Sivut

sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Maailman menosta

Maailman menosta

Vielä reilut kaksi viikkoa sitten en olisi uskonut miltä maailma näyttää tänään. Vielä viikkokaan sitten en olisi arvannut mihin tilanteeseen ollaan ajauduttu. Kaikki ketkä pystyvät etätöissä, valmiuslaki on otettu käyttöön, ihmisiä on karanteenissa, toiset omaehtoisessa. Matkailijoita kehoitetaan palaamaan Suomeen ja yli 70-vuotiaille on annettu käsky pysyä kotona, keskustellaan maantieteellisistä eristämisistä Suomen rajojen sisäpuolella. Puhumattakaan siitä mitä tapahtuu maailmalla, kuinka monta sataa on kuollut päivän aikana, kuinka monta uutta tartuntaa on todettu.

Minä olen ollut viikon etätöissä. Rakentanut itselleni taas työhuoneen siihen kuntoon, että täällä voi tehdä töitä. Jotta voin erotella työn ja vapaa-ajan, saada työvälineet edes hetkeksi näkymättömiin. Epäsäännöllisen säännöllisesti olen töitä tehnyt kotoa jo muutaman vuoden ajan, silti  toimistolle on ollut aina kiva mennä. Ensimmäinen viikko kotitoimistolla sujui ihan hyvin, ihmisiä kyllä on ikävä. Ja lounasravintolan ruokaa, sitä parjattua.


En juuri ole käynyt roskakatosta pidemmällä, siellä me naapurit väistelemme toisiamme. Tervehdimme ja hymyilemme. Pihalla käy lapsiperheitä yksitellen, minä ulkoilutan siinä välissä kissaa. Tuntuu kuin eläisi scifileffassa.

Väistämättä sitä miettii, mitä tämän jälkeen? Mitä sitten kun pahin on selätetty? Millaisessa maailmassa me olemme? Osaisimmeko me sitten kohdella sitä ja itseämme paremmin? Entä toisiamme?

4 kommenttia:

  1. On tämä jotenkin epätodellista. Kaupungilla ei liiku juuri ketään, ruuhkia ei ole ja ihmiset välttelevät toisiaan. Olen tehnyt pitkiä kävelylenkkejä lähiseudulla ja sielläkin on aavemaisen hiljaista. Eilen kävelin satamassa ja Siljan laiva seisoi siellä keskellä päivää, mikä ei täällä ole normaalia.
    Varmasti tämä vaikuttaa jollakin tavalla maailmaan tulevaisuudessa. Toivottavasti positiivisesti siten, että tämänkin jälkeen välitämme toisistamme, emmekä aina vain ajattele itseämme. Myös turha tavaran keräily voisi vähentyä, kun oikeasti mietitään, mikä todella on tarpeellista.
    Kyllä me tästä selvitään!

    VastaaPoista
  2. Outoa ja epätodellista. Jossain vaiheessa on pakko matkustaa töihin, mutta miten sen toteuttaa.

    VastaaPoista
  3. Epätodellinen ja murheellinen tilanne, ahdistavakin. En uskalla ajatella, miltä maailma tuntuu ja näyttää pandemian jälkeen. Mutta häntä pystyyn vaikka hakaneulalla!

    VastaaPoista
  4. Todellakin, mitä sitten, kun pahin on selätetty? Ihan tuntuu, kuin unesta eläisi, mutta lohdutan itseäni Lenita Airiston sanoin, "niin kauan, kuin ei tarvitse pommisuojaan juosta, kaikki on hyvin."

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.