Tämän viikon maanantaina tapahtui ihme, lähdin töistä noin kello 17. Ihan ihmisten aikaan siis. Kävin kissanruokakaupassa, laitoin kotona pyykkikoneen ja astianpesukoneen päälle, leikitin kissoja, järjestelin. Tuntuu kuin vuorokaudessa olisi ollut tuplamäärä tunteja. Tiistaina repsahti, lähdin töistä vasta kello 19 jälkeen, loppuilta kuluikin sitten vain kissoja viihdyttäen. Keskiviikkona vähän venähti, lähdin vähän ennen kuutta ja tänään repäsin kunnolla. Lähdin jo ennen viittä.
Kyllä se nyt vain niin on, että näinä marraskuun pimeinä päivinä pitäisi oikeasti lähteä töistä ihmisten aikoihin, koska ilmiselvästi tarvitsen enemmän unta. Asiat hidastuvat, uni tulee nopeammin ja sitä tarvitaan enemmän. Epäilen, että tällä saattaa olla jotain tekemistä myös iän kanssa, mutta en tunnusta mitään.
Viime viikonloppuna minut oli houkuteltu molempinä päivinä Oodin Kino Reginaan katsomaan Anna Ystäväni "elokuvaa". Olin lupautunut matkaan mukaan jo muutamaan kuukautta aikaisemmin ja mitä ilmeisemmin minulta oli mennyt ohi se, että kyseessä oli koko tv-sarja. Onneksi Vihervaaran Anna vei mukanaan ja oli ilo istua elokuvateatterissa ja vain antaa kauniiden maisemien ja tutun tarinan vielä mennessään. Kertakaikkisen onnistunut ja rentouttava rupeama.
