lauantai 28. maaliskuuta 2015

Aikainen lintu

madon nappaa

Aikainen herätys on oikeastaan mukavaa, vaikkei se aina vapaaehtoisesti kohdallani tapahdukaan. Tänäänkin olen ehtinyt jo vaikka mitä, kiitos kissojen. 

Kävin Porvoossa vanhemmillani ja perinteisesti kirppiskierroksella äitini kanssa. Tällä kerralla tein myös ostoksia. Tätä kaksikkoa katselin jo edellisellä kierroksella, varmasti yli kuukausi sitten. Silloin en raaskinut ostaa, nyt oli pakko. Ihan vain siksi kun olivat vielä jäljellä ja koska äitini heti muisti minun tarttuneen nähin kiinni viime kerrallakin. Selityksen makua, tiedän.







Jostain syystä minua viehättävät esineet joissa on jotain sadunomaista. Sitä löytyy mielestäni myös tästä kulhosta ja seinälautasesta. En tiedä mistä ovat, eikä sillä niin väliäkään. Tykkään kuitenkin.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Ihmisiä

julkisissa kulkuvälineissä

Ennen käytin työmatkat lukemiseen. Nyt en millään malta. Minä haluan seurata ihmisiä. Miettiä kuinka moni puuhastelee puhelimensa kanssa paikallisjunassa. Minne kukakin on matkalla? Onko maisema muuttunut siitä kun viimeksi kuljin junalla? Millaisia kenkiä ihmiset nyt käyttävät? Entä laukkuja, takkeja ja aurinkolaseja? Voin vannoa, että eräänä päivänä näin naisen pyöräilevän toppatakissaan pelkät sukkahousut jalassaan ja niin no, lenkkarit myös. Eräs konduktööri pelasti käytöksellään koko junavaunun päivän antaessaan itkevälle lapselle oman myyräjunalipun. Taisi lapsen äiti ilahtua eniten, hänen omat keinonsa oli jo käytetty. 


Ensimmäisestä palkasta ostin kotiin kimpun tulppaaneja. Ja pari pokkaria. Tunnustan. 

Lukuvuorossa: Pakkanen Outi, Marius, Crime Time pokkari, 2015. Ostos ensimmäisestä palkasta. 

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Yhdessä

illanviettoa

Ystäväni suunnittelee, yhdessä toteutamme. Minä kuorin, pilkon ja raastan. Maistamme, maustamme ja nautimme. Pastakonetta ei kummaltakaan löytänyt, mutta onneksi ystävälläni on vahva aviomies, joka kauli ensimmäisen varsin tymäkän pastataikinan ohueksi. Minäkin otan tästä taikinasta kunnian, vaikken kaatanut kun vain vähän vettä taikinan joukkoon. Alkupalaksi lohitartaria saaristolaisleivällä, pääruuaksi karitsan paahtopaistia ja itsetehtyjä pinaattibasilikaricottaravioleja. Niin ja salviavoita. Jälkiruuaksi creme brulee, vaikkei "bryletin" suostunut yhteistyöhön. Uunin grillivastus auttoi. Herkullinen illallinen, pitkän kaavan mukaan, yhdessä kokaten ja maailman menoa miettien. 









Vaikka elämä välillä heittelee risuja ja pieniä kiviä tielle, yhdessä selviämme. Puss och kram rakkaat.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Viikonloppu

ystäviä kylässä

Perjantaina sain kaksi ystävää luokseni. Mukavaa seuraa, ruokaa ja juomaa sekä kolmeen naiseen syöty Daim-kakku aloittivat viikonlopun vieton hienosti. Sokerin lisäksi myös viini kihahti päähän. Vaikka nukkumaan siirryin vasta tämän vuorokauden puolella, heräsin jo kuudelta kissojen leikkiessä uudella lelullaan. Päätin teeskennellä nukkuvaa lähes kahdeksaan asti. Sitten se ei enää onnistunut.

Nyt on vaihdettu lakanat, siivottu koti perusteellisesti, imuroitu, pesty lattiat, pyyhitty pölyt, tiskattu käsitiskiä ja pyöräytetty koneellinen. Hoidettu kauppa-asiat, kuvattu kissoja, nautittu perjantaisia herkkuja. Kun listaan lisätään vielä muutama puhelu, päiväunet ja lukeminen, ei voi olla kuin tyytyväinen tähän viikonloppuun. Eikä tämä ole vielä edes ohi!


Viikonloppu tuntuu aina paljon pidemmältä kun heti perjantaina on mukavaa ohjelmaa. Pitäisi ihan ottaa tavaksi järjestää sitä.

Lukuvuorossa: Raittila Hannu Terminaali, Siltala 2013, alennusmyyntiostos. 

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Ilonaiheita

ja auringon säteitä

Pihalla kukkii jo kevät. 
Aurinko on näyttäytynyt.
Valon määrä lisääntyy. 
Hiekotussepeliä on ryhdytty korjaamaan pois kävelyteiltä. 
Hiekoistussepeliä on korjattu pois sadesäällä.
Linnut herättävät kuudelta. 
Kissat naurattavat minua päivittäin. 
Nauru tekee hyvää. 
Työ maistuu.
Työmatka sujuu. 
Töissä on kivaa. 


Tietenkin sitä voisi olla jotkut asiat paremminkin. 
Mutta siitä viis. 
Nyt tuntuu hyvältä. 

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Enemmän ihmisiä

kuin kissoja Vilkkilässä

Juna-asemalla oli tänään enemmän ihmisiä kuin Vilkkilässä kissoja. Näyttötaulu kertoi syyn: peruttu. Molempiin suuntiin. Vaihtoehtoinen kulkuväline oli bussi. Pysäkki sijaitsi juna-aseman vieressä ja lähtökin oli minuuttien sisällä. Minä mahduin hyvin, samoin parilta seuraavalta pysäkiltä tulleet matkustajat. Meillä kävi tuuri. Sen jälkeen teki tiukkaa ja osan pysäkeistä bussi ohitti edes hiljentämättä vauhtiaan. Mukaan ei yksinkertaisesti mahtunut enää ketään.

Iltapäivällä ei sujunut yhtään sen paremmin. Bussia oli käytettävä edelleen, joten ratikkakyydillä keskustaan. Odottelua siinäkin, sillä väärin pysäköity kuorma-auto oli pahasti tien tukkeena. Ilmeisesti raivoisat äänimerkit herättivät kuorma-autonkuljettajan siirtämään menopeliään tai sitten se hinattiin pois. En tiedä, olin jo ehtinyt kävellä seuraavalle pysäkille.

Aika pienestä kaikki on loppujen lopuksi kiinni. Yksi väärin pysäköity auto voi katkaista raitiovaunuliikenteen. Ja se sähkö sitten, ilman sitä meno on mahdotonta. Monellakin tapaa. Ihmisiä oli kaduilla kuin vappuna. Tänään on kyllä varmasti moni kiroillut ja minä mietin noita Vilkkilän kissoja. Pakko tutustua tuohon sanontaan.



Lukuvuorossa: Gardell Jonas, Torka aldrig tårar utan handskar, 2. sjukdomen, Norstedts, 2014, omasta kirjastosta.