keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Päivä Turussa

Hidasta bloggaamista

Korona-ajan hidastunut tahti on mitä ilmeisemmin vaikuttanut myös bloggaamiseen. Nekään harvat retket/tapahtumat/ajatukset eivät pääse blogiin, mistä olisi mahdollisesti jotain kerrottavaa. Ei mitään suurta, mutta sellaista pientä. 


Niin kuin nyt esimerkiksi se, että kahden kissakotivierailun välissä kävimme kissojeni kasvattajan kanssa erinomaisen maittavalla lounaalla, pienellä kävelyllä joenrannassa ja matkasimme funikulaarilla Kakolanmäelle. Tai turkulaisittainhan se pitäisi ehkä sanoa jumikulaari. Alastulo taittuikin sitten jalkaisin kun jumi oli iskenyt. Se oli kyllä hieman yllätys itsellenikin, että tunsin tarvitsevani tuollaisen vankilassa tehdyn kärpässieni- jakkaran. Toisaalta kyllä se tänne sekalaiseen huvikumpuun hyvin sopii, kunhan vaan paikkansa löytää.