Sivut

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Omenasato

 ja vanha perinne

Vanhalla omakotitaloalueella, siellä missä äitini asuu, on ollut tapana laittaa tienvarteen omenoita. Silloin jos sato on ollut suuri, siitä on hyvin riittänyt jaettavaksi, vaikka pihalla on omenapuita jäljellä enää kaksi. 




Tänä syksynä äitini on tehnyt kuten ennenkin. Ämpärissä on ollut tarjolla ohikulkijoille omenoita. Valitettavasti vaan joku, lapsi tai aikuinen, on päättänyt haukata jokaisesta omenasta palan ja heittänyt ne sen jälkeen ympäriinsä tielle. Sen jälkeen äitini on ne sieltä siivonnut pois. 

En vaan millään voi ymmärtää tällaista käytöstä. En sitten millään. Tulee kertakaikkiaan paha mieli. 

torstai 3. syyskuuta 2020

Seuraava askel

 Rentolassani

Kamalan vaikea on puhua huoneista uusilla nimillä. Jos joku huone on ollut työhuone 15 vuotta, kuinka sitä nyt yhtä äkkiä osaisi toisella nimellä kutsua. Tai kuinka kirjastoni voisi nyt olla työhuone? No, niin tai näin, asiat ovat jälleen edenneet. Rentoutumishuoneen eli rentolan kaapit ovat saaneet ovia. En tiedä mikä pihiyden puuska minuun isku, kun jätin kaksi ostamatta. Todennäköisesti korjaan tämän asian tuota pikaa. 





Lisäksi huoneessa on nyt verho. Viime viikonlopun kirppiskierrokselta serkkuni kanssa löytämä. Verhoja on kaksi ja niistä toinen on nyt kirjastossa. Se tuskin on sen loppusijoituspaikka. Lisäksi kukkakaupan alennusmyynnistä mukaan tarttui pieni anopinkieli. Onpa hauskaa taas kunnostaa tai ehostaa kotia. Pitkästä aikaa. 


sunnuntai 30. elokuuta 2020

Huonejärjestys

 Muutos

Ystäväni Anni tuli tuomaan objektiiviä koekäyttöön ja minä halusin esitellä ongelman kodissani - työhuoneen. Olen istunut siellä nyt aikalailla koko ajan, maaliskuusta viime perjantaille, loma-aikoja lukuunottamatta. Koin työhuoneeni sekavaksi, enkä viihtynyt siellä. Olin jo joskus aikaisemmin miettinyt työpöydän siirtämistä kirjastoon, mutta se oli jäänyt vain ajatuksen asteelle. Ystäväni totesi tähän: "No tehdäänkö se nyt heti?" Ja siitä se sitten lähti. Puolessa tunnissa saimme siirron tehtyä. Pientä puuhaa jäi minullekin, koska tavaroiden täytyy hakea paikkansa ja sen lisäksi kävin hakemassa lisäpuuhaa eilen Ikeasta. 

Ennen kuvia ei ole, tässä tilanne perjantai-illalta. 




Entinen työhuone on nyt rentoutumishuone, lukuhuone,  musiikkihuone. Kirjasto on nyt yhdistetty kirjasto ja työhuone. Täältä ikkunasta näen jotain muutakin kuin lehtien havinaa ja oravien leikkiä. Näen oman pihapiirin tapahtumia ja lasten leikkiä hiekkalaatikolla. Näen piha koivut ja edelleen niitä oravia. Näkymä silmieni edessä on avarampi. 

Annilla on tarkka silmä asioiden suhteen ja meillä oli hauskaa. Hauskaa oli myös se, että kun Anni laittoi kirjastossa olleen mustavalkoisen korin tyynyineen ja päällyksineen sohvan viereen rentoutumishuoneeseen, ikkunalaudalla oli jo samansävyiset purkit. Se oli melkein liikaa se. 


Muutoksen ainoa huonopuoli on toistaiseksi ollut se, että kissat ovat nyt innostuneet raapimaan valkoista tuolia. Katsotaan rauhoittuuko tilanne tai mitä sille pitäisi tehdä. 

perjantai 28. elokuuta 2020

Tohkeissaan

 Toimistolla

Silloin joskus, kun tein muutamia työmatkoja vuodessa ja muutaman lomamatkan päälle, olin aika kyllästynyt. Tai pitäisikö sanoa tylsistynyt lentokenttäelämään. Halusin olla ajoissa, koska en pidä kiirehtimisestä (enkä kyllä lentämisestäkään, mutta se on salaisuus). Muistan ihmetelleeni ihmisiä, jotka selvästi olivat tohkeissaan päästyään lentokentälle. 

Eilen tein puolipäivää töitä toimistolla kotitoimiston sijaan ja tiedättekö mitä, olin tohkeissani. Tapasin muutaman työkaverin kasvotusten ja käytiin yhdessä syömässä. Lounasravintolassa. Olipa ihanaa! Valmis salaattipöytä, valmista ruokaa jostain muualta kuin omasta keittiöstä tai hampurilaisateria autokaistalta. 

Niin se vaan maailma muuttuu ja minä siinä mukana. 

sunnuntai 23. elokuuta 2020

Viimeisellä matkalla

Merihautajaiset 

Eilen, kello 10:00, lähti pieni seurue saattelemaan ystäväämme Annaa viimeiselle matkalleen. Tapasimme Hakaniemen rannassa koko ajan ajatuksissamme tieto lähestyvästä myrskystä ja voimistuvasta tuulesta. Alunperin oli rajaksi sanottu 7 m/s. Lähdimme matkaan ja päästyämme Kustaanmiekasta huomasimme, että meri oli täynnä vaahtopäitä ja mainingit melkoiset. 

Matkaa ei kuitenkaan keskeytetty ja pääsimme hautaustoimiston veneellä, hyvän kipparin ohjauksella,  määränpäähämme, Harmajan majakan lähellä oleville Aabrahamin luodoille. 


Lat: 60 07, 286 '

Lon: 24 57, 743'


 Annan tuhkat siroteltiin mereen. Perään lähti kukkia, kukanterälehtiä ja pieni vihreä kivi, mikä oli poimittu toiselta puolelta maailmaa silloin, kun tieto Annan kuolemasta saavutti. 





Kotimatkalla tuuli puhalsi suoraan takaa. Minä näin Annan valkoisissa kesävaatteissaan ikuistamassa meitä saattajia puhelin kädessään vaakatasossa pikkurillit kauniisti ylöspäin osoittaen. Olisi varmasti Anna ollut kovin hämmästynyt nähdessään meidät ja miehistön maskit päällä saattomatkalla. 

Tuulta etelästä 13 m/s. 

perjantai 21. elokuuta 2020

Harkan onnen päivä

Voiko ihmisellä olla koskaan liikaa korvakoruja? 

Minulla on paljon korvakoruja. Ja paljon lemppareita. Niiden käyttö on etätöissä vähentynyt, mutta uusien hankkiminen ei. 

Lempparikorviksissani on paljon Littlebitdesignin tuotantoa ja seuraan heidän instatiliään. Viime viikon lopussa huomasin tarjouksen nimeltä "Sikaa säkissä" ja oli pakko lähteä kokeilemaan mitä tulisi 35 eurolla kun sai yhdellä lauseella kertoa toiveen. Torstaina paketti tavoitti minut. Voisin sanoa, että herkkupaketti. 

Olen enemmän kuin tyytyväinen. Ja etätöissä tai ei, niin nyt pidän korviksia päässä kaiket päivät. 

Aikaisemminkin olen heistä kertonut ja sen jutun löydät täältä.  Kerrassaan ihana kauppa ja niin herkullisia tuotteita. 


(Tämäkään ei ollut maksettu mainos, sillä olen maksanut tuotteet ihan itse)


sunnuntai 9. elokuuta 2020

Viikko takana

 monta edessä 

Olen ollut töissä nyt viikon. Oikein hyvän viikon. Mitä ilmeisemmin kotona työskentely ja kotona lomailu sopivat minulle. Päiväretkistä olen aina pitänyt, kuten tiedossa on. Vaikka asioiden tekeminen on kivaa ja niistä kaikenlaisista tekemisistä saa inspiraatiota ja energiaa, täytyy tunnistaa rajansa. Niin sanotusti valita taistelunsa, vaikka taistelu onkin tässä kohdin ihan väärä sana. 

Ensi viikolla kotonani hiljenee, kolme reilun 14 viikon ikäistä kissanpoikaa muuttavat omiin loppuelämänsä koteihin. Samalla loppuu yhteistyö kissalan kanssa, mutta ystävyys jatkuu. Ilmassa on haikeutta ja myös iloa. Iloa kun näkee kuinka odotettuja pennut ovat uusissa kodeissaan ja mikä ihaninta, uskon, että pääsen seuraamaan heidänkin elämää uusissa kodeissansa. Mutta kyllä sitä silti itku tulee kun pojat yksitellen lähtevät.