sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Omenasato

 ja vanha perinne

Vanhalla omakotitaloalueella, siellä missä äitini asuu, on ollut tapana laittaa tienvarteen omenoita. Silloin jos sato on ollut suuri, siitä on hyvin riittänyt jaettavaksi, vaikka pihalla on omenapuita jäljellä enää kaksi. 




Tänä syksynä äitini on tehnyt kuten ennenkin. Ämpärissä on ollut tarjolla ohikulkijoille omenoita. Valitettavasti vaan joku, lapsi tai aikuinen, on päättänyt haukata jokaisesta omenasta palan ja heittänyt ne sen jälkeen ympäriinsä tielle. Sen jälkeen äitini on ne sieltä siivonnut pois. 

En vaan millään voi ymmärtää tällaista käytöstä. En sitten millään. Tulee kertakaikkiaan paha mieli. 

torstai 3. syyskuuta 2020

Seuraava askel

 Rentolassani

Kamalan vaikea on puhua huoneista uusilla nimillä. Jos joku huone on ollut työhuone 15 vuotta, kuinka sitä nyt yhtä äkkiä osaisi toisella nimellä kutsua. Tai kuinka kirjastoni voisi nyt olla työhuone? No, niin tai näin, asiat ovat jälleen edenneet. Rentoutumishuoneen eli rentolan kaapit ovat saaneet ovia. En tiedä mikä pihiyden puuska minuun isku, kun jätin kaksi ostamatta. Todennäköisesti korjaan tämän asian tuota pikaa. 





Lisäksi huoneessa on nyt verho. Viime viikonlopun kirppiskierrokselta serkkuni kanssa löytämä. Verhoja on kaksi ja niistä toinen on nyt kirjastossa. Se tuskin on sen loppusijoituspaikka. Lisäksi kukkakaupan alennusmyynnistä mukaan tarttui pieni anopinkieli. Onpa hauskaa taas kunnostaa tai ehostaa kotia. Pitkästä aikaa.