maanantai 2. joulukuuta 2024

Jälkielämää

Kansallisteatterin Maalaamosalissa

Kansallisteatterin pienen näyttämön peruskorjauksen aikana tiloihin saatiin kaksi uutta pientä näyttämöä/harjoitustilaa. Lauantaina tein ensimmäisen visiittini Maalaamosaliin. Se on aikaisemmin toiminut lavastamon maalaamona, joka nyt on siirtynyt muualle.  




Esitys oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Hyvä, että ehdin tämän vielä nähdä. 

Kansallisteatteri kertoo seuraavaa: "Joel Teixeira Nevesin käsikirjoittamassa ja ohjaamassa esityksessä nähdään kaksi roolihenkilöä: kuolleen henkilön digitaalisesta jäljestä ohjelmoitu hahmo, Tina, ja tämän omainen. Hahmo on tutkija-koodari Anton Bergin luoma, todelliseen, edesmenneeseen henkilöön pohjautuva, tekoälyyn perustuva botti. Omaisensa menettäneen aviomiehen roolissa nähdään Kansallisteatterin näyttelijä Pyry Nikkilä."

Jälkielämää

Kansallisteatterin Maalaamosalissa Kansallisteatterin pienen näyttämön peruskorjauksen aikana tiloihin saatiin kaksi uutta pientä näyttämöä/...