinen. Onneksi sain maalattua! Taas on nimittäin satanut.

      Poista
  3. Sä oot niin reipas! Mutta hankalat säät on olleet, se on totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä, välillä ja joskus mietin jonkun pikkujutun aloittamista vuosia...

      Poista
  4. Uusi maali kyllä säväyttää ja eron huomaa taatusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tekee. Jopa tällaisella sadesäällä eron on huomannut.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina.