Talvilomalla

Nyt loppui tekeminen

Olen tämän viikon talvilomalla. Tuntuu, että on ollut hurja kiire, vaan nyt loppui tekeminen. Toisaalta, tarkemmin ajatellen, en minä kyllä itse ole mitään varsinaisesti tehnyt. Raottanut vain lompakkoani ja vilautellut maksukorttia. 

Maanantaina vein Sulo-kissan hampaanpoistoon ja hain hänet sieltä neljä tuntia myöhemmin. Sinä aikana en oikein osannut tehdä mitään. Luin kirjaa. Eilen kävin kampaajalla ja hoidin ruokaostokset. Illalla luin kirjaa. Tänään vein auton renkaidenvaihtoon, ajelin viemään äidilleni pääsiäistervehdyksen. Kaikki hoitui turvavälein ja maskien kanssa. 

Ja nyt kun on ollut alkuviikosta mukamas kiire, niin loppulomani aikana en tee mitään. Paitsi jos tulee inspiraatio. Ja sellainen saattaa kyllä tulla, ei voi varmaksi luvata. 

Järkkäilyä

 Kotinurkissa

Vähän aikaa sitten hankin seisomatyöpisteen. Aluksi seisomatyöpiste oli työhuoneessa. Se ei sopinut sinne millään muotoa, ei tyylillisesti eikä muuten. Kun sunnuntai osui viikkosiivouspäiväkseni, päätin sitten pyöritellä huonekaluja. Sainpahan samalla otettua suuremmat kissanhiekat (ja sinne säilötyt tärkeät lelut) pois yläaulan lipaston alta. 

Puinen lipasto siirtyi makuuhuoneeseen ja siellä vaihtui sängyn suunta. Katsotaan kuinka kauan mennään näin. 

Ihan loppuun asti en tietenkään järjestellyt ennen kun ryhdyin kuvaamaan. Osa tyynyistä vielä korissa eikä sängyllä, torkkupeitto ja puhtaita vaatteita toisessa korissa. Vaan eipä haittaa, tämä on kuitenkin koti, jossa on aina joku projekti poikineen käynnissä muutenkin ja järkkäilystä on tullut lähes harrastus. 

Vuosi etätöissä

Mietteitä

Täsmälleen vuosi sitten siirryin etätöihin. Samaan aikaan kuin puoli Suomea ja täällä sitä ollaan edelleen. Aika on kulunut nopeasti, vaikka samalla tuntuu, että vuoden takaisesta ajasta on kulunut ainakin kolme vuotta. Vaikea selittää, mutta kun lähes kaikki pysähtyy, niin ajasta on tullut omituinen, vaikeaselkoinen käsite. Se samalla matelee eteenpäin, mutta silti kuluu nopeasti. 

Ergonomia on edelleen mitä sattuu. Pitäisikö jo tänä vuonna hankkia oikean korkuinen työpöytä ja kenties siihen sopiva työtuoli? Entä irtonäyttö ja näppis? Pitäisikö sitä oikeasti oppia jaksottamaan työnsä niin, ettei jokaisin työpäivän jälkeen olisi rättiväsynyt. Viikonloppuisin ei tee mieli avata kotikonetta, kun kaiket päivät on istunut samalla tuolilla saman pöydän ääressä. 

Ruokakaupassa käymisestä on tullut kokemus. Siellä näkee ihmisiä kasvotusten eikä vain tietokoneen ruudun välityksellä kokouksissa. Kun joku tulee vastaan ilman maskia, hän näyttää oudolta. Toimistoa lähinnä olevan (entisen) työmaaruokalan parjattu raastepöytä on alkanut kiinnostaa. Tänään ostin kaupasta punakaalia, puolukoita on jo. Ehkä jo huomenna jaksan tehdä puolukkapunakaaliraastetta. 

Niin ja tänäänkin satoi lunta. 

Hitaiden dekkareiden ystäville

 Anu Patrakka: Häpeän aukio (Into 2021)

Olen dekkareiden ystävä, vaikka niitä viime aikoina onkin tullut luettua vähemmän puoleisesti. Ikisuosikkeihini kuuluvat Agatha Christie (okei, osaan suomennetut melkein ulkoa), Seppo Jokinen (muutama uusin taitaa kirjahyllystä puuttua), P D James (ei kaipaa selityksiä), Arnaldur Indridason (islantilainen) sekä uusimpana Anu Patrakka. Oletteko lukeneet?

Löysin Anu Patrakan kirjat ystävän välityksellä ja ihastuin. Ensimmäinen kirja minulta vielä hyllystäni puuttuu, neljännen olen kuunnellut äänikirjana ja viides kirja ilmestyi vasta. Luin sen heti tuoreeltaan, enkä pettynyt. Päin vastoin. Minusta Anu Patrakan kirjat paranevat kirja toisensa jälkeen. Nautin hänen sanavalinnoistansa sekä tavastaan kuljettaa lukijaa alusta loppuun asti. Suosittelen!

Oletko sinä jo tutustunut hänen tuotantoonsa?