Kierrätyskeskuksesta
Olen viime kuukausina kierrellyt ahkerasti kirppiksiä ja Kierrätyskeskuksia. Sieltä on tarttunut mukaan muutamia kirjoja, astioita ja sen sellaista. Eräänä päivänä silmäni osuivat kaappiin. Kävelin jo sen ohi, kunnes minun oli pakko palata muutama askel takaisinpäin. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Sijoituspaikkakin oli selvillä ja eipä siinä sitten muuta kuin myyjän kanssa keskustelemaan. Kuljetus olisi minulle tullut omien menojen vuoksi vasta joulun jälkeen, joten lähdin neuvottelemaan kuljetuksesta ystäväni kanssa. Kuinka ollakaan, sain kaapin kotiini vielä saman päivän iltana.
Tuossa ollut avohyllykkö päätyi kissatarhaan, jossa sille oli sopiva paikka. Tämän kaapin myötä aamiaispaikakseni on tullut keittiö. Keittiön pyöreän valkoisen pöydän äärestä voin ihailla kaappia.
Kaapin hinta oli 49 euroa ja kanta-asiakasalennus vähensi siitä vielä 10%. Ei hullumpaa! Vieressä oleva valkoinen pikkupöytä, jonka päällä on iso viherkasvi, on myös kierrätyslöytö vuosien takaa. Siitä maksoin muistaakseni viisi euroa.
PS: Lattialla oleva valko-vihreä esine, on kissojen "raksukippo".
Niin ihana ja täydellisen sopiva kotiisi! Silmät sydämenmuotoisina täältäkin sitä katselen. Miten onnekas kohtaaminen.
VastaaPoistaOli todella onnea matkassa! Kaappi oli kuulemma ollut myymälässä vain tunnin.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaApua, aarteiden säilytykseen!
Poista