Vuonna 1991
Minä sain tähän postaukseen kimmokkeen
Hennalta. Kiitos sinne ja rapsutuksia Friedelle ja Figolle.
Vuonna 1991 kävin ex-anoppikokelaani kanssa Islannissa. Olimme Reykjavikissa, ja lisäksi pohjoisemmassa Akureyrissä sekä Dalvikissa. Näimme paljon ja vaikka matkasta on jo runsaasti aikaa, muistan edelleen mainostaa Islannin ihmeellisyyttä. Se on kyllä maa, jossa kannattaa käydä jos siihen suinkin mahdollisuus koittaa.
Olen päässyt käymään Islannissa myös toisen kerran ja silloin pääsin Islanninhevosvaellukselle. Tai ehkä vaellus on tässä kohdin hieman liian mahtipontinen sana. Taustatietona on hyvä tietää, että pelkään hieman hevosia, olivat ne sitten isoja tai vähän pienempiä. Juttu meni siis näin:
Retkikuntaamme kuului noin 30 henkilöä. Meidät puettiin pilkkihaalareihin ja laitettiin matkaan. Minä lähdin kolmanneksi viimeisempänä, arkajalka kun olin. Minua ohjeistettiin, että hevonen kyllä tietää minne se menee ja minun täytyy vain luottaa siihen. Sitten lähdettiin. Ilmeisesti pieni pullea hevoseni oli erittäin järkyttynyt selkäänsä saamastaan tollosta, ja lähti pontevasti matkaan. Kapealla polulla se aina kampesi edellä meneviä hevosia pois tieltä, ja minä pyytelin anteeksi retkikuntamme jäseniltä minkä kerkesin. Pienellä pullealla hevosellani oli varsin päämäärätietoinen ote, perille oli päästävä nopeasti ja avuton ihminen saatava pois selästä mahdollisimman pian. Matka kesti reilun tunnin ja perille toiselle tilalle saavuin kolmantena. Kun minut oli tärisevänä autettu pois hepan selästä, näytti se ensimmäistä kertaa tyytyväiseltä. Taisi tuhahtaa perääni vai onko tämä muistikuva mielikuvitukseni tuotetta?
Kuvien hevoset eivät liity tarinaan, vaan nämä kuvat olen ottanut tuolta ensimmäiseltä 90-luvun matkaltani Islantiin.
