Joulu äidillä

Kuvamuistoja

Äiti sai marraskuussa diagnoosin: altzheimer. Se ei tullut yllätyksenä. Lääkitys tuntuu piristävän mieltä. Joulupöydässä eniten kuultu lause olikin taudinmukainen: "Tulikohan näihin laatikoihin mitään makua". Äitini sanoi sen joka kerran,  kun laittoi suuhunsa lanttu-, peruna- tai porkkanalaatikkoa. Näistä kaksi ensimmäistä äitini tekemiä. 

Toinen korona

Lujille otti

Marraskuun viimeisenä sunnuntaina oli tarkoitus valmistella joulua ja seuraavan viikon odotettuja vieraita. Vaan kuinkas sitten kävikään? Tunsin itseni voipuneeksi ja väsyneeksi ja ihmettelin itsekseni mikä minua nyt näin laiskottaa. Hommat eivät luistaneet lainkaan. 

Kun maanantai tuli hoidin aamutoimet ja iskin sormeni työkoneen näppäimistölle. Nopeasti kävi ilmi, etteivät silmät vaan yksinkertaisesti tahtoneet pysyä auki. Ilmoitin  tilanteesta esihenkilölleni ja suljin läppärin kannen. Menin takaisin sänkyyn ja seuraavan 48 tunnin aikana olinkin sitten hereillä noin kuusi tuntia. Kissat saivat ruokansa ja muutkin huoltotoimet suoritin, niistä ei voi luistaa oli tilanne mikä hyvänsä. 

Viikon se otti ja meinasi jo hermotkin mennä, kun ei edistystä tapahtunut. Kissat toki lämmittivät ja hoitavat, mitä nyt se arin hieman vierasti kun en kurkkukipuni vuoksi höpötellyt kuten yleensä. Eikä se yskiminenkään varmasti auttanut asiassa. 

Nyt on taudista selvitty ja jo tovin vietetty normaalia elämää. Väsyttää toki edelleen niin vietävästi, muttei kyllä osaa sanoa onko se koronan seurausta vai tämä pimeyden. Vaan valoisampia aikoja kohden on menty jo muutamia viikkoja. Että kohta täältä pimeyden luolasta taas kömmitään ulos. 

Maailman menosta

Maailman menosta

Vielä reilut kaksi viikkoa sitten en olisi uskonut miltä maailma näyttää tänään. Vielä viikkokaan sitten en olisi arvannut mihin tilanteeseen ollaan ajauduttu. Kaikki ketkä pystyvät etätöissä, valmiuslaki on otettu käyttöön, ihmisiä on karanteenissa, toiset omaehtoisessa. Matkailijoita kehoitetaan palaamaan Suomeen ja yli 70-vuotiaille on annettu käsky pysyä kotona, keskustellaan maantieteellisistä eristämisistä Suomen rajojen sisäpuolella. Puhumattakaan siitä mitä tapahtuu maailmalla, kuinka monta sataa on kuollut päivän aikana, kuinka monta uutta tartuntaa on todettu.

Minä olen ollut viikon etätöissä. Rakentanut itselleni taas työhuoneen siihen kuntoon, että täällä voi tehdä töitä. Jotta voin erotella työn ja vapaa-ajan, saada työvälineet edes hetkeksi näkymättömiin. Epäsäännöllisen säännöllisesti olen töitä tehnyt kotoa jo muutaman vuoden ajan, silti  toimistolle on ollut aina kiva mennä. Ensimmäinen viikko kotitoimistolla sujui ihan hyvin, ihmisiä kyllä on ikävä. Ja lounasravintolan ruokaa, sitä parjattua.

En juuri ole käynyt roskakatosta pidemmällä, siellä me naapurit väistelemme toisiamme. Tervehdimme ja hymyilemme. Pihalla käy lapsiperheitä yksitellen, minä ulkoilutan siinä välissä kissaa. Tuntuu kuin eläisi scifileffassa.

Väistämättä sitä miettii, mitä tämän jälkeen? Mitä sitten kun pahin on selätetty? Millaisessa maailmassa me olemme? Osaisimmeko me sitten kohdella sitä ja itseämme paremmin? Entä toisiamme?

Hiljaiseloa

Sairastuvalla

Tiistaina iski iltapäivällä kamala vilu. Töistä lähtiessäni en tiennyt miten tarkenisin kotiin. Ajoin tuon vajaan kymmenen kilometrin matkan lämmitys täysillä, vaikka lämpimästä tallista työpaikaltani lähdinkin. Henki ei meinannut kulkea, mutta kylmyys säilyi.

Kotiin päästyäni puin t-paidan ja villapaidan päälle paksuimman mahdollisen villatakin, käärin kaulaani huivin, vaihdoin verkkarit jalkaan ja jalkoihini puin kahdet villasukat päällekkäin. Vilu sen kun jatkui. Painuin kahden peiton alle sänkyyn. Nukahdin ja heräsin ilta kymmeneltä.

Tuosta hetkestä lähtien sänky onkin ollut se paikka, missä vietän eniten aikaa. Tälläkin hetkellä, läppäri sylissäni. Eilen illalla kuvittelin taudin jo hellittäneen, mutta tähän aamuun heräsin kurkku tulessa. Onneksi ruokaa saa tilattua kotiin netistä ja kissanruokaa löytyy.

Tämän päivän askeleet 178. Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Mutta sen vaan sanon, että onpahan tauti.

Joko se pääsiäinen meni?

Sairastuvalla

Tämän pääsiäisen saldo:

• 10 tunnin yöunia
• 5 tunnin päiväunia
• yskimistä, niistämistä ja aivastelua. Atsiih!
• 110 sivua kirjaa (vain) 
• vähän valokuvausta kotona
• Scandinavian Winner -kissanäyttelyn katsomista You Tubesta 
• ainoat sanat kolmeen päivään ja nekin pizzakuskille: "Hei! Varo, siinä on isolätäkkö. Kiitos. "
• muutama instapostaus 
• laskujen maksu
• aamiainen sänkyyn joka päivä (kun ei jaksanut olla ylhäällä sen vertaa)

Että sellainen pääsiäinen sitten täällä. Tuli ainakin levättyä.

Kamera

ja roskat

Syyskauden toinen flunssa iski minuun jo viime viikonloppuna. Kulunut viikko on mennyt osin töissä, osin kotona ja nukkuen. Nyt tuntuu paremmalta kun niistäessä irtoaa taas, tietänette mitä tarkoitan. 

Tänään olisi tehnyt mieli ulos, kun aurinko kauniisti houkutteli. En antanut mieliteolleni valtaa, vaan pysyttelin sisätiloissa. Roskat vein kameran kanssa.

Pyrypäivien jälkeen aurinko tuntui sisätiloissakin ihanalta, tuntuu kun sen näkemisestä olisi ollut tosi pitkä aika.

Olipahan urakka!

Huh huh

Muutama päivä ilman nettiä, helppo juttu! Uuden nettiyhteyden avaaminen, hermoja raastavaa. Nyt on kuitenkin taas pelit ja vehkeet ja normaalielämä voi jatkua. Onneksi!

Ennen nettiyhteysongelmia ehdin tehdä kotoa kolme päivää töitä ja sairastaa samalla syysflunssan. On paljon helpompaa tehdä töitä kotona kun flunssa painaa päälle. Inkiväärihunajavettä kului litratolkulla, kuten myös teetä ja nenäliinoja. Pitkien neuvottelupuheluiden aikana sohva oli oiva työpiste ja peitto lämmitti kylmiä varpaita.

Vaikka yleensä olen sitä tyyppiä, että mielummin teen työni toimistolla, oli tämä varsin toimiva ratkaisu tämäkin.

Kun kurkku on karhea

eikä ääni luista

Eilinen päivä meni harakoille. Kurkku oli karhea ja kipeä, minä olin pötkölläni koko päivän. Luin, join Finrexiniä ja söin valkosipulinkynsiä. Jaloissa kahdet villasukat ja peittoja päällä useita. 

Tänään olo on parempi, vaikka puhuminen ei vielä hyvältä tunnukaan. Mutta oli eilisessä jotain hyvääkin. Downton Abbeyn viidennen tuotantokauden jaksot alkoivat. Kyllä tätä on odotettukin. Ihan paras sarja. Ehkä paras ikinä. 

Lukuvuorossa: 
James Peter Kuolema peittää jäljet, Minerva Crime 2014, saatu ystävältä. 
Hussey Charmian Salaisuuksien laakso, Gummerus 2005, ostos divarista. 

Kaksi kirjaa

Lontoosta

Lontoon reissulla oli pakko pistäytyä myös kirjakaupassa. Ihan maltillisesti vaan. Mukaan tarttui kaksi opusta, joista toisen jo luin. Bobin ja Jamesin tarina on niin hieno. Jos joku ei vielä tarinaa tunne, niin kannattaa tutustua!

Seuraavaksi tartun kirjaan Lost & Found. Se kertoo tarinoita Battersean koirien ja kissojen löytöeläintalosta. Epäilen, että minun kannattaa varata ainakin yksi paketillinen nenäliinoja viereeni.

Tämä käsi sitten taas. Niin, se on tänään paljon parempi. Jos joku tietää miltä tuntuu kun kovan kurkkukivun ja flunssan jälkeen pystyy taas niistämään ja saa jotain uloskin, niin sitten tietää miltä kädestäni tänään tuntuu. Jäin kyllä miettimään oliko diagnoosi oikea, vai oliko minulla vain joku lihas tai muu jumissa.

Lukuvuorossa: O'Grady Paul Lost & Found - True tales of love and rescue from Battersea Dogs & Cats Home, Penguin Books, 2013, tuliaisostos Lontoosta. 

Mitä ihmettä?

Tapahtui

Nyt en kyllä ymmärrä yhtään mitä yön aikana on tapahtunut. Menin eilen nukkumaan aivan normaalisti, iltatoimien jälkeen luin vielä hetken kirjaa ja sammutin valot puolen yön  paikkeilla. Uni tuli lähes heti. Heräsin vähän neljän jälkeen siihen, että oikean käteni olkapäätä särkee todella paljon ja minun oli vaikeaa liikuttaa kättäni. Ihmettelin sitä aikani ja kävin ottamassa särkylääkettä. Nyt aamulla tilanne on lähes ennallaan, särkyä ei enää ole, mutta olkapääni ei liiku. En saa nostettua kättä ylös ja jo hampaidenpesu aiheutti viiltävää kipua. Tukanpesusta ei taida tulla tänään mitään, sillä en saa nostettua kättä ylös kuin kyynärpäästä asti. Tässä näppäimistöllä pystyy kyllä kirjoittamaan. 

En ymmärrä mitä ihmettä tämä nyt on? Iskikö minuun yön aikana vanhuus?

Noin 400 m

pysäkiltä kotiin

Menin sitten töihin. Raskainta päivässä oli kävellä noin 400 metrin matka pysäkiltä kotiin. Lunta oli tullut reilusti nilkkaan asti ja se oli niin vetistä, että oikein imaisi sisäänsä. Maisemat toki olivat kauniit ja niitä sitten jäinkin kuvailemaan, jotten olisi hengästynyt. Kotipihalla joku ystävällinen naapuri oli tehnyt lumityöt minulle ihan ovelle asti. Kaunis kiitos siitä!

Onkohan vielä liian aikaista ryhtyä hokemaan sanontaa vanha lumi on uuden surma?

EDIT: Siis apua, toisin päinhän sen pitää mennä eli uusi lumi on vanhan surma!

Paranemaan päin?

Peukut pystyyn

Minä olen ehkä jo paranemaan päin. Raastavia yskänkohtauksia ei ole vasta tullut kuin yksi, enkä vielä ole hakeutunut päiväunillekaan, vaikka olen ollut hereillä jo kohta kaksi tuntia. Jihuu!

Minä haluan töihin ja joogaan myös. Katsotaan kuinka käy. Vaikka koti on ihana paikka, ei tätä sairastamista jaksaisi yhtään.

Kiitos!

Kiitos Häivähdys Purppuraa -blogin AnnaS!

Tämän sain AnnaS:ltä ilahduttamaan päivääni! Kiitos AnnaS.

Tunnustuksen säännöt ovat:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse 5 ihanaa (alle 200 lukijan) blogia, joille haluat tunnustuksen antaa ja kerro se jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset joille tunnustuksen jätit jakavat sen eteenpäin.


Tunnustukset lähtevät Muistikirjastani seuraaville:

Pimeä huone - valokuvaukseen erikoistunut blogi

Nettimartan pihapiiri - puutarhaa ja muuta

Kanttorilan Puutarhassa - puutarha-asiaa

Varjoyrtin puutarhassa - ja vähän Myrtinkin

sekä Snabelbackalle, jonka lukijamäärä ei ole tiedossa.

Olkaa hyvät! Kipaisen vielä kertomassa näistä teille, ennen kuin menen seuraaville päiväunille!

Sairastuvassa

Hiljaiseloa

Minulla on ollut mukava viikonloppu - tähän aamuun asti. Nyt on minuun iskenyt Ikävä Tauti ja se on vienyt äänen mennessään. Raakkumaan pystyy, mutta se sattuu keuhkoihin. Hunajaista teetä kuluu erittäin paljon, onpa tänään otettu jo särkylääkettäkin.

Eipä sitten muuta kuin takaisin vällyjen väliin lepäämään. Tälle päivälle sopimani hiihtoharjoituksetkin jouduin perumaan.

Toivottavasti tämä menee pian ohi ja kunto kohenee, niin pääsen Naukulaan ja tänne saamieni tunnustusten ja haasteiden pariin. Nyt en jaksa.