Kevät
Viime aikoina olen tottunut heräämään linnunlauluun. En tänään.
Onneksi eilen kävin ystävän kanssa kävelyllä Käpylän kauniissa, keväisissä maisemissa. Muuten olisin saattanut jopa masentua aamuisesta lumipyry-yllätyksestä.
Kevät
Viime aikoina olen tottunut heräämään linnunlauluun. En tänään.
Tekstiviesti Maisalta
Vai pitäisiköhän sanoa Maisasta? Tänään opin, että Maisa on terveydenhuollossa Apotti-järjestelmää käyttävien asiakasportaali. Tiedä sitten kuinka Maisa minua osasi lähestyä, mutta tuli sekä tekstiviesti että sähköposti, niissä kehotettiin kirjautumaan Maisaan. Siellä oli viesti, jossa kerrottiin, että ikäryhmääni kuuluvat voivat varata itsellensä koronarokotusajan. Tein varauksen heti.
Olin vielä hetki sitten siinä uskossa, että menisi pitkälle ennen kuin pääsisin rokotettavaksi. Olin ehkä joko unohtanut ikäni tai muuten vaan pessimistinen asian suhteen. Niin tai näin, iloinen yllätys kuitenkin.
Kaupunginteatteri Arena-näyttämöllä Ystävä tarjosi teatteripäivän meille kolmelle. Ehkä sen olisi pitänyt mennä toisin päin, mutta me sitten...