Isoon Vasikkasaareen
Ystävä, eväät, pieni venematka ja kauniita maisemia. Niistä on hyvä kesäpäivä tehty. Kävin ensimmäistä kertaa Isossa Vasikkasaaressa. Ei jää varmasti viimeiseksi kerraksi. On se hämmästyttävää kuinka lyhyen matkan jälkeen pääsee nauttimaan luonnosta ja kauniista merimaisemasta.
Retkellämme sain vihdoin poistettua päivämäärämerkinnän kuvien etupuolelta. Olin sen päiväyksen siihen asettanut kun hankin tämän pienen kameran ja ystävän suosiollisella avustuksella, sain sen nyt poiskin. Aina välillä tuntuu, että aluksi hyvältä tuntunut idea osoittautuukin käytännössä huonoksi. Päiväyksen kanssa kävi juuri niin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Espoo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Espoo. Näytä kaikki tekstit
lauantai 9. elokuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Uuteen kotiin Neljästä tomaatista pidin itse yhden ja lahjoitin kolme ystäväni Paulan hellään huomaan. Viime sunnuntaina kun olin syntymä...
-
Hyvästit Viime yönä sain puhelun sairaalasta kello 01:13. Isäni oli nukkunut pois. - Eeva Kilpi - Ajoin aamuvarhain Porvooseen. Käv...
-
arkeen Silloin kun tapahtuu, niin sitten tapahtuu. Samana päivänä kun sain Namu-kissan kotiin , sain tietää, että saan lyhyen määräaikaise...