Remontti
Ensi viikolla pitäisi vaihtua ovet ja ikkunat, perjantaina aikaisintaan. Saa nähdä vaihtuuko vai ei, sillä viime viikon lopussa ei liikehdintää juuri näkynyt, eikä ikkunoita ja oviakaan keskipihalla ollut. Toimitusvaikeuksia vai jossain muualla samanaikaisesti aloitettu remppa? Siinäpä vasta kysymys.
Niin tai näin, niin täällä on aloitettu valmistelut. Ikkunalaudat on poistettu niiden kahden ikkunan edestä, joissa sellaiset olivat. Toisen kanssa tarvitsin apuja, sillä onnistuin pyöräyttämään ristipääruuvin pyöreäksi, eivätkä minun harjoitukseni auttaneet, vaikka kuinka you tube -videoita aiheesta katselinkin.
Syntymäpäivien, äitienpäivän ja muiden aktiviteettien lisäksi ehdin maalaamaan ikkunalaudat ensimmäisen kerran. Vielä tarvitaan toinen kerta ja nyt täytyy toivoa, ettei yöllä olisi pakkasta. Väriksi valikoitui valkoinen, koska ikkunan puitteet tulevat olevaan valkoiset, ulkopuoli säilyy ruskeana kuten tähänkin asti.
Hankin pihalle muutaman laventelin samalla reissulla kun hankin veljeni ja minun yhteisen äitienpäivälahjan. Tuntuu jo vähän keväältä? Puissakin jo vihertää.