sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Yyteri ja Reposaari

Vielä edellisestä viikonlopusta

Yyterin ranta oli upea. Matka parkkipaikalta rannalle kulki komeiden maisemien halki, suurimmalta osin pitkospuita pitkin. Rannalla hiekka oli pehmeää ja upottavaa. Vesi oli muotoillut merenpohjaan aaltoja. Ihan uimaan asti en päässyt vaikka aika matkan kahlasinkin ja vatsaan asti itseni kastelin.










Matkalla Yyteristä Reposaareen ajoimme punaisten maisemien poikki. Opasteet ja ajoratamaalaukset olivat värjäytyneet aavemaisen punaisiksi. Maantie on ruostunut Kaanaassa olevan pigmenttitehtaan kuljetusten vuoksi. Tehtaalta on viety ferrosulfaatti-nimistä kemiallista yhdistettä Tahkoluodon satamaan vuosien ajan.


Reposaaressa päädyimme hampurilaisille Merry Monk -ravintolaan. Vahva suositus. Maistoin kyytipojaksi Räpsöö oluen ja mainiolta maistui sekin.




Vaikka vatsa oli täynnä, päättelimme molemmat, että jälkiruualle on olemassa se eri vatsa, mistä aina puhutaan. Siispä runsaan lounaan jälkeen päätimme vielä käydä Tyrniä ja Tyrskyjä -blogin pop up -kahvilassa. Kahvila on avoinna heinäkuun ajan.




Onnistuimme saamaan vadelmasimaa, palan kakkua ja juustokakun raparperimansikka hillokkeella. Onnistuimme myös syömään maukkaat annoksemme. Näiden annosten jälkeen alkoi kyllä silmäluomia luppaamaan ja matka takaisin mökille sujui herkkuja sulatellen.

Kaikenkaikkiaan erinomainen reissu.


10 kommenttia:

  1. Ihanan houkuttelevasti kerrottu yksityiskohdat; tuntuu että pitäisi tehdä heti sama kierros 😁

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia ja NAM ihanat safkat!

    VastaaPoista
  3. Kiva kun pääsin turistina kotirannoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä taidatkin tuntea nämä rannat kuin omat taskusi.

      Poista
  4. Yyteri on nähty, vaikka juhannuksena väliin jäikin eli tämä kohta sivistyksessä nyt paikattu 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, yksi aukko on nyt tukittu. Ei muuta kuin uusia aukkoja tukkimaan.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina.