Sivut

maanantai 14. tammikuuta 2019

Opettelin hitaaksi

lukijaksi

Jossain kohdin opettelin hitaaksi lukijaksi, sellaiseksi joka lukee muutaman sivun ajatuksella eikä hotkaise sivuja toisensa perään. Opin hitauden ja nyt toivon, että oppisin nopeammaksi. Tai edes keskittymään paremmin siihen mitä teen. Jo vartinkin lukeminen tuntuu ikuisuudelta. Sellaiselta, että sen jälkeen pitää ottaa puhelin käteen ja surffailla.



Ehkä tämä olisikin jotain sellaita, mistä tänä vuonna pitäisi opetella pois?

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Onnen läikähdyksiä

Hyvä viikonloppu

Vaikka P-projekti oli ihana, tuntuu ihanalta myös saada oma elämä takaisin. Tehdä muutakin kuin siivota, kantaa ja antaa ruokaa ja tyhjentää niitä paikkoja missä kuninkaatkin käyvät yksin. Tänä viikonloppuna olen nauttinut myös toisenlaisesta elämästä. Olen tehnyt pari pikapyrähdystä kissaihmisilla ja tehnyt pakottavan yllätyskäynnin, käynyt syömässä maukasta keittoa ja vieraillut äidilläni.

Tänään lähdimme äitini kanssa Loviisaan, veljeni oli kuskina. Loviisassa on kerrassaan upeita taloja ja vaikka niitä emme pysähtyneet kuvaamaan, oli kamera silti matkassa. Ja kun toinen ajaa, voi kuvausintoaan tyydyttää vaikka liikkuvan auton ikkunasta moottoritiellä.


Seuraava brunssiajankohta on sovittu, pientä alkuvirittelyä muihin rientoihin ja läikehtivä ilontunne rinnassa on hyvä lopettaa viikonloppu ja painua pehkuihin lukemaan ennen nukkumattia. Päiväunista huolimatta se taitaa tulla aikaisin ja hyvä niin.

lauantai 12. tammikuuta 2019

Huonon viikon hyvä loppu

ja erinomainen viikonloppu

P (niin kuin pentu) -projektin lopun jälkeen olen yrittänyt päästä muissa asioissa ajan tasalle. Olen kuurannut laittioita, vienyt lehtipinoja kierrätykseen, pyyhkinyt pölyjä ja pessyt kissanvessoja, hoitanut yhdistysasioita ja tehnyt tarvittavia ostoksia. Tekemistä on riittänyt, niin töissä kuin kotona.

Erinäköisten (teknisten) vaikeuksien johdosta mieli on ollut ajoittain apea, eikä tilannetta ole yhtään helpottanut ajoittain otsan korkeudella roikkuneet pilvet. Vaan mitä tapahtuu kun esiin tulee aurinko?

Auringon valo räjäyttää maailman ja tunkeutuu silmien kautta takaraivoon asti. Räjähdysmäisesti. Sitä näkee ja tuntee ihan toisella tavalla, jaksaa ja innostuu. Onneksi olemme menossa valoisampia aikoja kohden ja helmikuussa on yleensä aurinkoakin enemmän ja sitten onkin kohta jo maaliskuu ja sen jälkeen kevät. Aah.




tiistai 1. tammikuuta 2019

Hyvää ja onnellista

2019

Toiset tekevät yhteenvetoja menneestä, minä katson mielummin tulevaan. Niin olen elämäni asioiden kanssa tehnyt lähes aina. 

Lupauksia en ole tehnyt, vaikka ajatuksia siihen suuntaan onkin pyörinyt. Ruokahävikin kanssa on edelleen tekemistä, joten sen pienennys jatkukoon. Ja sitten on sellainen tunne, että kaipaisin jotain. Jotain uutta, jotain muutosta, jotain. Mutta mitä? Ehkä tulevaisuus näyttää ja tuo tullessaan, jos on asioille avoin.

Se on selvää, että jooga jatkuu. Kevätkaudelle olen jo ilmoittautunut. Ilman sitä olisin varmasti vieläkin kankeampi ja enemmän jumissa. Siellä mieli lepää ja puolentoistatunnin harjoitus menee kuin siivillä. 

Kirjoille tarvitsen enemmän aikaa. Ja kirjoja varten tarvitsen parempaa keskittymiskykyä. Elämästä on tullut jollain tavoin repaleista ja se kuluttaa. 




Olisiko vuoden 2019 teemat siis: 


  • ruokahävikin pienentäminen
  • jooga
  • kirjat
  • keskittyminen asioihin, yksi kerrallaan
  • jotain uutta
Asioita joita varmasti jatkan, ovat: 

  • valokuvaus
  • yhdistystoiminta
  • teatterit

Mielestäni tässä on jo ihan tarpeeksi yhdelle ihmiselle. Luvattuna tai muuten vaan. 

Erinomaisen hyvää uutta vuotta 2019! 

maanantai 24. joulukuuta 2018

Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan

Hyvää joulua











Kävin joululounaalla Porvoossa. Äidin tekemä silli, peruna- ja lanttulaatikko maistuivat tänäkin jouluna parhaimmilta. Epäilen, ettei niissä laatikoissa ole voita säästelty. Riisipuuro ja luumukiisseli tekivät kauppansa jälkiruokana. Kotimatkalla tein pienen koukkauksen ja pysähdyin kuvaamaan hetkeksi. Kotipihalla minua odotti joulupukki. Hän oli salaisissa tehtävissä.

Rauhallista joulua! 

lauantai 22. joulukuuta 2018

Joululoma

kiireen jälkeen

Olen hengästynyt. Jatkuvasti hengästynyt ja tekemisen alle lamaantunut. Osittain olen antanut hieman periksi, kaikkea en nyt ajattelekaan saavani täksi jouluksi. Kuten puunattuja lattioita tai pestyä keittiön ikkunaa. (Ties mitkä tontut siihenkin ovat nenänjälkiään laittaneet.) Eteisen lipaston päällä on kasoja, esimerkiksi tilatut ja lähettämättömät joulukortit. Vaatekaapit ovat sekaisin, eikä minulla tunnu olevan mitään järkevää päällepantavaa. Olohuoneen iso matto on kuitenkin kohentunut huomattavasti sen jälkeen kun sain ystävältä vinkin käsitellä sitä ikkunalastalla. Johan irtosi karvoja.

Ajatukset sinkoilevat sinne tänne, töihin ja muuhun elämään. Mitä tuli tehtyä? Mitä ei vielä ehtinyt? Minkä olisi voinut tehdä toisin? Minkä jättää tekemättä? Mitä teen ensi vuoden puolella enemmän? Pitäisikö oikein luvata jotain?

Joulupallot ovat vaihtuneet tyynyihin ja valoihin. Ystäviä on tulossa kylään ja joulumieltä löytyy. Täällä on paljon pikkuapulaisia ja vähän suurempiakin. Sellaisia, jotka saavat väkisinkin hymyö kasvoille mitä sitten ikinä keksivätkään. Koskaan ei tarvitse olla yksin. Jääkaapissa on ruokaa, toffeet ostettu kauniissa karusellipurkissa. Ystävän vinkkaama uusi resepti odottaa testausta. Muutamat lahjat hankittu ja pakkaamista vailla. Eiköhän se tästä.



Erinomaisen hienoa ja hyvää joulua kaikille! 

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Kolme sisarta

Jälleen Kansallisteatterissa

Jos en ole ollut kotona tai töissä, niin sitten olen ollut Kansallisteatterissa, siltä ainakin tuntuu. Viikonlopun päivänäytökset ovat olleet oikein sopivia. Eräänä lauantaina kävin katsomassa Paavo Westerbergin ohjaaman ja sovittaman Anton Tsehovin Kolmeen sisareen (1900) perustuvan näytelmän.

Tiedotteesaan Kansallisteatteri kertoo sen olevan draama loputtomasta onnen ja merkityksen etsinnästä, arkisesta työstä ja haaveelliseen odotukseen haaskatusta elämästä sekä ihmisen kyvyttömyydestä tehdä ratkaisevia valintoja. Tämä Tsehovin klassikko on minulta lukematta ja kun näytelmä on nyt pyörinyt päässäni muutaman viikon, olen vakavasti harkinnut tarttuvani tähän teokseen. Saa nähdä miten käy.

Sittemmin olen myös lähtenyt tarkastamaan mitä tarkoitetaan kun puhtaan Tsehovilaisesta tunnelmasta, koska minulla on selvästi aukko sivistyksessä tämän(kin) kohdalla ja mietin oliko näytelmä sitä. Ainakaan siinä ei alussa juuri johdateltu ja se oli tuokiokuva. Tällaiselle ei niin kauan teatteria harrastaneelle alku oli hieman vaikea. Lava pyöri, tuli kuvaa monessa muodossa, eikä oikein tiennyt minne katsoa. Eturivin paikka löi suoraan päin naamaa. Mutta kun tilanne rauhoittui hieman, oli tarinaa helpompi seurata. Toinen puoli oli minulle helpompi ja siksi ehkä pidinkin siitä enemmän. Minun olisi pitänyt saada katsoa ensimmäinen puolisko ehkä riviltä 10 ja toinen puolisko riviltä 1.

Valokuvaaja: Tuomo Manninen
Kuvassa edessä Marja Salo, Emmi Parviainen ja Elena Leeve. Takana Terhi Panula ja Eero Ritala.