maanantai 29. kesäkuuta 2015

Huvitusta

ja kuvitusta

Tai oikeastaan väritystä. Hurahdin siihen sitten minäkin. Viime vappuna sain pitkästä pitkästä aikaa kokeilla värityksen iloja. Tai saanut olisin varmasti aina, muttei ole tullut mieleenikään. Nyt vain mietin miksi ei? 


Tulevia trendejä ja uusia ajatuksia bongaileva ystäväni järjesti väritystä aikuisille jo vappuna, edelliskesänä ostamaansa Lontoon karttaan. Tuolloin minulla ei ollut vielä hajuakaan tästä väritysbuumista, joka nyt on valloillaan tai edes sen tulemisesta.


Viikonlopun hyvissä tunnelmissa poikkesin kirjakauppaan ja se oli sitten menoa. Kirjan sijaan ostin värityskirjan ja tussit. Sen jälkeen ei ole telkkaria tarvinnut avata, eikä miettiä mitä tekisi (josko sitä nyt muulloinkaan niin mietin).


Olen vain ajatellut värejä, värejä, värejä ja vähän Intiaa ja kaupunkeja ja ihmisten vaatteissaan käyttämiä väriyhdistelmiä ja huokaillut kuinka kaikki värit sopivat oikeastaan niin hyvin yhteen.


Ensimmäinen kuvakaan ei ole vielä valmis ja silti uskon olevani pahemman kerran koukussa. Harkitsen jopa piirtämistä, vaikka taitoja siihen ei juuri ole. 

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Pieni hetki

energiaa

Aikaisemminkin olen miettinyt, miten pienet tavallisuudesta poikkeavat hetket piristävät ja saavat tavallisen (lauantai)päivän tuntumaan erityiseltä. Ei tarvita välttämättä muuta kuin muutama kilometri toiseen suuntaan, picnic-kahvit ystävien kanssa ja merimaisema.







Kun yhteisen kahvihetken jälkeen tiet erkanivat, kävin pienessä puutarhassa ostamassa viimeiset kesäkukat ja herkullisen ihanassa 60-lukulaisessa (?) ostoskeskuksessa. Oli hyvä päivä. Niin hyvä, että tänään jaksoin tarttua imuriinkin ilman mitään vetkutteluja.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kesääää, huhuu

Missä olet? 

Oi voi. Kyllä minä niin kovasti nyt sitä kesää kaipaisin. Näin jälkikäteen ajatellen voisi jopa todeta, että juhannuksena oli hyvä sää. 

Juhannusaattojuhlien ohjelmassa oli kokkausta ystävien kesken ja ruokailu tapahtui ulkona. Vaikea on uskoa, mutta onneksi on kuvamateriaalia. 






Niin lämmin ei kuitenkaan ollut, että olisin siirtynyt valkoviiniin. Ruuan kanssa mentiin edelleen talvisemmalla vaihtoehdolla, eli sillä punaisella. Voi ehkä laskea komeen piikkiin sen, että mölkyssäkin heitin enemmän ohi kun osuin. 

Kaunis kiitos juhlien isäntäväelle sekä muille juhlijoille. Hauskaa oli ja herkullista, kuten aina. 

Lukuvuorossa: Book Rhidian Talo Elben rannalla, seven pokkari 2015, omasta kirjahyllystä. 

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Nähtävyyksillä

Kattohaikarat 

On ollut hyvä juhannus. Huipennuksensa juhannus sai tänään, kun vierailimme pienellä joukolla Koski TL:ssä mm katsomassa kattohaikaran pesimäpuuhia. Onneksi muistin ottaa mukaan pidemmän putken kameraani ja pääsin kaukaakin suhteellisen lähelle häiritsemättä pesimäpuuhia.


Pesässä on poikasia ainakin yksi. Ehkä useampia. Oli huikean upea lintu ja pesä vallan eksoottinen. Asiasta on juhannuksena uutisoinut useampikin sanomalehti.

Kiitos mukavasta päivästä emännälle Paulalle & koko muulle seurueelle! 

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Hyvää juhannusta!

Keskikesän juhlaa

Lämpö ei meitä tänä(kään) juhannuksena helli. On siis puettava villasukat jalkaan ja lämmintä ylle. Hieman toisenlaista säätä olisin toivonnut ja kaivannut, mutta näillä mennään. Pionit antavat odotella itseään vielä, mutta kurjenmiekat pilkistelevät jo. Kyllä se kesän lämpö vielä jossain kohdin näillekin nurkin eksyy.



Hyvää juhannusta kaikille! 

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Miten syöt marjapiirakkasi -haaste

Haaste lukijoille

Viime lauantaina tarjolla oli myös marjapiirakkaa. Syöjiä oli kaksi. Tyylejä oli kaksi. Minulla on vahvasti sellainen tunne, että jokaisella on oma tyylinsä syödä näitä pieniä piirakoita.


 Minä nakerran ensin reunat pois sormin (vasemman puoleinen piirakka) ja jatkan sitten lusikalla. Ystäväni Ana kaataa piirakan lautaselle ylösalaisin ja aloittaa.

Haastan nyt lukijat jakamaan omia syöntitapojaan blogeissaan tai tai tämän Muistikirja-blogini Facebook-sivulla. Lähtisikö joku mukaan? Väitän, että tapoja on useampia kuin nämä kaksi, mutta kuinka monta, se olisi kiva tietää. Nimimerkillä, kuva ois kiva.

PS: Eikä ole maksettu mainos, ei lainkaan.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Anteeksi, vein paikkanne

Työmatkalla

Kävin kahden päivän tapahtumassa Amsterdamissa. 

Hotelli oli ihastuttava, moderni ja siisti, huoneet kauniita, sänky hyvä ja seinämaalaus kuin tarkoitettu kissabloggarille






Maisemissa olisi tälläkin kerralla ollut toivomista, mutta kaikkea ei voi saada. Eihän? Vaikka ei kai näissä lentokenttähotelleissa koskaan maisemilla juhlita.


Kotimatkalla minulle osui kaikkien pitkäjalkaisten toivepaikka, paikka varauloskäytävän kohdalla. Tällaiselle mäyräkoiramalliselle ihmiselle siinä oli ruhtinaallisesti tilaa. Anteeksi vinttikoiramalliset kanssamatkustajat! Vein paikkanne. 



Oli pakko ottaa kuva. Kuvasta ei kuitenkaan näy, että vaikka laitoin jalat suoriksi, matkaa edessä olevan penkkiin oli vielä ainakin kaksikymmentä senttiä. Mukana matkalla minulla oli muutamat kissankarvat, kuten kuvasta näkyy. Omaa kaksikkoa en ollut tiistai-illan jälkeen nähnytkään ja housutkin oli puhdistettu kissankarvoista useamman kerran.  Aina niitä vaan riittää - kissankarvoja. 

Lukuvuorossa: Atkinson, Kate, Eikö vieläkään hyviä uutisia? Atschi-pokkari, 2015, ostos kirjakaupasta. 

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Kuninkaalliset häät

ja pientä purtavaa

Ystävä tuli katsomaan prinssihäitä kanssani. Juoma oli kuohuvaa ja ruoka kasvisruokaa. Ensimmäistä kertaa onnistuin kosteuttamaan couscous-salaatin niin, että olin tyytyväinen makuun. Couscousin seassa aurinkokuivattuja tomaatteja, mustia oliiveita, tuoretta minttua ja fetaa. Kostukkeena 1/2 limen mehu sekä oljyä.

Toisena ruokana oli yrteillä täytetyt tortillat. Idean näin joskus aikoinaan Jamie Oliverin tv-ohjelmasta ja resepti on elänyt mukanani aika kauan. Tällä kerralla nämä täytetyt tortillat tehtiin näin:

1 ruukullinen lehtipersiljaa
1 ruukullinen rucolaa
1 ruukullinen korianteria
1 tölkki (medium) tomaattisalsaa, sitä mikä löytyy kaupoista yleensä tortillojen vierestä
pilkottuja kevätsipuleita
runsaasti raastettua cheddar-juustoa

Täytteet alimmaisiin tortilloihin. Eikä tarvitse olla hurjia määriä. 


Yritit pieniksi ja tortillan päälle, lisätään tomaattisalsaa, kevätsipuleita ja lopuksi juusto. Kansi kiinni eli toinen tortilla päälle. Kuumalle paistinpannulle ilman rasvaa, painetaan kantta kiinni ja käännetään hetken kuluttua (ehkä n 1-2 min kuluttua). Erittäin herkullista. Makuakin saa vaihdeltua vaikka kuinka ja vain mielikuvitus on rajana mitä sisälle laittaa.


torstai 11. kesäkuuta 2015

Tarpeellisin

muistitikku

Kaikenlaisia muistitikkuja sitä on matkan varrella kertynyt. Tämä lienee yksi hyödyllisimmistä. 


Ainakin välillä tuntuu siltä, että muuta ei pihalta löydykään. 

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Seiska bee

Köksä

Siirsin niitä kirjapinoja kesäsateen aikana ja mitä löysinkään. Muistiinpanoni kotitaloustunneilta. Silloin kun olin luokalla 7 B. Hieman on aikaa vierähtänyt, mutta yhdyssanaongelmat jatkuvat edelleen.



Eläinrakkaus ei ole kadonnut. Muistikuvaa minulla tuosta opettajan koiran karkaamisesta ei ole, mutta ilmeisen tärkeäksi kokemani asia, kun siitä olen muistiinpanoissani maininnut. Toivottavasti koira löytyi.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Kesäsade

vai pelkkä sade? 

Melkein olin jo unohtanut miltä kesäsade tuoksuu. Tänään tuoksuu juuri siltä. Vaikka mittarissa lukemat olisivat vielä vain keväiset, tästä tuoksusta ei voi erehtyä. Tämä on selvä kesäsateen tuoksu.


Oiva päivä siis puuhastella kaikkea mukavaa sisällä. Rapsutella kissoja, siirrellä kirjapinoja paikasta toiseen ja nauttia villasukkien lämmöstä.