sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Kaikenlaista

Kevät

Taloyhtiössä alkoi kattoremontti. Telineiden rakentaminen kesti toista viikkoa, vanhan katon purku päivän. Uuden katon asennuksen kestosta ei vielä ole tietoa. Rakennustelineiden pystyttäminen on työlästä ja rakennusmiehet kiipeilevät katolla painavien metalliosien kanssa ilman mitään turvavöitä. Huimaa. 



Viikolla havahduin siihen, että nyt jo vihertää. Ei kestä kauaakaan kun vihreys valtaa maiseman. Ei hetkeäkään liian aikaisin. Kylmän alkukevään ja lähestyvän kattoremontin johdosta pihatyöt ovat vielä vaiheessa. 

Tänään kävin onnittelemassa äitiä äitienpäivän kunniaksi. Luonnollisesti vierailuun kuului muutamien verhojen vaihtaminen kesäisempiin. Veli grillasi lounasta. Ajellessani kotiinpäin tuli moottoritiellä vastaan ajavien kaistalla autoletka, venäjänmieliset heiluttivat lippujaan ja juhlivat huomista juhlapäiväänsä. Uutisissa mietitään mitä päivän puheessa sanotaan, minä toivon, että vastoin kaikkia odotuksia, sanomana olisi rauhan rakentaminen. Saahan sitä toivoa. 

2 kommenttia:

  1. Sama toive täällä ♥
    Melkoiset telineet, ja ne ovat iso osa kattorempasta niin ajallisesti kuin kustannukseltaankin. Välttämättömäthän ne ovat.
    Ihana kevään viherrys nyt alkaa vallata maisemaa, ihan päivässä on iso ero, jos vain on lämmintä.
    Hyvää kissamammanpäivää!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Uskon, että teillä oli hyvä ja touhukas kissamammanpäivä myös.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina.