Täydellinen

Näkymä

Väitän olevani suhteellisen tarkkaavainen ihminen. Huomaan, koska jollain on salaisuuksia tai koska kuorma on tullut liian raskaaksi kantaa. Huomaan, koska sisällä kuplii ilo ja riemu, koska mieli on tyhjentynyt ja olo epävarma. Joskus uskallan luottaa intuitiooni, joskus sitä epäilen. 

Lapsuuden kotini ikkunasta näkyy täydellinen kuusi. Ei se tuohon ole ihan hetkessä kasvanut. Sumuisena, lämpimänä jouluaattona, päätin sen ikuistaa ja vasta nyt huomasin sen täydellisyyden. Ehkä oma mielikin on rauhoittunut taas näkemään enemmän. Olen saanut levätä, kokea jotain vanhaa, mutta silti uutta. 

Leppoisia pyhäpäiviä, otetaan ne levon kannalta ja ensi vuonna kohti uusia haasteita. 

Kansallisteatteri Jäniksen vuosi

Vuoden 2024 viimeinen teatteri

Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu kun istuu eturivillä! Ei tälläkään kerralla, mutta koska Jäniksen vuosi jatkuu vielä ensi vuoden puolella, jätetään tämä nyt vain tähän. Ei voi muuta sanoa, kuin että hauskaa oli! 

Arto Paasilinnan kirjan olen aikoinani lukenut ja sellainen löytyi vielä kirjahyllyn uumenistakin (hankintavuosi 1990, Gummerus ja 6. painos). Otin sen nyt uudelleen esiin ja lukuvuoroon tämän näytelmän innoittamana. 

Kristian Smeds on ohjannut näytelmän ja näyttämöllä nähdään Tommi Korpela (Vatanen), jänis (Marja Salo) ja muissa rooleissa Heikki Pitkänen, Sari Puumalainen ja Juha Varis. Kansallisteatterin kotisivuilla tätä kuvataan aikuisten teatterisaduksi ja sellainen se totisesti oli!

Astu ulos mukavuusalueeltasi

Omasta kuplasta

Meillä ihmisillä on tapana urautua, tehdä asiat samalla tavalla kuin aina ennenkin. Osittain se tuo turvallisuutta ja lepoa kaiken melun ja hälinän rasittamalle mielelle ja aivoille. Sitä ikään kuin lepää kun tekee asioita tutulla ja totutulla tavalla, menee tuttuihin paikkoihin tuttuja reittejä pitkin, käy samoissa kaupoissa ruokaostoksilla ja tietää tarkalleen mistä löytyy mitäkin. 

Sitten on se toinen puoli, joka herää kun tekee asioita toisella tavalla. Hakee uusia kokemuksia ja hieman haastaa itseään. Minä olen haastanut itseäni mm. yrittämällä seistä oikein. Siis niin, että molemmat jalat ovat suorassa ja tasapainoisessa asennossa. Ei niin, että rasittaisi lonkkaa seisomalla vinossa, toinen jalka suorana ja toinen jalka hiukan polvesta taivutettuna, niin että jalat ja lantio ovat epätasapainossa. Kannattaa uskoa, että tämä on haastavaa ja vaikeaa. Ei uskoisi kuinka vaikeaa on seistä suorassa! 

Olen myös päässyt haastamaan itseäni kohtaamaan ihmisiä eri tavalla kuin vähään aikaan. Kasvotusten, uudessa ympäristössä ja uusien ihmisten ympäröimänä. Huomaa, että joutuu muuttamaan omia asenteitaan ja mielikuviaan siitä millaisessa maailmassa elämme. Ihan uuden oppimiseen saattaa mennä enemmän aikaa kuin ennen, mutta ihmiset pystyy kohtaamaan ehkä paremmin. Aika näyttää. 

Omassa kuplassa on turvallista, mutta kyllä sieltä on hyvä tulla välillä ulos ja katsella muuta maailmaa positiivisin silmin. Ties mitä sitä voikaan oppia.

Tehtävälistoista

toimeenpanoon

Olen siirtynyt elektronisesta kalenterista takaisin paperikalenteriin. Sen sivuille merkitsen tehtävälistoja ja muistilistoja sitä mukaa kun asioita tulee mieleen. Tämän vuoden tammikuun 12. päivän kohdalle olin merkinnyt vanhojen henkilökohtaisten läppäreiden toimittamisen Seiffi-palvelun avulla tietoturvallisesti kierrätykseen. 

Maanantaina tuli vihdoin se päivä kun ryhdyin toimeen. Palvelun valitseminen ja ostaminen oli helppoa. Vanhojen laitteiden pakkaaminen kierrätyskartonkiin onnistui myös, kun talouteen oli vasta tullut kissanhiekkalähetys. Paketin päälle piti tulostaa lappu, mihin merkitä tietoja ja tulostintahan minulla ei käytössäni sitten ollutkaan. Onneksi lähistöllä asuva ystäväni tuli hätiin ja kävi ostamassa omaan tulostimeen uuden mustekasetin tätä varten. Paketti lähti matkaan lähikauppani ystävällisen henkilökunnan avustuksella. 

Heti seuraavana päivänä sähköpostiini tuli todiste siitä, että data on tuhottu ja kuka sen oli tuhonnut. Viestissä luki myös, että jopa 99% kannettavan tietokoneen materiaalista voidaan uusiokäyttää! Tosi hienoa! Voin kyllä lämpimästi suositella tätä palvelua. Hintakaan ei päätä huimannut, neljälle laitteelle se oli vain yhdeksän euroa. 

Sittemmin olen lyhentänyt housut käsin, silittänyt palttausnauhat kesällä kirppikseltä ostamani vaatteen hihoihin kun olivat minulle liian pitkät ja korjannut yhden villatakin repsottavan kauluksen. Sortti-asemallakin tuli käytyä ja vein kuorman myös Kierrätyskeskukselle. 

Nyt voin vain taputtaa itseäni olkapäälle ja todeta, että viikko on ollut kaikin puolin hyvä. 

 

Jälkielämää

Kansallisteatterin Maalaamosalissa

Kansallisteatterin pienen näyttämön peruskorjauksen aikana tiloihin saatiin kaksi uutta pientä näyttämöä/harjoitustilaa. Lauantaina tein ensimmäisen visiittini Maalaamosaliin. Se on aikaisemmin toiminut lavastamon maalaamona, joka nyt on siirtynyt muualle.  

Esitys oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Hyvä, että ehdin tämän vielä nähdä. 

Kansallisteatteri kertoo seuraavaa: "Joel Teixeira Nevesin käsikirjoittamassa ja ohjaamassa esityksessä nähdään kaksi roolihenkilöä: kuolleen henkilön digitaalisesta jäljestä ohjelmoitu hahmo, Tina, ja tämän omainen. Hahmo on tutkija-koodari Anton Bergin luoma, todelliseen, edesmenneeseen henkilöön pohjautuva, tekoälyyn perustuva botti. Omaisensa menettäneen aviomiehen roolissa nähdään Kansallisteatterin näyttelijä Pyry Nikkilä."

Red Nose Company: Aleksis Kivi

Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 

Ensimmäinen Red Nose Companyn esitys (Ilmari Kianto: Punainen viiva), jota kävin katsomassa teki minusta fanin kertaheitolla. Kun tuli tilaisuus nähdä heidän Aleksis Kivensä (koko elämä ja tuotanto) Kansallisessa, niin pakkohan sinne oli lippu hankkia. Bonuksena lavalla myös Avanti! -orkesteri. 

Yleensä permannolla, nyt parvella ja kas,
kuinka herkulliset näkymät naistenhuoneen ikkunasta näkyivätkään. 

Esitys oli ihan huikea ja sai todella nauraa ääneen! Sinänsä harvinaista herkkua, kun ns. hauskat esitykset eivät minua yleensä naurata. Seuraavaksi harkitsen hankkivani liput Aleksanterin teatterin Don Quijote esitykseen ensi vuodelle. 

Enpä olisi etukäteen voinut arvata, että teatteriklovneriasta tulisi yksi suosikkini! Jotain heidän hauskuudestaan kertoo myös se, että meidän seurueessamme oli mukana myös henkilöitä, jotka olivat nähneet tämän jo aikaisemminkin! 

Kannattaa seurata kotisivuiltansa missä ja milloin esityksiä järjestetään. Ja näköjään lippuja on jäljellä myös marraskuun lopun ja joulukuun alun esityksiin Kansallisessa. Tätä ei voi kuin ihmetellä! 

Finnhits!

Kulttuuritalolla

Kulttuuritalo itsessään on jo kulttuuria ja näkemisen arvoinen paikka. Varsin laulettava oli Finnhits 50-v juhlakonsertti, jossa parastansa pistivät Niina Tapio, Annika Eklund, Sami Hintsanen ja Tomi Metsäketo. 

Joukkoon mahtui iki-ihania Finnhitsejä, muutama tuntemattomampi ja muutama klassikko jäi uupumaan. Ei kuitenkaan mikään ihme, kun Finnhitsejä (siis kokoelma C-kasetteja ja ilmeisesti myös CD-levyjä) kuitenkin julkaistiin yli kymmenen ja ne soivat varmasti usean suomalaiskodin soittimista. 

Viihdyttävä konsertti! 

Ennen talven tuloa

Eläinten hautausmaalla

Olen tiennyt missä se on, mutta en ole koskaan siellä vieraillut. Tänään hain ystävän matkaan ja kävimme yhdessä, koleassa säässä, ennen kunnon talven tuloa. 

Marraskuu. Ei kolea sää kuitenkaan ollut ainoa syy, joka toi kyyneleet silmiini. 

Ryhmäteatterissa

Lemminkäisen äiti

Viime lauantaina kävin Ryhmäteatterissa katsomassa Anna Krogeruksen käsikirjoittaman, Eero-Tapio Vuoren ohjaaman näytelmän Lemminkäisen äiti. Kaikkinensa tämä esitys toi pintaan monia tunteita, itketti ja nauratti. Jäin miettimään mitä näemme läheisistämme ja mikä jää näkemättä. Uskoisin, että tarina on monelle tosi ja kertoo millaisessa oravanpyörässä me kaikki olemme ja millaisin keinoin yritämme elostamme selvitä. 

Rooleissa: Santtu Karvonen, Minna Suuronen, Marja-Leena Kouki, Nana Saijets, Aapo Salonen. 

Angels in America

 Suomen Kansallisteatteri - Pieni näyttämö

Tony Kushnerin näytelmä, jonka esittelyteksti kertoo sen olevan Suurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattona. Hesarissa oli tästä erinomainen arvostelu, eikä sellaista ole kuulemma juuri aikaisemmin näkynyt. Kriitikon mielestä kaikki oli täydellistä ja fantastista. 

En ole kriitikko, enkä kuvittelekaan olevani asiantuntija, mutta oli kyllä erinomainen! Ainoa hämmästyksen kohde ehkä oli se, että miksi näytelmän esityspaikaksi oli valikoitunut Pieni näyttämö? Olisin kyllä nähnyt tämän myös Suurella näyttämöllä. Valintaan on varmasti vaikuttanut jokin seikka, jota en itse ymmärrä. Näytökset näyttävät olevan loppuunmyytyjä tammikuun 2025 puoleen väliin asti, mutta sen jälkeen taas löytyy tilaa. 

Esitys kesti nelisen tuntia ja siinä oli yksi väliaika. Hienoja tekijöitä, näyttelijöitä! 

Kiitos taas teatteriagentti ystävälleni lippujen hankkimisesta! 

Elämäni Biisi

Musiikkitalolla tiistaina 15.10.

Olin onnekas, kun minulle tarjottiin kahta lippua seuraavalle illalle Musiikkitalolle. Siellä oli Elämäni Biisi -ohjelman erikoisjakson nauhoitukset yhdessä Radion Sinfoniaorkesterin kanssa. Normaalistihan nämä ovat suoria lähetyksiä, mutta tämä nauhoitettiin. Ymmärrettävästi, sillä RSO vaihtoi välillä myös soittimia. 

Erinomaiset paikat ja tosi mukava kokemus. Liput olivat löytyneet RSO:n kotisivujen kautta. Ehkä on pakko katsoa tämä erikoisjakso myös telkkarista, taisi tulla ulos loppiaisena. 

Pimenee, pimenee

 Kellot siirtyivät talviaikaan

Tässä kohdin vuotta ja varsinkin näiden aurinkoisten päivien ansiosta jaksaa myös iltoihin hiipivää pimeyttä. Talviaikaan siirtymisen jälkeen sitä pimeyden määrää jaksaa kyllä taas hämmästellä. Toisaalta noin kahdessa viikossa tilanne olisi kuitenkin ihan sama. 

Kotiin on viritetty pieniä valopisteitä, kattovaloja käytetään harvoin. Viherkasveja on siirretty lähemmäs ikkunoita ja puutarhan patiota on lakaistu lehdistä. Lehdet päätyivät kukkapenkkeihin luonnonmukaiseksi lannoitteeksi ja ne toivottavasti tuovat suojaa myös hyönteisille. Jotta haravan voi jättää rauhassa talviteloille kannattaa käydä tutustumassa SEY Suomen Eläinsuojelun tekstiin aiheesta, sen löydät ainakin haulla SEY ja haravointi facebookista. 

A.K.A (Toiselta nimeltään)

 Teatteri Jurkassa

Hyvä tapa viettää lauantaipäivää on käydä teattereiden päivänäytöksissä. Viime lauantaina tein sen ystävien kanssa Teatteri Jurkassa. Nyt teatteriagenttiystäväni haaviin oli tarttunut Suomen Kulttuurirahaston Maailma näyttämölle -hankkeen näytelmä. Näytelmän on kirjoittanut argentiinalainen Daniel J. Meyer. Aiheensa puolesta se olisi voitu kirjoittaa monessa maassa. 

Näytelmä oli monologi. Katsojat piti taitavasti otteessaan yli tunnin ajan Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta valmistuva lahjakas Carlos Orjuela. Esitys oli huikea ja kävin sen aikana läpi monia tunteita, lopussa pidättelin kyyneleitä. Monologia kuvailtiin teatterin sivuilla ravisuttavaksi ja sitä se oli. 

Syksyn esityksiin näyttäisi olevan vielä lippuja saatavilla ja se on kyllä suorastaan ihme! 

Aleksanterin teatteri: Rottien Pyhimys

Viime torstaina

Ystäväni houkutteli minut Aleksanterin teatteriin ja viime torstaina kävimme katsomassa Rottien Pyhimyksen. Teos pohjautuu Anneli Kannon kirjaan ja on myös hänen käsikirjoittamansa. Sävellykset ovat Jukka Nykäsen ja ohjaus Reetta Ristimäen. 

Teos on nähty ensin musiikkiteatteri Kapsäkissä ja vaikka tätä kiehtovaa tarinaa ei nähdä nyt enää tänä syksynä Aleksanterin teatterissa, kerrottiin teatterin sivuilla, että musikaali palaa ohjelmistoon ensi keväänä 21.2. - 12.4. Kannattaa käydä katsomassa,  sanon minä. 

Kirja on ollut lukupinossa kotona jo pitkään, mutta jostain syystä en ole siihen vielä tarttunut. Tämä musikaali sai innostumaan tarttumaan kirjaan ja syventämään tarinaa. Aikaisemmin olen nähnyt Anneli Kannon Veriruusut teatteriesityksen kun se oli nähtävillä Yle Areenassa. Aluksi ajattelin miten teatteriesitystä voi katsoa läppärinruudulta, mutta nopeasti se unohtui kun tarina ja taitavat näyttelijät veivät mennessään. 

Rottien Pyhimys oli monitahoinen musikaali ja pidin siitä kovasti. Esitys oli väliaikoineen 2 h ja 20 minuuttia ja tuntui, että se kului yhdessä hujauksessa.

Teatterilta pois kävellessämme oli lokakuinen ilma lämmin (+12 astetta) ja tuntui kuin olisi ollut muualla kuin Suomessa. 

Päiväkävelyllä

Seurasaaressa

Avustin ystävääni opiskelutehtävässä ja päädyimme sen johdosta päiväkävelylle Seurasaareen. Päivä oli pilvinen, aurinko pilkahteli välillä ja taivas oli osittain dramaattisen tumma. Vältyimme kuitenkin sateelta ja hyvä niin, kun matkassa oli mukana myös kamerani. Rakas, jota ulkoilutan nykyään liian harvoin. 

Vaikka tämä lämmin syksy ahdistaa hieman, niin toki siitä pitäisi osata myös nauttia. Syksyn värit hivelevät silmää ja tarjoavat parastaan. 

Kaunista, niin kaunista

 Kreetta Järvenpää 

Kävin aikaisemmin viikolla hoitamassa muutaman asian Helsingissä Kauppakeskus Kaaressa. Auton ajoin totuttuun tapaan kattoparkkiin ja sisälle mennessäni huomasin toisen kerroksen Finnfoto galleriassa Kreetta Järvenpään näyttelyn. 

Aikanani olen tutustunut hänen töihinsä paperikauppa Putingin ihanan postikorttivalikoiman kautta ja ihastunut ikihyväksi. Taiteilija sekä kokoaa kukka-asetelmat että kuvaa ne itse. En huomannut, että olisi ollut valokuvauskieltoa, joten nappasin muutaman kuvan. 

Teokset olivat myynnissä ja niitä voi ostaa myös taiteilijan kotisivujen kautta. Instagram-sivut löytyvät myös ja ne löytyvät @kreettakreetta tilin alta. 

Nämä ovat kaikki ihan mielettömän upeita ja todella vaikea ymmärtää, että teoksissa olevat kukat ovat oikeita! Kannattaa poiketa katsomaan näitä töitä, mikäli vain matkanvarrelle osuu. Omat kännykkäräpsyt eivät todellakaan tee oikeutta. 

KOM-teatteri: Seitsemän tarinaa häpeästä

Lauantain päivänäytöksessä

Mikä onkaan mukavampi tapa viettää lauantaipäivää kuin käydä teatterissa? Teattereiden tunnelma imaisee mukanansa ja sen tekee totisesti myös KOM-teatteri. Tälle kaudelle teatteriin on tehty muutoksia ja istumapaikat ovat nyt numeroituja. Ei siis enää ryntäilyä ennen esityksiä. 

Esitys oli mielenkiintoinen ja piti otteessaan koko kolmetuntisen. Näytelmä herätti monenlaisia tunteita ja ajatuksia, nauratti ja välillä vähän itkettikin. 

Esityksessä oli mukana kohtauksia, jotka eivät selkeästi miellyttäneet kaikkia. Näistä varoitetaan kyllä KOM-teatterin sivuilla. Niin tai näin, niin jos on tullut teatteriin, niin ei kyllä tarvitsisi esityksen ollessa käynnissä hokea "En yhtään tykkää tällaisesta, en yhtään tykkää tällaisesta". Lieneekö sitten ollut se sama rouva, joka potki ystäväni tuolin selkämystä ensimmäisen puoliajan aikana. 

Manserock

 Vapriikissa, Tampereella

Samaisella Tampereen reissulla oli hyvä katsastaa myös Vapriikin näyttelyt. Niistä yksi on joulukuun 2026 loppuun asti oleva Manserock-näyttely. Näyttely oli mielenkiintoinen ja siellä olisi saanut aikaa kulumaan vaikka ja kuinka. Tällaiselle 1960-luvun lapselle siellä tuli hyvin nostalginen tunnelma. Näyttelyssä oli mahdollisuus katsoa tallenteita, levynkansia ja vaikka mitä. 

Aika pro keikkajuliste.

Huom! Rockmusiikin esittäminen on tuonut häiriöalttista yleisöä ja
Dallasin Bobby heräsi henkiin. Tämä vuodelta 1987.
Huoh.  

Ei niin hyperrealistinen Juice, mutta hyvinkin tunnistettava. 

Tätä näyttelyä varten kannattaa varata aikaa, jos haluaa katsoa tallenteita, sillä niitä riittää. Tämä voisi kyllä mielestäni olla jopa pysyväisnäyttely, jos ei Vapriikissa niin sitten jossain muualla Tampereella.