Valo herättää talviunesta

Pakkanen puree poskia

Ja mieli on jo menossa kovaa vauhtia kevättä kohden. 

 

Vaan kun nyt vain osaisi pitää mielen tässä hetkessä ja nauttia lisääntyvästä valosta. 

Valoja, jäätä

Ja pientä autoremppaa

Vaikka päivät ovat jo pidentyneet, en vielä ole pystynyt luopumaan kausivaloista. Kyllä ne tuovat tarvittavaa valoa tähän pimeään aikaan. Myös kenkien alla kivasti narskuva lumi auttaisi, mutta sellaisesta ei ole tänä talvena juuri saanut nauttia. Kun lumi on tullut, on se seuraavassa hetkessä sulanut pois. Kulkuväylille on sitten muodostunut jäinen polku. Joka talven murheenkryyni. 

Jotta olen selvinnyt kaatumatta autolle, olen laittanut nastakengät jalkaan ja autossa vaihtanut toiset kengät. Hieman hankalaa, mutta parempi kuitenkin niin. 

Perjantaina kävin tilaamassa kuoren autoni kuljettajan puoleiseen sivupeiliin. En tiedä miten peilin kuori on voinut noin vain irrota. En ole sitä kolhinut, joten ehkä irronnut jossain parkkipaikalla jonkun toisen henkilön toimesta. Uusi osa tilattu, sitä odotellessa. 

Kevät mielessä

Varpaat jäässä 

Auringon pilkahdukset tuovat lupauksen keväästä, mutta se on huijausta yhtä kaikki. Nyt on talvi, voiko sanoa, että jopa sydäntalvi. 

Minulla ei ole täällä juuri mitään sanottavaa. Henkilökohtainen IG-tili on ottanut päiväkirjan muodon ja luulen, että laitan tänne jatkossa vain kuvia silloin tällöin. Vaan mistä sitä koskaan tietää mitä tapahtuu. 

Lisää valoa

Syksyyn ja talveen

Viime talvena kävi selväksi, että tämän talouden valaisimille on pakko tehdä jotain. Yläkerran työhuoneessa kattovalo vilkkui eikä kunnollista valaisinta ollut työpöydälläkään. Alakerrassa toinen kattovalo vilkkui myös, eikä eteisen valaisin tuonut tarpeeksi valoa. Jostain syystä olin unohtanut läheisessä kauppakeskuksessa olevan valaisinliikkeen, enkä todellakaan ollut ymmärtänyt, että sieltä saa myös asennuspalvelua ja sen sellaista. 

Nyt kaikki on laitettu kuntoon ja kotoa löytyy myös uusia valaisimia. 

Keltaista työhuoneeseen (ostettu Bauhausista) 

Olohuoneessa liihotellut lintu päätyi eteiseen. 
Tämän olen aikanaan hankkinut tilapäiseksi Desing House Stockholmista, 
olikohan joskus 1990-luvulla ja niin vain liihoittelee edellen. 
(Katto kaipaa vähän putsausta, ehkä joku vuosi teen tämänkin) 

Olohuoneen valaisimet,
ruokapöydän päällä isompi ja sovan edessä pienempi. 
Molemmat ostettu Valomannista, isompi jo muutama vuosi sitten, 
pienempi tänä kesänä. 

Seuraavana mielessä itsepalvelukirppispöydän hankkiminen ja kaappien siivous. Se ottanee kuitenkin aikalailla aikaa. 

Talven tekosia

 Lunta, lunta, lunta

Ennen Valtteri-myrskyä takapihalla näytti varsin kauniilta. 

Sitten tuli Valtteri ja Valtteria seurannut viikonloppu.

En pääse takapihalleni, enkä onnistunut tökkimään enempää lunta tuon puun päältä. Toinen runko on katkennut ja kovasti luulen, että pitäisi sanoa: "Sen pituinen se." 

Näkymä ikkunasta

Pieni muutos

Kun aurinko paistoi ja mieli oli keväisen kevyt, nousin ylös kesken työpäivääni ja näppäimistön näpyttelyä. Otin otteen työpöytäni reunoista ja käänsin sen toisin päin. Vaihtelu virkistää, pienikin vaihtelu. 

Merkillepantava asia on myös se, että valon määrä on lisääntynyt jo huimasti. Valtteri-myrskyn riepotellessa pihapiirin puita ja maisemia, sitä tuskin juuri tällä hetkellä huomaa. Tänäkin vuonna muutama viikko sitten tuli vahva fyysinen tunne siitä, että kiipeäisin pois pimeästä luolasta. Vaikka tunnustaudun vuodenaikaihmiseksi, valo on tärkeä. 

Hiljaa hissukseen

 tietokonetta vältellen

Joulu tuli ja meni. Yksi ylimääräinen vapaapäiväkin. Kun istuu päivittäin tällä samalla jakkaralla saman pöydän ääressä, ei omaa kotikonetta ole juuri jaksanut avata. Se on tuntunut hyvältä ja oikealta tähän kohtaan. 

Valokuvaus on jäänyt vähemmälle. Epäilen innon nousevan taas helmikuussa, silloin kun päivän huomaa jo selvästi pidentyneen. Aattona kävelin hetken äitini pihalla. Oli kaunista, kirkasta ja kylmää ja monenlaista kulkijaa. 

Vuosi vetää nyt viimeisiään ja viimeinen toive tälle vuodelle meillä olisi. Ei uuden vuoden raketteja, kiitos. 

Herätys

 Kevät

Viime aikoina olen tottunut heräämään linnunlauluun. En tänään. 

Onneksi eilen kävin ystävän kanssa kävelyllä Käpylän kauniissa, keväisissä maisemissa. Muuten olisin saattanut jopa masentua aamuisesta lumipyry-yllätyksestä. 

Talvilomalla

Nyt loppui tekeminen

Olen tämän viikon talvilomalla. Tuntuu, että on ollut hurja kiire, vaan nyt loppui tekeminen. Toisaalta, tarkemmin ajatellen, en minä kyllä itse ole mitään varsinaisesti tehnyt. Raottanut vain lompakkoani ja vilautellut maksukorttia. 

Maanantaina vein Sulo-kissan hampaanpoistoon ja hain hänet sieltä neljä tuntia myöhemmin. Sinä aikana en oikein osannut tehdä mitään. Luin kirjaa. Eilen kävin kampaajalla ja hoidin ruokaostokset. Illalla luin kirjaa. Tänään vein auton renkaidenvaihtoon, ajelin viemään äidilleni pääsiäistervehdyksen. Kaikki hoitui turvavälein ja maskien kanssa. 

Ja nyt kun on ollut alkuviikosta mukamas kiire, niin loppulomani aikana en tee mitään. Paitsi jos tulee inspiraatio. Ja sellainen saattaa kyllä tulla, ei voi varmaksi luvata. 

Vuosi etätöissä

Mietteitä

Täsmälleen vuosi sitten siirryin etätöihin. Samaan aikaan kuin puoli Suomea ja täällä sitä ollaan edelleen. Aika on kulunut nopeasti, vaikka samalla tuntuu, että vuoden takaisesta ajasta on kulunut ainakin kolme vuotta. Vaikea selittää, mutta kun lähes kaikki pysähtyy, niin ajasta on tullut omituinen, vaikeaselkoinen käsite. Se samalla matelee eteenpäin, mutta silti kuluu nopeasti. 

Ergonomia on edelleen mitä sattuu. Pitäisikö jo tänä vuonna hankkia oikean korkuinen työpöytä ja kenties siihen sopiva työtuoli? Entä irtonäyttö ja näppis? Pitäisikö sitä oikeasti oppia jaksottamaan työnsä niin, ettei jokaisin työpäivän jälkeen olisi rättiväsynyt. Viikonloppuisin ei tee mieli avata kotikonetta, kun kaiket päivät on istunut samalla tuolilla saman pöydän ääressä. 

Ruokakaupassa käymisestä on tullut kokemus. Siellä näkee ihmisiä kasvotusten eikä vain tietokoneen ruudun välityksellä kokouksissa. Kun joku tulee vastaan ilman maskia, hän näyttää oudolta. Toimistoa lähinnä olevan (entisen) työmaaruokalan parjattu raastepöytä on alkanut kiinnostaa. Tänään ostin kaupasta punakaalia, puolukoita on jo. Ehkä jo huomenna jaksan tehdä puolukkapunakaaliraastetta. 

Niin ja tänäänkin satoi lunta. 

Pakkanen

Autoilun riemuja    

Viikonlopulle oli sovittuna mieluisaa tekemistä (korona rajoitukset huomioiden) ja katselin jo viikolla säätiedotusta pelonsekaisin tuntein. Hurjaa pakkasta luvassa myös etelä-Suomeen. En kuitenkaan ollut kovin huolissani, kun autoilin kuitenkin vielä torstaina. Vaan niinhän siinä sitten kävi, että lauantaiaamuna auto ei käynnistynyt. 

Vaan mitä tapahtui? Ystävä tuli hakemaan minut kotoa ja menimme yhdessä suunnitelman mukaisesti maalaamaan. Kyyti toimi myös kotiinpäin. Ystävälleni ylimääräistä matkaa kertyi noin 200 kilometriä! Sen lisäksi naapurini kävi latailemassa autoani useita kertoja lauantai-iltana ja vielä sunnuntaiaamunakin. Sunnuntaina auto käynnistyi sitten kuin enkeli. Ei muuta kuin kaapelit lainaksi matkaan ja sunnuntaiksi kurssille omalla autolla. 

Onni on...olla ihanien, upeiden ihmisten ympäröiminä. 

Täydellinen päivä

 Virkistynyt mieli

Eilinen päivä oli täydellinen. Heräsin ilman kellon soittoa, hoidin aamuaskareet, söin aamiaisen, kävin hierojalla. Ostin talvikengät ja kalsarit toppahousujen alle ja sukat. Merinovillaiset sukat. Tein pienen testin ystävän kanssa tulevaa viikkoa ajatellen, hoidin osan yhdistyshommista, maalasin. Katsoin hetken televisiota. Menin vähän kymmenen jälkeen sänkyyn ja vastailin sieltä vielä muutamaan viestiin. Luin kirjaa ja sammutin valot kertakaikkisen tyytyväisenä päivään. 

Mikään päivän tapahtumista ei ollut erityinen ja silti ne olivat sitä kaikki. Yksi asia muutti kaiken ja se oli aurinko. Edellisen kerran auringosta on näkynyt pilkahdus noin kuukausi sitten. Oli ikävä. 

Oi ihana....

Tammikuu ?

Kävin viikonloppuna lakaisemassa takapihan patiolta pois syksyllä sinne jääneet lehdet. Lumilapio on vielä varaston uumenissa. Keväisen linnunlaulun säestämänä huomasin lumikellojen kukkivan. Aikamoinen tammikuu. Onneksi valon määrä on jo lisääntynyt, marraskuu loppui ja tuli maaliskuu. Sekaisin ovat kuukaudet. 

Marraskuu iski

ja lujaa

Nyt väsyttää. Mieli on matalalla. Ei jaksa. Mitä ilmeisemmin marraskuu on iskenyt voimalla päälle. Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän matalapaine vaikuttaa. Aurinkoisena päivänä tilanne muuttuu kuin taikaiskusta. Vaikea ymmärtää sitä, että vielä vaan pimeämmäksi muuttuu.

Toisaalta, ihan kohta nurkan takana on jälleen uusi kesä. Aika menee eteenpäin sellaista vauhtia, ettei perässä tahdo pysyä.

Pari kuvaa talvesta

Hyytävää ja kaunista

Minä olen miettinyt ajoittain jo pidemmän aikaa sitä kuinka talvi näyttää kuvissa kauniilta. Aurinkoisena päivänä hyytävässä pakkasessa tai kamalassa lumipyryssä ja loskassa. Kuvissa talvi on aina kaunis. Niin kaunis, että piti ryhtyä kuvaamaan sitä sisältä ikkunasta. Ulos en näillä pakkasilla tänään nenääni laittanut, paitsi hetkeksi takapihalle suunnittelupuuhiin.

Lisäksi olen viime aikoinan miettinyt sitä mistä viha saa alkunsa. Vielä minulla ei ole aavistustakaan, kerron jos keksin. Viha on kamalan voimakas ja paha jo sananakin. Itse en voi sanoa vihaavani mitään tai ketään, mutta on asioita jotka ärsyttävät. Sehän ei ole sama asia, eikä läheskään niin voimakas. Asiat, jotka ärsyttävät ovat erilaisia, esimerkiksi ihmiset jotka liukuportaat ylöspäästyään pysähtyvät niiden yläpäähän, eivätkä ymmärrä, että takaakin on tulijoita. Tai ihmiset, jotka työntävät kärryjä kaupassa suoraan eteenpäin katse sivulle kääntyneenä. Onhan näitä, mutta viha. Mistä se oikein saa alkunsa?

Väsynyt, mutta...

Onnellinen

Olotila on tällä hetkellä väsynyt, mutta onnellinen.  Kaipaan valoa. Onneksi aurinkokin on näyttäytynyt. Ainakin hetken. Muuten pimeä vyöryy yli ja nukkumaan tekisi mieli mennä jo ilta kuudelta. Makeakin maistuu liian hyvin.

Autolla ajaessani olen ottanut tavakseni kuunnella radion tai musiikin sijaan kirjoja. Vaikka minulla on ollut sama auto ainakin jo kuusi tai ehkä jopa seitsemän vuotta, vasta nyt olen oppinut käyttämään sen "radiossa" bluetooth-toimintoa, soittanut siitä jopa peräti yhden puhelun. Ehkä peli ei vielä ole menetetty vaan uusia tapoja voi yhä oppia. Termit toki ovat hakusessa. mutta siitä viis.

Kaikki aika menee nyt kotona ja töissä, mitään muuta ei ehdi. Eikä sillä juuri nyt niin väliäkään ole. Kaikki aikanaan. Kaikki aikanaan.

Maaliskuisena sunnuntaina

Tuntemuksia

Pyykkikone jyllää, ruokapöydälle on katettu astiota tulevia vieraita varten. Aurinko paistaa ja pakkanen paukkuu. Kiitos aikaisen nukkumaanmenoajan, heräsin sopivaan aikaan hyvien yöunien jälkeen. Selkä tuntuu hakatulta eilisen hieronnan jälkeen, mutta ajatus kulkee. Kaikella on aina puolensa.

Tuntuu, että olen herännyt. Pitkästä, pitkästä talviunesta. Vaikka nautinkin aina syksyn tullen pimenevistä illoista, niin ei niitä loputtomiin jaksa. Sitä pimeyttä siis. Onneksi tulee kevät ja jos oikein tarkasti kuuntelee, niin sen täytyy olla jo ihan nurkan takana.

Ihon alle

Mutta miten sieltä pois?

Aina joskus, aika harvoin onneksi, jokin asia, tapahtuma tai yksittäinen lausahdus päätyy suoraan ihon alle ja jää vaivaamaan. Tänään kävi niin. Kysyin saanko valokuvata, jäin odottamaan vastausta ja tuntematon ulkopuolinen pariskunta jäi päivittelemään kysymystäni, neuvomaan, opastamaan ja katsomaan minua kuin ulkoavaruudesta tipahtanutta outoa oliota. Ja he jatkoivat ja jatkoivat ja jatkoivat ja jatkavat varmasti edelleen.

Kysyin siis galleriassa saako siellä kuvata. Paikalla töissä ollut ystävällinen rouva ei tiennyt ja yritti kysellä asiasta, ilmeisesti gallerian omistajalta. Vastausta ei ehtinyt käyntini aikana tulla, mutta töissä ollut rouva antoi luvan kuvata näyttelyssä ollutta omaa teostaan. Ulkopuolinen pariskunta hoki hokemasta päästyään tekijänoikeuksista ja siitä kuinka taiteilijoilta pitää kaikilta kysyä lupa ja kaikkea muuta. Sanoin olevani tietoinen asiasta ja kerroin, että juuri siksi kysyn lupaa. Ei ollut tehoa, eikä minua todellakaan kuultu. Mistä tuo pariskunta tiesi mitä galleristi oli taiteilijoiden kanssa sopinut? Mistä he tiesivät, vaikka lupa olisi ollut ja kuvaaminen ehkä toivottuakin mainostamista?

Tutustuin näyttelyyn ja koko sen ajan pariskunta jatkoi aiheen käsittelyä. Kaikkinensa galleriakäynnistä jäi paha maku suuhun.

Sen jälkeen olen miettinyt mikä sai asian jäämään ja pyörimään ajatuksiini ja ennen kaikkea miten saan sen sieltä pois?

Talvimyrsky

ja peruuntunut lento

Tiistaina 12.12. oli tarkoitus lähteä vuoden viimeiselle työmatkalle. Kissat oli viety hoitoon mummulaan viikonloppuna, valoisan aikaan. Matkalaukku pakattuna lähdin luottavaisin mielin matkaan. Säätiedotukset toki olin kuullut ja kotipihalla tuprutti tulla lunta mukavasti. 

Kentällä meno vaikutti rauhalliselta, näkyvyys tosin oli lähes nollassa. Kaikki tuntui sujuvan kurjasta kelistä huolimatta hienosti. Törmäsin tuttuun mieheen ja se oli selfien paikka se.

Jossain kohdin ilmoitettiin lennon myöhästyvän 1,5 tuntia. Aika sujui nopeasti työkavereiden kanssa ja kohta olikin aika siirtyä portille. Sinne alas, porteille 31 ja jotain. Tiedossa bussikuljetus koneeseen. Muitakin koneita oli myöhässä pyryn ja sivutuulen takia. Jossain kodin pääsimme bussiin jossa kuljettaja puhui puhelimessa vuoronsa päättyvän kuudelta. Hetken kuluttua hän lähti ja jätti meidät bussiin. Ystävällien lentokenttävirkailija pyysi meitä takaisin odotusaulaan odottamaan kahdenkymmenen minuutin lisäviivettä. Tämä tuntui jo omituiselta jos noin lyhyestä ajasta olisi kysymys. Päästyämme sisälle kaikki virkailijat katosivat kuin tuhka tuuleen, ketään ei tullut tilalle. Siellä me olimme täysin tietämättöminä mistään ja vaikka kuinka somekanavia ja lehtiä selasi, ei missän ollut mainintaa ylityökiellosta. Reilun puolentoista tunnin kuluttua paikalle tuli virkailija, sitten vartija ja perässä toinen. Aloin jo uumoilla mitä seuraavaksi kävisi. Lento peruttiin, ihmisiä kehoitettiin lähtemään koteihinsa. Osalle järjestettiin bussikuljetus hotelliin, Siuntioon, ilman matkatavaroita tosin.

Lentokentän läpi kävellessämme oli selvää, ettei meidän koneemme ollut ainoa joka oli peruttu. Tuloaulassa oli enemmän ihmisiä kuin olen koskaan siellä nähnyt, tunnelma kireä. Matkalaukkuja oli odotettu kuulemma yli toista tuntia.

Yön aikana piti saada tietoa mahdollisista lennoista ja tulihan sitä. Minulle tarjottiin lentoa Frankfurtista Düsseldorfiin, ei tosin ollut tietoa miten sinne Frankfurtiin pääsisi. Työkaverini onnistui  saamaan meille iltapäiväksi lennot Brysseliin, josta pääsisimme junalla määränpäähän lähes yhtä sutjakasti kuin Düsseldorfista. Tai niin kuvittelimme. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.