Hyvää pääsiäistä

ja ei niin hyvää pääsiäistä

Listausta tehdyistä ja tekemättömistä, hyvästä ja ei niin hyvästä: 

• talvilomaviikko vietetty lähes kokonaan
• yksi päivä säästetty äidin 80-vuotispäiville 
• alakerran ikkunat on pesty
• aikatauluja lyöty lukkoon
• vierailtu ystävillä 
• vierailtu äidin luona sairaalassa (juu-u, käsi kipsissä ja lantiossa murtuma, kaatui kotonaan pyykin kanssa)
• vaihdettu äidille kesäverhoja
• imuroitu
• vietetty aikaa lukien ja nukkuen

Vaan vielä sitä hommaa riittäisi. 

Aurinkoista pääsiäistä! 

11 hetki

Teatterissa

Jos joku kaipaa menovinkkiä, niin ei muuta kuin Kansallisteatteriin! Kävin katsomassa 11 hetken ja olipa se ajatuksia herättävä esitys. Siinä sai itkeä ja nauraa, järkyttyä.

Kansallisteatteri kirjoittaa lehdistötiedotteessaan seuraavasti:

"Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän Yhdestoista hetki on tarina demokratiasta, yhdessä elämisen tavasta, joka on katoamassa ulottuviltamme juuri, kun olimme alkaneet pitää sitä itsestään selvänä. Se on teos tästä ajasta, mutta myös tulevaisuudesta. Esitys yhdistelee nerokkaasti dokumenttiteatteria, musiikkia ja kuvallista ilmaisua. Se on samaan aikaan farssi ja tragedia, ennennäkemätön musiikillinen iltama ja näyttämöllisten näkyjen sinfonia." 

Valokuvaaja: Mitro Härkönen

Kerrassaan erinomainen esitys. Todellakin suosittelen.

Pienin askelin

Kohti arkea

Uskoisin, että tauti on nyt selätetty. Kauan se kesti ja koville otti, mutta nyt näyttää ja tuntuu paremmalta.

Eilen kävin ensimmäistä kertaa ihmisten ilmoilla sitten tiistain 19. maaliskuuta, jos ei pikaisia visiittejä lääkärillä, apteekissa ja eläinlääkärillä lasketa. Hyvin on aika kulunut kotona nukkuen, lukien ja Sorjosta katsellen. Eilisellä kaupunkireissulla tein myös pienen kierroksen keskustakirjasto Oodissa ja tykkäsin. On hienoa, että tuollaiselle paikalle on tehty kirjasto.

Emmekö me kaikki olekin vähän ylpeitä hienosta kirjastolaitoksestamme?

Hiljaiseloa

Sairastuvalla

Tiistaina iski iltapäivällä kamala vilu. Töistä lähtiessäni en tiennyt miten tarkenisin kotiin. Ajoin tuon vajaan kymmenen kilometrin matkan lämmitys täysillä, vaikka lämpimästä tallista työpaikaltani lähdinkin. Henki ei meinannut kulkea, mutta kylmyys säilyi.

Kotiin päästyäni puin t-paidan ja villapaidan päälle paksuimman mahdollisen villatakin, käärin kaulaani huivin, vaihdoin verkkarit jalkaan ja jalkoihini puin kahdet villasukat päällekkäin. Vilu sen kun jatkui. Painuin kahden peiton alle sänkyyn. Nukahdin ja heräsin ilta kymmeneltä.

Tuosta hetkestä lähtien sänky onkin ollut se paikka, missä vietän eniten aikaa. Tälläkin hetkellä, läppäri sylissäni. Eilen illalla kuvittelin taudin jo hellittäneen, mutta tähän aamuun heräsin kurkku tulessa. Onneksi ruokaa saa tilattua kotiin netistä ja kissanruokaa löytyy.

Tämän päivän askeleet 178. Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Mutta sen vaan sanon, että onpahan tauti.

Oopperassa

Jää

En ole ollut elämässäni montaakaan kertaa oopperassa, olikohan tämä kolmas kerta? Teatterilippuihin verrattuna liput ovat hurjan kalliita. Miksiköhän, ihmettelen minä.  

Alussa oli vaikea päästä mukaan. Parhaita olivat mielestäni kuoro-osuudet ja merimaisemat. Tämä todennäköisesti johtuu kyllä minusta, eikä itse esityksestä. Puoliajan tankkauksen jälkeen pääsin tarinaan paremmin sisälle ja viimeisen vartin pidättelin tosissani kyyneleitä. 

Ooppera muistutti mieleeni Ulla-Lena Lundbergin Jää-kirjan ja hyvä niin. Sain tästä intoa lukea muutkin kirjahyllystäni löytyvät Lundbergit.

Musta Saara

ja Kaasua, komisario Palmu!

Olen aloittanut merkitsemään tänne muistiin niitä esityksiä, mitä olen käynyt katsomassa, joten merkitään tänne vielä vuoden 2018 viimeinen teatteriesitys ja tämän vuoden ensimmäinenkin. 

Kansallisteatterin Musta Saara oli mielestäni herkullinen, kiinnostava, mielenkiintoinen ja mukaansatempaava. Se sai ajattelemaan. Tykkäsin kovasti!

Helsingin Kaupunginteatterin Kaasua, komisario Palmu! puolestaan oli ihan hyvä. Kotiin ajellessani ajattelin jo ihan muita asioita, eikä nyt sunnuntai-iltana minulla ole tästä enää oikein mitään sanottavaa. 

Uusia lippuja on lompakossani jo useita. Museokortinkin voisi taas uusia, kun on ehtinyt vanhentua.

Hokema

ja totuus

Hoen ajoittain töissä, että perusasiat on saatava kuntoon ensin. Get the basics right! Mielestäni siinä piilee myös totuus.

Eilen ollessani kiireisen työpäivän, -viikon tai oikeastaan, noh, pidemmän ajanjakson jälkeen tunnevyöhyketerepiassa se iski tajuntaani. En noudata neuvoa itseni kanssa. Mitä sitten mielestäni kuuluu ihmisen perusasioihin? Ainakin hengittäminen, riittävä vedenjuonti, oikeanlainen ravinto, riittävä lepo ja uni, tarpeeksi ulkoilua ja liikuntaa, puhtaus ja muu itsestä huolehtiminen. Teen listan:

➠ Hengittäminen

➠ Veden juominen

➠ Oikeanlainen ravinto, oikeassa rytmissä

➠ Riittävä lepo, uni

➠ Ulkoilua, liikuntaa

➠ Puhtaus ja muu itsestä huolehtiminen

Ehkä sitä tässä kohdin pitäisi havahtua. Ottaa lusikka kauniiseen käteen ja hoitaa oman elämänsä perusasiat kuntoon. Tällaisenaan mikään yllä olevasta listasta ei toteudu. Ei pelkkä säännöllinen hammaspesu, suihkussa käyminen ja päivittäinen hedelmien syöminen vielä auta. Pitäisi myös muistaa ottaa vitamiinit, varata tarvittavat ajat, mennä nukkumaan ajoissa, syödä monipuolisemmin ja säännöllisemmin. Liikkua enemmän, ulkoilla raittiissa ilmassa. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta sitä en tee. Ehkä senkin ajan kulutan siihen, että käyn juomassa vaikka lasillisen vettä.

Elämäntaparemonttiin en lähde, pelkkä sanakin tuntuu niin isolta. Mutta entä jos yrittäisinkin vain laittaa ne perusasiat kuntoon?