Joulua, joulua

 Erilaista joulua

Ajelin aattona lapsuuteni kotiin. Välillä satoi vettä. Oli harmaata ja autoradiosta soivat joululaulut. Niissä hanki oli valkoinen ja mieli vaihtelevasti surumielinen tai iloinen. Mietin uusia sanoituksia. Niissä kerrottaisiin pimeydestä, harmaudesta, sateesta ja siitä, että alennusmyynnit alkavat heti joulun jälkeen. Siitä, että kukaan ei oikeastaan tarvitse mitään. Ja ne jotka oikeasti jotain tarvitsisivat, jäävät yleensä ilman. Joulukorttien sijaan lahjoitin rahaa eläinsuojelutyöhön. 

Yhteisen joulupöydän sijaan minä söin kauempana, vähän erilleen muista. Varotoimenpiteenä. Hyvältä maistui silti äitini tekemät jouluruuat, erityisesti sillit ja imelletty perunalaatikko. Vein perinteiset kukat naapuriin. Vältettiin kontakteja, vaihdeltiin viestejä. Avattiin paketteja, naurettiin ja ihmeteltiin niiden sisältöjä. Säästä ja pandemiasta huolimatta olo oli raukean tyytyväinen. On edelleen. Jollain tavalla pysähtyneen surumielinenkin, paikoitellen ihmettelevä ja odottava. Ihan kuin pinnan alla kytisi jotain mikä haluaa päästä ulos. 

Muutamat hassut valokuvat on nyt ladattu koneelle. Lukutuolini on varattu parempaan käyttöön, mutta lukemaan silti lähden. Lukuvuorossa Maja Lunden Mehiläisten historia -romaani, jonka norjalaiset kirjakauppiaat valitsivat vuoden parhaaksi kaunokirjalliseksi teokseksi Norjassa vuonna 2015. Vaikuttaa lupaavalta.