sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Toimeliasta ja rauhaisaa

Viikonloppu

Tässä viikonlopussa oli tunteja niin, että ehdin olla sekä toimelias että myös levätä. Eilinen vierähti Porvoossa äidillä. Siellä oli sitä tuttua puuhaa, ikkunoiden pesua ja verhojen vaihtoa. Tosin äitini oli jo viikolla itse kiipeillyt vaihtamaan olohuoneen verhot, ihan salaa kuulemma, niin ettei paikalla ollut veljenikään ollut mitään kuullut eikä huomannut. Tuntui olevan jopa ylpeä kun salaa sai moisen kielletyn homman tehtyä (kielletty koska osteoporoosi ja taipumusta huimaukseen).



Vanhat omenapuut (joista jäljellä enää kaksi), tuottivat ennätyssadon. Keräsin omenoita itselleni ja muutamalle ystävälle. Jaoin viestiä eteenpäin sadosta. Myös kriikuna tai luumu, en oikein tiedä kumpi, tuotti hurjan sadon. Kahviteltiin ja syötiin vasta leivottua omenapiirakkaa, käytiin kirppistelemässä ja äidin siskojen luona kyläilemässä.





Vaikka en pidä aikaisin heräämisestä herätyskelloon soittoon, pidän aikaisin heräämisestä. Tänään heräsin kuudelta. Rapsuttelin kissoja seitsemään kunnes ryhdyin hommiin. Book Beat päälle (Harry Potter ja Azkabanin vanki) ja kylpyhuoneen siivoukseen, jossain kohdin keitin kahvin ja söin puuron ja sitten jatkoin taas. Kaksi koneellista pyykkiä, imurointia, järjestelyä ja muuta.

Boksista Austraalian Masterchefin torstain jakso ja pieni kävely kauppaan. Nyt onkin ihan sitten jo sellainen olo, että kun käy pesulla ja painuu pehkuihin lukemaan, ei tarvitse lukea pitkään kun jo nukkumatti kutsuu. Kaikkinensa hyvä viikonloppu.

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä, paitsi tuo äitisi, voi äitiliini! Mutta täytyy ymmärtää, kyllähän sitä haluaa itse tehdä kun on aina tehnyt. Saa siitä varmaan niitä tärkeitä onnistumisen kokemuksia, ehkä sitäkin maukkaampia, kun on kiellettyä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, vaikea se on varmasti odottaa, että joku toinen tulisi ja tekisi sen työn. Kun on saanut ajatuksen päähänsä, niin se on tehtävä heti.

      Poista
  2. Sellaisia ne äidit on, haluaa olla itsenäinen. Pitää vain muistaa ottaa kännykkä lähelle, että saa soitettua apua, jos putoaa eikä pääse liikkeelle....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siitä päästäänkin toiseen aiheeseen. Se kännykkä ei ole ikinä lähellä! Sitä käytetään kun lankapuhelinta konsanaan.

      Poista
  3. Meillä Isä oli tuollainen "salaa tekevä"... nyt on ikää jo sen verran (88v.), että on jättänyt nuo salapuuhat, kun ei enää jalka nouse tuolin korkeudelle..:)
    Mahtava kriikuna/luumu sato!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä äitikin jossain kohdin lopettaa. Toivottavasti ennen kuin sattuu mitään vakavampaa.

      Poista
  4. Ihana viikonloppu. Äitisi asenne kuulostaa hyvältä, mutta toisaalta, eikös hän jo kerran ollut jalka kipsissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oli. Lisäksi polvi on ollut kerran murskana ja käsi poikki myös.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina.