torstai 29. maaliskuuta 2018

Rentouttavaa viikonloppua

ja hyvää pääsiäistä

Minä harjoittelen uusia tapoja. Pyrin lähtemään töistä heti työajan päätyttyä, ainakin melkein. Ensimmäisenä päivänä ei onnistunut, eikä ihan seuraavinakaan. Mutta parannusta on selvästi havaittavissa. Niinpä tänäänkin olen jo kotiuduttuani ehtinyt tehdä kanakeiton, nauttia sitä kaksi kulhollista, jakaa osan pakkaseen tulevia iltoja ajatellen. Söin ensimmäisen kulhollisen mämmiä kerman kanssa. Olen jutellut äitini kanssa, katsonut loppuun kauan sitten aloittamani elokuvan. Olen päästänyt kissoja tarhaan ja sisälle ja toistanut tätä lukemattomia kertoja. Olen tehnyt valmiiksi appelsiinifekolisalaattia ja niistänyt. Niistänyt niin ettei loppua tule.



En nyt kamalasti olisi tähän kohtaan tätä nuhanenää kaivannut, mutta tuli silti ja ihan ilman lupaa.

Iloista, rauhallista ja hyvää pääsiäistä kaikille! 

Kanakeitto: Perunaa, sipuli, 2 valkosipulin kynttä, chili, purkillinen maissia, litra vettä, purkillinen kookosmaitoa, ruukullinen korianteria, hyppysellinen suolaa ja cayannepippuria. Niin ja sitten sitä kanaa. Itse ostin maustamattomia kanan rintafileitä, leikkasin niistä pienempiä paloja ja paistoin ensin. 

10 kommenttia:

  1. Minä olen harrastanut samaa, nimittäin niistämistä, jo viime sunnuntai-illasta alkaen. Tulikin harvinaisen äkäinen flunssa. Keuhkoja ja kylkiluita ympäröivät lihakset ovat riekaleina ja kurkku käheänä yskimisestä ja nenä ruvilla niistämisestä. Mutta kivaakin tämä on ollut: olla vain ja lueskella. Eläkeläinen voi näköjään nollata sairastamalla makoisan flunssan ja makaamalla sängyssä melkein neljä päivää, hyvässä kissaseurassa.

    Toivon todella, ettet sinä joudu niistämään ja yskimään koko pääsiäistäsi!

    VastaaPoista
  2. Paljon olet ehtinyt..:)
    Aurinkoista Pääsiäistä sinulle ja kolmikolle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieniä asioita ja laiska töitään luettelee...vaikka vaihtelua tämä on kun normaalisti ei ehdi mitään.

      Poista
  3. No voi kökkö tuota sinun (ja Paulan) niistämistä. Täälläkin nenä valuu, mutta ihan remppapölystä johtuen. Tänään voisinkin lähteä tamppaamaan kaikki peitteet, tyynyt ja patjat - tulisi hyvä mieli ja voi olla, että siitä on oikeasti hyötyäkin :-D
    Toivottavasti paranet pian!
    Hei, todella mainio päätös tuo. Työt ei tekemällä lopu. Voin kuvitella, että on ainainen tarve tehdä jokin loppuun, mutta koskapa mitään oikeastaan saa loppuun. Minä olen kyllä tosi lahjakas jättämään kesken ja jatkamaan huomenna. Voisin alkaa pitää sellaisia kursseja, jos sille olisi tarvetta ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aikalailla täälläkin on projekteja eri vaiheissa :)

      Poista
  4. Onpas tylsää, että sulle tuli flunssa! Viikonloppuna vissiin oli sitten kaikenlaista pöpöä liikkeellä... Toivottavasti helpottaa jo!

    Appelsiini-fenkolisalaatti kuulostaa hyvältä ja flunssaa torjuvalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti niin! Vielä ei ole helpottanut, mutta eiköhän tämä kuitenkin tästä.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina.