Hiljaa hissukseen

 tietokonetta vältellen

Joulu tuli ja meni. Yksi ylimääräinen vapaapäiväkin. Kun istuu päivittäin tällä samalla jakkaralla saman pöydän ääressä, ei omaa kotikonetta ole juuri jaksanut avata. Se on tuntunut hyvältä ja oikealta tähän kohtaan. 

Valokuvaus on jäänyt vähemmälle. Epäilen innon nousevan taas helmikuussa, silloin kun päivän huomaa jo selvästi pidentyneen. Aattona kävelin hetken äitini pihalla. Oli kaunista, kirkasta ja kylmää ja monenlaista kulkijaa. 

Vuosi vetää nyt viimeisiään ja viimeinen toive tälle vuodelle meillä olisi. Ei uuden vuoden raketteja, kiitos. 

180 cm

Joulukuusi

Viime vuonna minulla oli lainassa ystävän joulukuusi, kun hän itse oli putkiremonttievakossa. Muistaakseni laitoin tänne muistiin jopa sen, että ostan täksi vuodeksi itselleni oman. Koin, että oikea mitta olisi ollut 210 cm. Mitä sitten tein? Ostin 180 senttisen ja se kyllä näyttää vähän töpöltä nurkassa, joka on valikoitunut joulukuusinurkaksi.

Laitan tänne nyt muistiin, että ostan ensi vuonna isomman. Tämä saa siirtyä kissojen ulkotarhaan. Sinne se sopii oikein hyvin. 

Teatterissa

Nähty ja ei-nähty

Marraskuun lopussa kävin katsomassa Kansallisteatterissa Miika Nousiaisen tekstiin perustuvan Pintaremontin. Kaiken hauskuuden lisäksi, se kertoi paljon ajankuvasta. Sai siis nauraa, tuntea myötähäpeää ja ajoittain jopa surua. Kannatti taas käydä!

Huonompi tuuri kävi sitten Tunnit, viikot, kuukaudet -esityksen kanssa. Ensin oli minulla pientä flunssaa, sitten esitys peruttiin teatterin toimesta ja sitten se siirtyikin Tampereelle. Onneksi palvelu kuitenkin pelasi hyvin ja nyt minulla on Kansallisteatterin omassa lipputoimistossa lahjakortti. Harmittaa kyllä, etten esitystä sitten nähnytkään. 

Kirppiskierros

Klaukkalassa ja Hyvinkäällä

Viime lauantai oli sovittu kirppistelypäiväksi. Ensin haravointia ja seurustelua taloyhtiön pihatalkoissa ja sitten ystävän kyytiin ja kirppiskierrokselle. Kävimme molemmat ensimmäistä kertaa Klaukkalassa Viirin kirppiksellä ja mennään toistekin. Sieltä matka jatkui Hyvinkäälle Tingi ja Tongi -kirppikselle. Tämäkin osoittautui varsin kiinnostavaksi paikaksi. Toki kiinnostavuutta lisää aina mahdolliset löydöt ja senhän tietää, että se on aina tuurista kiinni. Jotain tarttui matkaan kyllä. Kun törmäsin tähän pieneen tauluun, oli selvää, että se matkasi kotiin. Taiteilija on tuntematon. Alkuperäinen omistaja on selvästi ollut kissojen ystävä kun on käynyt kehystyttämässä teoksen Bulevardilla toukokuussa 1955. 

Teos on alkuperäisissä kehyksissään ja paspis kellastunut. Tekisi mieli vaihtaa, mutta toisaalta en haluaisi kajota tähän lainkaan. Paikkansa tämä pieni taulu löysi helposti. 

EDIT: Yläkulmassa näkyvä merkintä t.p.l'a tarkoittaa, että teos on taiteilijan itsensä vedostama. Lyhenteen takana on ranskankielinen lause tirée par l'artiste.

Sokea piste

Vallilan Kansallisteatterissa

Tykkään ajallisesti lauantaipäivän teatteriesityksistä. En oikein osaa eritellä miksi, mutta niin se vain on. En osaa myöskään sanoa juuri mitään tästä dokumentaarisesta näytelmästä. Se oli kaikessa todellisuudessaan ihan absurdi. Sai miettimään politiikkaa ja Helsingin kaupungin ratkaisuja. 

Tämä oli myös ensimmäinen käynti Kansallisteatterin Vallilan pisteessä. Miellyttävä kokemus. Tosi hienoa, että vanhat rakennukset saavat uusia käyttötarkoituksia. Ainoa miinus oli se mikä niin usein on miinus eli vessajono väliajalla. 

Huhtikuu 2020

 tai lokakuu 2021

Konsertin piti alun perin olla huhtikuussa 2020, mutta se toteutui vasta lokakuussa 2021. Puolitoista vuotta myöhemmin. Totesin konsertin jälkeen ystävälleni, että oikeastaan Juicen musiikki sopiikin kyllä enemmän syksyyn kuin kevääseen. Että siinä mielessä ajankohta oli oikea. 

Oli ihmeellistä ja ihanaa kuunnella elävää musiikkia, istua täpötäydessä konserttisalissa ja olla Helsingin keskustassa sunnuntai iltana kun oli jo pimeää. Kai sitä ihminen kuitenkin taas tottuu, niin tapahtumiin kuin pimeyteenkin. Riku Nieminen oli muuten erinomainen Juicen kappaleiden tulkitsija ja niin toki oli koko muu orkesteri. Muutamat olivat olleet Juicen matkassa jo 70-luvulta lähtien. 

Päivä Turussa

Hidasta bloggaamista

Korona-ajan hidastunut tahti on mitä ilmeisemmin vaikuttanut myös bloggaamiseen. Nekään harvat retket/tapahtumat/ajatukset eivät pääse blogiin, mistä olisi mahdollisesti jotain kerrottavaa. Ei mitään suurta, mutta sellaista pientä. 

Niin kuin nyt esimerkiksi se, että kahden kissakotivierailun välissä kävimme kissojeni kasvattajan kanssa erinomaisen maittavalla lounaalla, pienellä kävelyllä joenrannassa ja matkasimme funikulaarilla Kakolanmäelle. Tai turkulaisittainhan se pitäisi ehkä sanoa jumikulaari. Alastulo taittuikin sitten jalkaisin kun jumi oli iskenyt. Se oli kyllä hieman yllätys itsellenikin, että tunsin tarvitsevani tuollaisen vankilassa tehdyn kärpässieni- jakkaran. Toisaalta kyllä se tänne sekalaiseen huvikumpuun hyvin sopii, kunhan vaan paikkansa löytää.