Näytetään tekstit, joissa on tunniste siivous. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siivous. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. heinäkuuta 2023

Tänään

Arkisia hetkiä

On lauantai aamu. Herään ensimmäisen kerran kello 6.23 ja huomaan haaveilevani lattioiden pesusta. Ne ovat kieltämättä likaiset ja pesun tarpeessa, päätän kuitenkin vielä torkahtaa. Käyn vessassa ja hipsuttelen takaisin sänkyyn lakanan alle. Peitto roikkuu makuuhuoneen oven päällä pestynä, valmiina siihen kun sitä jälleen tarvitaan. 

Seuraavan kerran havahdun yhdeksän pintaan ja päätän hetken puhelinta selailtuani nousta ylös. Onhan täällä toki niitä herättelijöitäkin. Kissat aamiaistaan vailla. Hampaiden pesu ja kissoille ruokaa. Kahvi tippumaan ja nopea aamiainen. Katselen muutama päivä sitten aloittamaani taulua. Sille nyt kerta kaikkiaan on tehtävä jotain. Haen toisen kupin kahvia ja lisään siihen kauramaitoa. Otan sen mukaani ja ryhdyn puristelemaan värejä tauluun, palettiveitsi saa hoitaa osan siveltimen työstä. Hetken työskenneltyäni taulun parissa, otan eteisen kaapista pölyimurin ja siirryn yläkertaan. 

Pesukone päälle, imuri päälle ja ensimmäiseksi työhuoneen kimppuun. Kissanhiekan rapina pölynimurin putkessa on lähes meditatiivinen kokemus, rauhoittava ja rentouttava. Sitten ylätasanne ja kylpyhuone. Lattioiden pesu, veden vaihto ja muiden huoneiden kimppuun. Tästä tulee vielä pitkä päivä. Hyödyllinen, rentouttava ja palauttava. Eteisen lampullekin pitäisi tehdä jotain. Yritin irrottaa sitä, mutten onnistunut. Laitoin polttimot takaisin, mutta valo ei enää syttynyt. Vielä onneksi näkee, mutta kesälomalla sekin homma on saatava kuntoon. 



sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Ikkunat pesty

 Viikonlopun aktiviteettejä

Kävin perjantaina hakemassa toisen koronarokotuksen ja koska olin kuullut toisen rokotuskerran saattavan vaikuttaa ensimmäistä enemmän, en ollut sopinut mitään lauantaiksi enkä sunnuntaiksi. Käsivarsi tuli hieman kipeäksi kyllä, mutta se oli jo perjantai-iltana. Ensimmäinenkin rokotuskerta väsytti ja silloin otin seuraavana päivänä neljän tunnin päiväunet. Nyt nukuin kahtena yönä hurjan paljon, ihan kellon ympäri. Muuta vaikutusta ei ole rokotuksilla ollut ja koska viikonloppu oli vapaa, en enää voinut vältellä ikkunanpesua. Lauantaina hoidin muut ja tänään sitten vielä parvekkeen lasitukset viikkosiivouksen ohessa. Hiki lensi mutta tulipahan tehtyä. Ensi vuonna sitten taas. 



lauantai 29. toukokuuta 2021

Välttelen edelleen ikkunanpesua

 ja ryhdyin pyyhkimään pölyjä kirjahyllystä

Tässä olisi ihan sopivasti aikaa pesaista parit ikkunat ennen illan ohjelmanumeroita. Ajattelin silti vältellä ikkunanpesua vielä hetken ja otin hommakseni pyyhkiä pölyjä kirjahyllystä. Sieltä kirjojen takaa. Joskushan se on tehtävä sekin. 


Päivän roudauksetkin tuli jo tehtyä. Puhtaita torkkupeittoja, lakanoita ja pyyhkeitä Hesyyn, keikka Kierrätyskeskukseen ja vanhoja silmälaseja silmälasikauppaan. Eivät ensin meinanneet ottaa vastaan, koska korona, mutta kun mukana olivat niin ottivat sitten silti. Siinä meni omiani sekä edesmenneen ystäväni Annan. Viikonlopun hyvä työ on tehty. 

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Järkkäilyä

 Kotinurkissa

Vähän aikaa sitten hankin seisomatyöpisteen. Aluksi seisomatyöpiste oli työhuoneessa. Se ei sopinut sinne millään muotoa, ei tyylillisesti eikä muuten. Kun sunnuntai osui viikkosiivouspäiväkseni, päätin sitten pyöritellä huonekaluja. Sainpahan samalla otettua suuremmat kissanhiekat (ja sinne säilötyt tärkeät lelut) pois yläaulan lipaston alta. 

Puinen lipasto siirtyi makuuhuoneeseen ja siellä vaihtui sängyn suunta. Katsotaan kuinka kauan mennään näin. 




Ihan loppuun asti en tietenkään järjestellyt ennen kun ryhdyin kuvaamaan. Osa tyynyistä vielä korissa eikä sängyllä, torkkupeitto ja puhtaita vaatteita toisessa korissa. Vaan eipä haittaa, tämä on kuitenkin koti, jossa on aina joku projekti poikineen käynnissä muutenkin ja järkkäilystä on tullut lähes harrastus. 

tiistai 14. heinäkuuta 2020

Kun yksi asia johtaa toiseen ja siitä eteenpäin

Toinen lomapäivä (tätä jaksoa)

Ensimmäiselle lomapäivälle oli sovittu ystävän kanssa käynti Helsingin Taidelainaamossa. Olin tutustunut töihin etukäteen ja minulla oli suunnitelma. Taidelainaamossa aikani pyörittyäni suunnitelma kariutui ja mukaan tarttuikin toinen työ. Tiesin jo etukäteen, että se aiheuttaa taulujen ja julisteiden muuttoliikkeen. Sitä en kuitenkaan tiennyt, että se sai minut seuraavalle reitille:

  1.  Taulu seinään
  2. TV-tason pikkulaatikot tyhjiksi (ok, tämä oli edessä joka tapauksessa, kun matkaa äidilleni)
  3.  Keittiön yläkaapit
  4.  Keittiön ison kaapin kaksi hyllyä (kolme vielä käymättä läpi) 
Nyt on pussia ja nyssykkää paikat täynnä. Osa tavaroista lähtee ystäville, osa päätynee kierrätyskeskukseen. Ja kaikki vain siksi, kun tänne muutti pieni taulu. Toki myös kuun ja tähtien asennon piti olla kohdallaan. 

Nyt jatkuu raivaustalkoot. Tämä on puhdistavaa ja verrattavissa meditaatioon. Tähän raivaukseenkin minulla on selvä suunnitelma. Saa nähdä kuinka käy. 


lauantai 6. kesäkuuta 2020

Loma lomanen

Pieni loma

Minulla on viikko lomaa. Lomasuunnitelmani listattuna alla:


  • Siivous
  • Ylimääräisten tavaroiden roudaus kierrätyskeskukseen
  • Valokuvaus
  • Lukeminen
  • Kevyet pihatyöt
  • Epämääräinen järjestely ja haahuilu


Ja miksi siivous? No siksi, kun samalla saa kuunneltua omia ajatuksiaan, tuntuu että saa jotain aikaiseksi ja samalla saa tietynlaisen meditatiivisen kokemuksen. Pakko kai se on tunnustaa, että olen alkanut nauttia siivouksesta.



Joku on tehnyt ilmeisesti pesän pihallani olevaan isoon tuijaan. En tiedä kuka, aika iso se on, eikä minun silmääni kovin kauniskaan. Rakentaja lienee asiasta eri mieltä.

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Koti aivan sekaisin

sekasorron vallassa

Eilen se alkoi. Piti lähteä pyöräretkelle ystäväni kanssa juomaan termarikahveja Pitkäkosken rantaan. Lähdettiinkin ja minä tapojeni vastaisesti myöhässä (ja kaiken lisäksi eksyin, mutta ei nyt puhuta siitä). Reppu oli hukassa, hanskat oli hukassa ja pyöräilykypärääkään ei meinannut millään löytyä.





Metsässä oli jo vihreää, linnut lauloivat ja aurinko paistoi kauniisti. Väkeä oli liikkeellä runsaasti, maanantaiksi hämmästyttävät paljon. Kotiin päästyäni huomasin, ettei pyöräilykypärä enää mahdukaan kaappiin josta sen otin ja siitä se sitten lähti.

Ensin siivosin eteisen kaappia, sitten siirryin lipastoon, kirjaston laatikoihin, tänään homma jatkui keittiön laatikoihin. Pyöräilykypärä ei edelleenkään mahdu kaappiin, eteisen, kirjaston ja keittiön lattioilla on läjiä. Mikä menee kierrätykseen, mikä pitää silputa, mikä menee paperinkeräykseen ja mikä minnekin.

Täällä on kertakaikkinen sekasorto. Ja kaikki sai alkunsa siitä, että pyöräilykypärä ei mahtunut kaappiin. Onneksi tiedän, muillakin nämä hommat tuppaavat leviämään käsistä. Onneksi on talviloma.

tiistai 21. elokuuta 2018

Konepesty lampaantalja

Jälkeen kuvat

Näin tarkemmin ajatellen olisin toki voinut laittaa edelliseen postaukseen kuvan konepestystä lampaantaljasta, enkä konepestystä räsymatosta. Kaikki varmasti ovat nähneet märän räsymaton ennenkin. Mutta ei sitä nyt kaikkea voi ymmärtää!

Talja on siis hankittu Ikeasta ja on varmasti ainakin 15 vuotta vanha. Vaikka olen sitä ahkerasti pölytellyt, en ole koskaan rohjennut heittää sitä pesukoneeseen. Taljan takana on kuitenkin pesuohje käsinpesulle ja koska pesukoneessani on käsipesuohjelma, heitin sen sinne. Perään pieni määrä nestemäistä pesuainetta ja sitten vain toivoin parasta. Linkouksen laitoin minimiin, en kuitenkaan nollille. Talja kuivui yllättävän nopeasti ulkona. Aluksi nahka tuntui koppuraiselta, mutta pehmeni kuivuttuaan.  Itse ajattelin pestä toisenkin lamppaantaljan, mielestäni toimi hyvin. Ja sitten niitä kuvia.





Kissaa puolestani en ole koskaan pessyt. Hän hoitaa sen ihan itse.

torstai 19. huhtikuuta 2018

Säätiedotus

lomaviikolle


Ensi viikolla minulla orn loma. Talviloma. Ansaittu ja odotettu. Lomasuunnitelmiakin on, enkä enempää niitä itselleni järjestä. Miltä vaikuttaa tämä lista:


  • ikkunoiden pesu
  • suursiivous (sis. lattioiden pesun)
  • puutarhahommia (kun syksyllä jäivät)
  • vierailu äidillä 
  • vieraita kotiin
  • vierailu kissakotiin




Mielestäni kattava lista. Mielessä pyörii vähän myös irrotettavan aidan rakentaminen ja ideakin on, mutta katsotaan ehdinkö. Kyseessä on kuitenkin vain viikko ja tarkoitus on myös levätä. Niin ja ehkä tarkastaa polkupyörän tilanne ja ottaa se jopa käyttöön.

Vaan mitä sanoo säätiedotus? Kylmenevää ja sateista. Toivottavasti kuitenkin vähän pilkottaisikin.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Muistiin: Pese terassi

ensi kevättä ja kesää ajatellen

Terassi on sateella niljakas ja kaipaa pesua. En ehtinyt sitä hommaa kesällä hoitamaan, joten piti viime viikonloppuna hieman kokeilla. Niljakkuus katosi ja ensi kesänä sitten kuurataan. On kyllä jo ihan pakko.




Tämä siis tänne muistiin. Vinkkejäkin saa antaa jos jollakulla on tiedossa hyvä luonnonmukainen pesuaine.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Lämpimiä iltoja

ja kausivaloja

Aloitin eilen viikkosiivouksen puolen päivän jälkeen ja se on edelleen kesken.  Hurjan villiä.

Yläkerta tuli imuroitua ja lattiakin osittain pestyä. Sitten jäin päivittelemään asioita ja puuhastelemaan jotain ihan muuta. Kausivalojen kanssa esimerkiksi. Yksi valosarjanippu päätyy Sortti-asemalle ja yksi päätyi parvekkeelle. Kunhan tässä kerkeän, niin viritän kyllä yhden myös ulos. Jos olen rohkea, niin etupihalle, jos ujostelen, niin sitten vasta oman takapihan puolelle. Sieltä sitä ei juuri kukaan näe.




Sitten tuli myös harvinainen tarve lähteä kävelylle. Pitkästä aikaa. Rivakkaa kävelyä ystäville pyörää noutamaan ja polkaisu kotiin. Laitoin puhelinappsin päälle. Ei olisi kannattanut. Kunnon totesin huonoksi ja kuluneet kalorit olemattomiksi. Onneksi ensi viikolla alkaa taas jooga, tulee edes kerran viikossa venyteltyä ja hengitettyä kunnolla.




Tänään autoilin äidille, lähdimme kirppistelemään. Mukaan tarttui pöytäliina äidille, minulle sirotinlusikka ja kissoille kristallimalja juoma-astiaksi. Väkeä oli liikkeellä paljon, ilmeisesti paikallinen ulkoilmakirppis oli houkutellut väkeä myös muille kirpputoreille.

Loppupäivä on kulunut yhdistyksen asioita hoidellessa. Osittain töissä, osittain kotona. Kissoja on leikitetty myös ja kynnet leikattu. Imuri lojuu edelleen alakerran lattialla, portaiden juurella. Juuri siinä mihin sen eilen jätin. Ehtiihän sitä sitten myöhemminkin. Toivon mukaa ennen kuin muutama ystävä tulee illanviettoon ja jos ei, niin hei, ystävät varmasti kestävät myös pölypallot ja pienet kivet.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kolme ja puoli ja papukaijamerkki

Urakka

Viikkonloppuna suoritin listastani yhden asian lisää. Siivosin vaatekaappini. Sepä olikin urakka. Kolusin makuuhuoneeni vaatekaapit ja sovitin aika montaa vaatekappaletta. Niin montaa, että seuraavana päivänä minulla oli kummalliset lihakset kipeinä, sellaiset mitä tarvitaan kun otetaan pusero pois päältä kädet ristissä ranteista, helmasta kiinni pitäen.


Vaan kyllä kannatti. Tyhjä siellä ei edelläkään ole, vaikka kasseja kierrätykseen kertyi useita.

Samalla tuntui, että siivosin päätäni. Sinne on kertynyt viime aikoina aikalailla kaikenlaista. Kiukkua, kiirettä ja riittämättömyyden tunteita. Ensi viikko* näyttää siivosinkohan sittenkään tarpeeksi.

*kirjoitettu sunnuntai-iltana, ajastettu viikolle. Jos vaikka käy niin, ettei jaksa iltaisin tietokonetta kotona avata.

lauantai 25. helmikuuta 2017

Tekoja ja tunteita

Kevätsiivous

Kun aloittaa aikaisin, saa paljon tehtyä ja ehtii vaikka mitä.


Olen ehtinyt tuntea iloa, väsymystä, surua, epäonnistumisen mukanaan tuomaa melankoliaa, kuplivaa riemua ja vaikka mitä. Paras päivä aikoihin.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Omituisia ajatuksia

lauantai-aamusta

Jos on perjantai-iltana mukavaa tekemistä, viikonlopusta saa eniten irti. Jos perjantaina saa aikaan sotkun tiskipöydälle, jättää sen siihen yöksi ja siivoaa sotkun yöpaita yllään lauantaiaamuna ja ehkä suorittaa käsitiskiä, ei viikonloppu voi olla kuin täydellinen.


Viime perjantaina sain sotkun aikaiseksi kokkailemalla ystävälle pekoniavokadopastaa. Hyvää tuli ja koska tällainen suurtalouskokki olen, tähteitä jäi nautittavaksi vielä sunnuntailounaallekin.

Vaan ennen lounasta täytyy hoitaa muutama jo aloitettu homma loppuun asti. Kukkiakin pitää vielä tänään muistaa kastella, kun ei ole sitä kunnon kesäsadetta tullut vieläkään. Pöh.

Lukuvuorossa: Mary Higgins Clark Laulun loppu, Tammi 2016, omasta kirjastosta. 

Lukuvuorossa: Mary Higgins Clark Perinnön varjo, Tammi 2011, omasta kirjastosta. 

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Asioita

arjesta

Töissä on ollut kiireitä, vieraita ja kiireitä. Lisääntynyt valo on virkistänyt ja pääsiäisenaikainen väsymys on selätetty. Mikä lie biorytmi, kuun asento tai matalapaine ollut syynä. Onneksi näin, sillä torstai ei ollut sieltä mukavimmasta päästä.

Kotiuduin töistä kuudelta, avasin television ja totesin ehtiväni vielä katsoa lempiohjelmaani Australian MasterChefiä. Sitten menin ja vatsa kurnien avasin jääkaapin. Sieltä leijaili vastaan lämpimän jääkaapin haju. Jääkaappi oli ilmeisemmin lopettanut toimintansa jo useita tunteja aikaisemmin.

Katsoin MasterChefiä, jupisin, jupisin ja avasin somekanavan. Ensimmäiseksi vastaan osui painajaismainen viesti ystävältä. Jääkaapin hajoaminen ei enää tuntunutkaan niin isolta asialta. Aikani asiaa mietittyäni ajoin lähistöllä avoinnaolleeseen kodinkonemyymälään. Ostin uuden laitteen, maksoin kiltisti kuljetuksen, vanhan poisviennin, kätisyydenvaihdon ja mitä niitä nyt olikaan. Uusi jääkaappipakastin tulee maanantaina.

Rankan viikon jälkeen kokkailu tai siivoaminen ovat yleensä niitä asioita, joilla minä saan mieleni puhdistettua. Nyt käynnissä on suursiivous. Alkoi jo yhdeksältä, vasta kylpyhuone ja sauna siivottuina sekä kirjasto. Pieni bloggauspaussi ja homma jatkuu.

Onneksi ihana ystäväni lupasi tarjota minulle illalla lämmintä ruokaa ja kylmää juomaa. Eilinen illallinen oli juustonaksuja ja punaviiniä sekä erinomainen elokuva Teemalta, Lounasrasia.



Kirjastossa minua kohtasi tänään yllätys. Kukkivat kaktukset. Kukkivat ne jo syksyllä kun otin parvekkeelta sisälle, nyt toistamiseen. Että sen verran huonoa on ollut hoito.

torstai 7. tammikuuta 2016

Ajasta ja siivouksesta

Tunnustuksia

Aika kuluu nopeasti. Vastahan siitä on....ööööö.........no ehkä muutama vuosi kun pesin pesukoneen takana olevan lattian ja seinän. Eilen pesin. Siitä pölymäärästä en sentään kehdannut ottaa kuvaa, mutta pakko oli tulla tänne kehua retostelemaan, että tämä homma on nyt hoidettu.


Ikkunat pesin viime vuonna, vaan jo ovat hämähäkit vallanneet ikkunanvälit. Minä muistelen, että hämähäkit tuovat hyvää onnea? Tai ehkä tämä on vain toiveajattelua.

Aika kuluu niin vikkelään, että hommat jotka kuvitteli tehneensä vasta vähän aikaa sitten, ovatkin todellisuudessa tehty jo aika kauan aikaa sitten. Muutamia vuosia sitten (eli 90-luvulla) ihmettelimme ystäväni kanssa kuinka aina on tiistai, nyt ihmettelemme miten aina voi olla joulu. Niin se aika muuttuu.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Puuhakas lauantai

ja imurointi, joka jäi kesken

Heräsin tänään noin kello 04:00, 05:59, 07:10. Ylös nousin vasta kello 09:22. Nukutti ihanasti, mutta ihanasti pilkisteli aurinkokin. Päätin tarttua imuriin heti ja imuroin yläkerran yhdessä hujauksessa. Alakerta sai odottaa, pölypussi oli niin täynnä, että oli pakko lähteä hakemaan uusi.


Päädyin mutkan kautta kahvila-aamiaiselle ja keskelle rokkaavaa kauppakeskusta. Orkesterissa soitti ainakin iso krokotiili ja tutkimusmatkailijalta näyttävä mies. Laulu välillä vähän ontui, mutta otti yleisönsä. Minulle olisi kelvannut rauhaisampikin aamukahvi.



Kävin kirjakaupassa, ostin sieltä kaksi joululahjaa. Alesta. Isosta ruokakaupasta pölypussit, ruokatarpeita tuliseen kanakeittoon ja muutama kanerva. Kotiin, kottikärry matkaan, ruuat jääkaappiin ja pihatöihin. Etupihan köynnöshortensia harveni, myös harava heilui hetken. Takapihalla muutamia harvennuksia ja syyssiivousta, pyykkäystä, ruuanlaittoa, sisustuslehti sohvalla ja hetki televisiota.

En enää käynnistänyt pölynimuria, en vaihtanut pölypussia. Ehkä sitten huomenna? Saisiko nyt mennä jo nukkumaan?

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Pyörähdys ja puuhastelua

kotona

Kävin kotona Porvoossa. Siivosin kolme tuntia vanhemmillani putkiremontin jälkiä. Isäni ilmoitti haluavansa joululahjaksi valkoisen kepin. Äiti ei malttanut olla pesemättä olohuoneen ikkunaa, vaikka siihen paistoi aurinko. Nautin lounasta ja ajelin aurinkoisessa säässä kotiin. Aikainen lintu ja niin edelleen. 


Kotimatkalla pyörähdin kaupassa. Kotiin tulin tavaroiden kanssa, joita en tiennyt edes tarvitsevani. Näille taisi silti olla tilaus. Koti päivittyi kummasti. Pienempään sänkyyn olen tyytyväinen. Mitä nyt välillä kirja kopsahtaa lattialle, kun yritän sitä viereeni laittaa. Pieni haitta kaivatusta lisätilasta. 




Perjantain kirppispyörähdyksen jälkeen makuuhuoneeni Pariisi-seinä sai uuden taulun. Lypsyjakkara pääsi yöpöydän tehtävästään ja päätyi kukkatelineeksi.


Pariisissa olen ollut vain muutaman kerran, silti se sykähdyttää ja tuo energiaa. Pariisi-seinä on enemmän kuin tarpeen. Se on jollainlailla mielenlaatu, ei paikka. Vaikea selittää, enkä edes yritä. Listaan vain siihen liittyviä sanoja: läsnäolo, energia, tekeminen, ilo, onnellisuus.

Jotenkin on sellainen olo, että tämä viikonloppu tuli enemmän kuin tarpeeseen.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Lattia

täällä on lattia

Tänään aloittivat loppuhommat. Hyvin on sujunut. Makkarissa on lattia ja alakerrassakin on kotelon osia selvästi vaihdettu. Huomenna tulevat viimeistelemään ja perjantaina tulee uusi sänky.





Kommentteihin palaan täällä sekä Naukulassa kunhan tähän talouteen on saatu joku järjestys.

Sitä mietin, että pitäisikö nyt lotota?

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Parasta ruokaa

Kulmabaarissa Lukalla

Työasiat veivät minut tällä kerralla Milanoon. Hikinen reissu, lämpöä hurjasti ja vielä vähän enemmän. Yli kolmekymmentä molempina päivinä. Toimisto oli onneksi ilmastoitu ja Lukan kulmabaariin oli lyhyt matka. Vain muutama sata metriä.



Sitä pitäisi jo ymmärtää, että tällaisista paikoista sitä löytää parhaimmat ruuat, lämpimän ja ystävällisen palvelun ja ihan maailman parasta kahvia. Se nautittiin ruuan päätteeksi pystybaarissa.

Nyt poistun koneelta ja ryhdyn kesälomapäiväni kunniaksi ikkunanpesupuuhiin. Ei tule ainakaan vilu.

Syksy lähestyy

 kovaa vauhtia Pihlajanmarjat punastuvat ja lämpimälläkin säällä on kaiken lämmön takana tuntuvaa kylmyyttä. Vaikka syksy on yksi lempivuode...