Koti aivan sekaisin

sekasorron vallassa

Eilen se alkoi. Piti lähteä pyöräretkelle ystäväni kanssa juomaan termarikahveja Pitkäkosken rantaan. Lähdettiinkin ja minä tapojeni vastaisesti myöhässä (ja kaiken lisäksi eksyin, mutta ei nyt puhuta siitä). Reppu oli hukassa, hanskat oli hukassa ja pyöräilykypärääkään ei meinannut millään löytyä.

Metsässä oli jo vihreää, linnut lauloivat ja aurinko paistoi kauniisti. Väkeä oli liikkeellä runsaasti, maanantaiksi hämmästyttävät paljon. Kotiin päästyäni huomasin, ettei pyöräilykypärä enää mahdukaan kaappiin josta sen otin ja siitä se sitten lähti.

Ensin siivosin eteisen kaappia, sitten siirryin lipastoon, kirjaston laatikoihin, tänään homma jatkui keittiön laatikoihin. Pyöräilykypärä ei edelleenkään mahdu kaappiin, eteisen, kirjaston ja keittiön lattioilla on läjiä. Mikä menee kierrätykseen, mikä pitää silputa, mikä menee paperinkeräykseen ja mikä minnekin.

Täällä on kertakaikkinen sekasorto. Ja kaikki sai alkunsa siitä, että pyöräilykypärä ei mahtunut kaappiin. Onneksi tiedän, muillakin nämä hommat tuppaavat leviämään käsistä. Onneksi on talviloma.

Melkein pitkästyin

Ja sitten muistin

Ystäville olen puhunut aika-ajoin siitä kuinka mukavalta tuntuisi pitkästyminen. Sellainen tilanne, ettei millään keksisi mitään tekemistä. Sellainen tuli lähelle, mutta sitten muistin. Eteisen peiliovet, en muista koska ne olisin pessyt ja siitä se sitten taas lähti. 

Käsittämätöntä mutta totta, vielä en ole pitkästynyt. Ja vielä on kasapäin asioita, jotka haluaisin tehdä. Ehkä sen sijaan, että miettisin millaiseksi tämä maailma muodostuu koronan jälkeen, voisin siirtyä pohtimaan sitä millaiseksi oman elämäni haluaisin järjestää. 

Kuulumisia

Uudenlaisesta maailmasta

Olen tehnyt töitä kotoa nyt kolme viikkoa. Työpiste on siirtynyt takaisin työhuoneeseen, olohuone on nyt vapaa-aikaa. Kaikenlaisia tekemättömiä asioita on tullut tehtyä ja hommat sen kun jatkuvat. Vielä en ole kyllästynyt kotoiluun, osaan näköjään viihdyttää itseäni myös neljän seinän sisällä vailla ihmiskontakteja. 

Päivät sekoittuvat toisiinsa ja aika kuluu nopeasti. Kuluu kyllä muutenkin. Vastahan minä ne paperilaskutkin siihen kaapinhyllylle laitoin, jotta silppuisin ne kun on aikaa. Eipä olisi uskonut, että se tapahtui vuonna 2014. Onneksi sittemmin olen siirtynyt e-laskuihin. 

Työpäivän jälkeen on tullut katsottua myös telkkaria, joka yleensä tässä taloudessa pysyy pääsääntöisesti kiinni. Kun minulta kysytään olenko nähnyt sitä tai tätä sarjaa, vastaukseni on lähes aina ollut, että katson telkkarista vain Australian Masterchefiä ja katsonhan minä, nytkin tallennuksista vuoden 2019 jaksoa 36. Että sellaiseen tahtiin.